torstai 28. heinäkuuta 2011

Heppa sai vihdoin ja viimein uudet monot (tiistaina vasta - tosin siitä hyvästä kengittäjä laittoi ne ilmaiseksi, mikä sopii kyllä meidän rahatilanteeseen :D) ja tänään tuntuikin jo että takajalat irtosi vähän paremmin maasta. Heppa on tosin taas lomaillut melkein koko viikon kiireiden takia, eli siksikään ei ollut ihan parhaimmillaan, mutta takaosa ei tuntunut nyt niin huonolta kuin aiemmin. Tällä kertaa ongelma oli etuosassa, mies kun oli virittänyt minulle valmiiksi waterford-kuolaimen kun arveli että hepo olisi kaiken lomailun ja lepäilyn jälkeen liian vahva minun hentoisille :D käsivarsilleni, enkä sitten ehtinyt alkaa niitä siinä poiskaan purkamaan (varustekaappiepisodin takia koko tallissa on käytössä kolmet suitset). Eikä se mennyt niillä hyvin nytkään, olen mennyt joskus ajat sitten niillä kerran enkä tykännyt silloinkaan. Sisäinen kukkahattutätini vastustaa muutenkin kaikkia vahvoja kuolaimia jos syynä on vain se, että pääsisi "helpommalla". Tai en nyt niinkään mieti mitä muut käyttävät, mutta itse en oikeastaan suostu käyttämään muita kuolaimia kuin kulloisellekin hevoselle parhaiten sopivaa niveltä/kolmipalaa (eli voin kyllä käyttää oliivikuolainta tai D-rengastakin jos hevonen ei pidä pyörivistä renkaista, tai ohuempaa kuolainta pienisuisella havosella jolle paksu on epämiellyttävä jne.). Vahvat kuolaimet ymmärrän tarvittaessa esteradalla missä tarvitaan viestien nopeaa perillemenoa sekä sitten tietty kanget kouluratsastuksessa kun vaadittavalla tasolla ollaan. Muuten en ole oikeastaan koskaan tavannut sellaista "kovasuista" hevosta joka ei toimisi sileällä ihan peruskuolaimella (sille hevoselle parhaiten sopivalla) silloin, kun kaikki muut ongelmat (ratsastajan taidoista tai hevosen terveydestä johtuvat) on poissuljettu. No mutta kuten sanottu en nyt muiden kuolainvalinnoista ole niinkään kiinnostunut, itse vain pysyttelen näissä yksinkertaisissa. Tiedän että mieskin ratsastaa Consensia välillä ihan sileällä aika vahvoilla kuolaimilla, eikä se minun ratsastustani haittaa. Ja no tänään tuli todettua, että tuo kuolain ei ainakaan ollut minua varten, joskin hepo meni siitä huolimatta lopuksi ihan kivasti. Ei niin hyvin kuin joskus aiemmin, mutta kuitenkin paljon paremmin kuin tuossa välillä.

Töissä ratsut ovat menneet ihan mukavasti ja pomo on välillä vähän opettanutkin, nyt ei ole tullut suuria yllätyksiä vaan voimassa on olleet samat opit kuin vielä viime viikollakin. :D

Meillä on nyt tiedossa hiukan juhlaakin tähän ikuisen saman tylsyyden keskelle: huomenna ollaan menossa erään ratamestarin synttärikutsuille, sinne tulee paljon tuttujakin joten odotan kyllä ihan innolla, varmaan tulee mukava ilta. Mehän emme normaalisti käy koskaan ulkona koska ei ole lapsenvahtia, mutta nyt päiväkoti on lomalla ja äitini tuli Suomesta lapsia hoitamaan koska muuten en olisi päässyt töihin. Ja koska edellisestä yhteisestä ulkonakäymisestä taitaa olla useampi vuosi, ajateltiin heittäytyä kerrassaan viihteelle ja mahdollisesti mennä lauantaina vielä kengittäjän polttareihin. :D Se ei nyt ole vielä ihan varmaa, riippuu onko muita tuttuja lähdössä.

Niin ja tähän voin kerrankin laittaa "varustepostauksen", varusteita en juurikaan ostele (Equitanasta tuli keväällä ostettua seuraavien vuosien tarpeisiin...) eikä tämä nyt ehkä ihan sellainen olekaan, mutta joka tapauksessa:



Toivoin syntymäpäivälahjaksi Spooksin ihanaa liiviä jota olen himoinnut jo hyvän aikaa, mutta en raaskinut ostaa, ja tänään sen sitten sain. Hevosiin tämä liittyy sen verran että on ratsastusvaatemerkki, hevosten läheisyydessä en tosin aio liiviä käyttää. :D

sunnuntai 24. heinäkuuta 2011

Viime aikoina ei olekaan taas tapahtunut oikeastaan mitään tavallisuudesta poikkeavaa. Töissä vastaan on tullut taas uusia ihmetyksen aiheita, kun yhtäkkiä onkin pitänyt ratsastaa ihan eri tavalla kuin aikaisemmin. Tosin tämä tapa on lähempänä sitä, mihin itse olen aiemmin tottunut joten sikäli helpompaa. Olisi vain mukavaa jos näissä muutoksissa olisi joku sellainen logiikka jota minäkin voisin seurata, vaikka toisaalta onhan se kiva että on vähän jännitystäkin elämässä.

Töissä kävi yksi ikäväkin juttu loppuviikosta, nimittäin erään oikein mukavan naisen hevonen loukkaantui pahasti laitumella ja stressaantui kivusta niin, että sai vielä ähkynkin. Ähkystä se selvisi, onnettomuudessa syntyneen vamman laadusta ei ole vielä varmuutta. Hevonen on ihan eläkeläinen ja jos vamma on vähänkään hankalampi, se lopetetaan. Se nyt ei hevosen kannalta toki ole niin kamalaa, säälittää vain jo valmiiksi omistaja, joka on nähnyt hevosen eteen hurjasti vaivaa, elänyt sen kanssa lähes 20 vuotta ja kuluttaa yhä päivittäin monta tuntia pelkästään 25-vuotiaan hevosen kanssa seurusteluun, sen harjaamiseen ja puunaamiseen. Minun on pakko myöntää, että en itse muodosta hevosiin kovin läheisiä tunnesiteitä, olen kuitenkin ollut läheisissä tekemisissä satojen kanssa ja ne aina kuitenkin joko myydään tai sitten ne kuolevat tai minä siirryn jonnekin muualle. Kiinnyn kyllä aina niihin hevosiin joiden kanssa olen enemmän tekemisissä, mutta en kuitenkaan sillä tavalla, että niistä eroaminen tuottaisi sitten ongelmia. On silti hienoa seurata tuollaista vuosikymmenten aikana kehittynyttä ystävyyssuhdetta ja nähdä, kuinka hevonenkin voi todella kiintyä erityisesti yhteen ihmiseen.

No toivotaan että vamma ei olisikaan kovin vakava, ja hevonen ja omistaja saisivat vielä hiukan yhteistä aikaa. Tosin olen omistajaan jo sen verran ehtinyt tutustua, että tiedän hänen olevan oikein fiksu hevosihminen, joka varmasti ajattelee hevosen parasta vaikka se itselle kipeää tekisikin, eikä pidä hevosta väkisin hengissä jos vamma on paha. Kamalaahan se luopuminen silti on, itse olen työpaikalla erityisesti ihastunut kaverini 27-vuotiaaseen tammaan, jolla alkanee myös olla viimeiset ajat edessä. Se on luonteeltaan vielä äärettömän pirteä ja tarmokas, mutta ihan viime aikoina on kroppa alkanut rajoittaa mieltä siinä määrin, että itse olisin sen ehkä jo pois laittanutkin. Harmi, koska ihan tähän asti se oli fyysisestikin todella hienossa kunnossa.

Consensistakaan ei ole oikein mitään erityistä kerrottavaa, se on kulkenut viime aikoina vähän huonosti ja ollut myös aika vastahankainen, jumittanut ja pukitellut. Kaikki on siis viitannut jonkinlaiseen epämukavavuuteen, mutta en ole oikein osannut sitä paikallistaa, kun tätä on tapahtunut vain ratsastaessa. Muuten se on ollut ihan oma itsensä, ja noin ylipäätään mikään ei ole sen arjessa muuttunut. Sillä oli myös välillä pari kertaa lievää kuumetta, ensin tallissa oli kaikilla lievää flunssaa ja sitten se sai rokotuksen yhteydessä vähän lämpöä, joten olen ajatellut että vastahankaisuus saattaisi liittyä myös tästä johtuvaan väsymykseen. Tänään kuitenkin juoksutin sitä, ja kyllä se mielestäni astuu oikealla takasella alleen eri tavalla kuin normaalisti, jalka myös naksuu hiukan liikkuessa, eli kyse taitaa kuitenkin olla jonkinlaisesta jumituksesta. Se ei onnu, vaan lähinnä näyttää että mahdollisesti jossain lantionseudulla saattaisi olla jotain jumia. No hevonenhan ei ole minun, joten en tiedä tehdäänkö asialle mitään, itse veisin sen jonkinlaiselle niksauttajalle, koska vaiva ei näytä mielestäni niinkään lihaksista johtuvalta enkä oikein usko että meidän ell:kään osaisi siitä sen enempää sanoa, noin päällisin puolin hevonen kun on kyllä ihan kunnossa.

Viime aikoina on tuntunut etten ole saanut sen takaosaa laukassa ollenkaan alle, mutta näyttäisi siltä että vika ei olekaan vain minun ratsastustaidossani vaan sillä on tosiaan jonkinlaisia ongelmia takaosan käytössä. Olen kyllä vähän perfektionisti tällaisissa asioissa, mieheni on ihan tyytyväinen kun se kuitenkin menee ihan siististi niin kuin pyydetään, ja on hypännyt ihan entisellä tavalla, eikä hän murehdi päiväkausia oikean takajalan alle astumisesta. :D Mutta tiedän, että se on ennen mennyt paremmin, toisaalta koska hypätessä ei ole erikoisia ongelmia ollut, ei se nyt varmaan suoranaisesti kipeäkään ole. No pitää katsoa. Sillä on tosin myös lohjennut kaviosta pala ja takajaloissa kengät ovat muutenkin todella löysät kun kengittäjällä on ollut kiireitä, joten toki sekin saattaa häiritä ja toisaalta aiheuttaa niitä jumeja sinne ylös, jos löysien kenkien takia pitää liikkua eri tavalla. Maanantaina kengittäjä on nyt kai kuitenkin vihdoin tulossa, ja jahka hepo nyt saa uudet kengät ja kulkee niillä pari päivää, katsotaan auttaako se yhtään. Sehän on kyllä myös melkoisen suuri ja pitkärunkoinen nuori hevonen, joten jonkinlaisia kasvukipujakin voi vielä olla sekä sellaisia kausia, jolloin vähän keskenkasvuinen kroppa reagoi treeniin herkemmin.

Eipä noita omia kremppoja ja jumituksia tule onneksi analysoitua vastaavalla hartaudella. :D

sunnuntai 17. heinäkuuta 2011

En nyt jaksakaan kirjoittaa sitä suunnittelemaani vuodatusta hevosalasta yleisesti, katsotaan sitten joskus myöhemmin kun seuraavan kerran hermostun asiasta... :D

Jokavuotinen ratsastusurheilun Ykköstapaus CHIO Aachen lähentelee jo loppuaan, kovin tiiviisti en ole seurannut mutta jos silti pari sanaa siitäkin nyt. Paikan päällä Aachenin kisoissa olen käynyt vain kerran, siellä on kerta kaikkiaan kaikki liian suurta maalaistytölle. Mutta taso on tietenkin aina ihan uskomaton, joten kyllähän sitä mielellään katselee näin kotisohvalta. Estepuolella hienoin hetki tähän mennessä on ehkä ollut Meredith Michaels-Beerbaumin voitto eräässä kilpailun tärkeimmistä esteluokista, 18!-vuotiaan Shutterflyn kanssa. Itse en oikeastaan kuulu MMB:n kannattajiin noin yleisesti koska en kauheasti pidä hänen tyylistään, vaikka muuten onkin sympaattisen oloinen sekä tietenkin erittäin taitava ratsastaja. Mutta mielestäni on kyllä hienoa, että tuon tason hevonen on 18-vuotiaana sellaisessa kunnossa, että se suorittaa vaikeimmatkin radat yhtä vaivattomasti kuin 10 vuotta aikaisemminkin. Minusta on tullut nykyisessä työpaikassani vähän sellainen ikähevosten ystävä enkä tietenkään ihaile sitäkään, että vanhasta hevosesta kiskotaan väkisin irti kaikki mitä irti saadaan, niin että se pitää suunnilleen kärrätä suoraan radalta monttuun, mutta Shutterfly on kyllä upeassa kunnossa ja sitähän on viime vuodet kilpailutettukin säästeliäästi.

Kouluratsastus ja etenkin Totilas on Aachenissakin herättänyt niin suuria tunteita, että kaatosateesta ja alkutalven lämpötiloista huolimatta jossain vaiheessa oli pitänyt jopa lisätä turvatoimia, että ratsastajat pystyivät verryttelemään kunnolla. Totilashan on täällä ainakin vielä tällä hetkellä melkoisen poptähden asemassa mutta se lienee ihan kaivattu piristys kouluratsastuksen suosioon, ja itse hevonen ei onneksi näytä kannustusjoukoista stressaantuvan. Itse pidin tämänpäiväisestä GP Specialista, siinä tuli jälleen yksi virhe laukanvaihdoissa mutta muuten suoritus oli mielestäni oikein sulava ja miellyttävä katsella. Totilas ei huiskinut enää hännäällään niin äkäisesti kuin se aiemmin on joissain liikkeissä tehnyt, ja vaikutti varsin letkeältä ja hyväntuuliselta. Piaffista, passagesta ja siirtymisistä niiden välillä tuli eri tuomareilta yhteensä useita kymppejä.

Äsken katsoin CDI**** Kür-luokkaa, jonka voitti Hollannin Hans-Peter Minderhoud. Siitä taas tuli ihan paha mieli, voittajahevonen liikkui lähes ohjelman alusta loppuun selkeästi luotiviivan takana ja todella jännittyneenä. Tärkeimmissä liikkeissä ei tullut rikkeitä, joten siihen se voitto kai sitten perustui. Harmittaa, kun luokassa kuitenkin oli myös hevosia, jotka suorittivat liikkeet iloisesti ratsastajaansa luottaen ja seuraavaa tehtävää odottaen. Toki näillä sitten tuli enemmän virheitä yksittäisissä liikkeissä, mutta voittajahevonen vaikutti koko radan ajan olevan melko kauhuissaan ja viestitti kyllä kaikilla mahdollisilla hevosen elekielen keinoilla, että sen olo oli äärettömän epämukava. En onneksi ole kouluratsastustuomari, mutta käsittääkseni luotiviivan takana kulkeminenkin on virhe, jatkuvasti voimakkaasti luotiviivan takana kulkeminen jopa aika vakava virhe, ja sen perusteella kaikki niin suoritetut liikkeetkin voisi katsoa virheellisiksi. No näin ei siis selvästikään ainakaan enää ole. Palkintojenjaossa hevonen esitti korkean koulun liikkeitä silmänvalkuaiset vilkkuen, mutta siihenhän on totuttu viime vuosina hollantilaisten uuden treenimetodin alettua lyömään itseään läpi, esim. Anky van Grunsvenin hevosethan ovat useampaankin otteeseen poistuneet palkintojenjaoista ihan omatoimisesti. Tämä hevonen ei nyt sellaista yrittänyt, se oli varsin pieni ja siro joten pitkäkoipinen ratsastajansa sai sen kuitenkin kulkemaan enimmäkseen suunnilleen toivottuun suuntaan. Ikävää katseltavaa se silti on, enkä vain pysty ymmärtämään näitä treenimetodeja. Ero muutamiin klassisesti koulutettuihin hevosiin oli aivan käsittämättömän suuri, esim. edellisessä luokassa sijoittuneen Hubertus Schimdtin nuori (siis sillä tasolla kouluratsastuksessa nuori, ei nyt sinänsä toki varsinaisesti nuori hevonen) Imperio oli nukahtamaisillaan seremonian aikana ja silminnähden ilahtui kun palkintokomitea vihdoin saapui sen luo, se olisi selvästi mielellään seurustellut kauemminkin kivojen setien ja tätien kanssa.

Tosiaan, olen vähän kukkahattutäti siinä suhteessa, että vastustan hevosen alistamista ja pakottamista toimimaan, oli se keino sitten mikä hyvänsä. Mielestäni hevosta saa kyllä tietyissä tilanteissa rangaista väärästä käytöksestä, koska se on hevosen kokoisen eläimen ollessa kyseessä yleensä vaarallista. Mutta en näe mitään järkeä rangaista hevosta siitä että se pelkää (tätä näkee usein esteradalla) tai siitä että se protestoi esim. kipua vastaan (mikä voi toki tapahtua myös vahingossa, toiset reagoivat pieneenkin kipuun voimakkaasti eikä sitä aiheuttajaa aina niin helposti löydy), tai pakottaa sitä suorittamaan tehtävät niin kuin ratsastaja haluaa, vain koska se on nopeampaa kuin kouluttaa hevonen oikeaoppisesti toimimaan yhteistyössä ratsastajan kanssa... Ne rollkurin ldr-metodin keinoin tai apuohjilla ihmisen tahtoon alistetut hevoset eivät juuri voi muuta kuin yrittää paeta silloin, kun ne joutuvat tilanteeseen jossa ne eivät ole täydellisesti ratsastajan kontrollissa, vaan kokevat että niiden täytyy itse tehdä jotain päätöksiä. Ja olen niin ikävä kukkahattutäti, että en ihaile näitä keinoja edes maailman huippujen käytössä, niin kuin kai kuuluisi, koska he "tietävät mitä tekevät" ja hevosen tuolla tasolla "on pakko toimia vapaaehtoisesti". Mielestäni esim. nämä ldr-hevoset eivät toimi vapaaehtoisesti, ne ovat vain aiemmin huomanneet kapinoinnin turhaksi eivätkä siksi näe muuta vaihtoehtoa kuin totella ratsastajaa. Niiden elekielestä vain huomaa, että ne tottelevat ihan eri lähtökohdista kuin hevonen, joka toimii yhteistyössä ratsastajan kanssa ja tekee mielellään pyydetyt asiat, koska se luottaa ratsastajaan ja siihen, että se suoriutuu kaikista ratsastajan pyytämistä asioista.

Tähän kohtaan on toki pakko myöntää, että toki myös upeaa Totilasta on tällä keinolla aiemmin treenattu. Sillä lienee kuitenkin niin vahva itsetunto, että sitä ei ole niillä keinoilla onnistuttu murtamaan, vaan ldr on ehkä sen kohdalla jopa toiminut niin, kuin menetelmän kannattajat selittävätkin sen teoriassa toimivan, eli venyttävän hevosta ja tuovan liikkeisiin lisää lennokkuutta ja näyttävyyttä. Minusta Totilas antaa aina sellaisen vaikutelman että se tietää erinomaisesti olevansa itse pomo joka tilanteessa, mutta hyväntahtoisuuttaan se nyt kuitenkin tekee niin kuin ratsastaja pyytää, koska ei näe mitään syytä kapinoidakaan. :D

keskiviikko 13. heinäkuuta 2011

Tapahtumia

Minusta tuntuu usein siltä, ettei meillä oikein tapahdu mitään mistä viitsisin alkaa blogiin kirjoittamaan. Juuri eräs vanha kaveri kysyi kuulumisia, ollaan nähty kasvokkain kuutisen vuotta sitten. Mietin ja sanoin että no ei meille nyt mitään erityistä kuulu. :D Eipä tämä arki kovin jännittävää ole, tosin kuten olette ehkä huomanneet, saan tuotettua melkoiset määrät tekstiä ilman mitään varsinaista aihettakaan...

Nyt viikonloppuna tapahtui sentään Jotain, mies nimittäin oli kisoissa pomonsa kanssa, ihan hoitajan ominaisuudessa vain koska hänelle ei siellä ollut oikein luokkia. Olivat siis siellä yötä, vaikka tuossa suht lähellä onkin, mutta koska ovat vähän suuremmat kilpailut. Kaikki blogin lukijat eivät ehkä ole niin tutustuneet kisaelämään, joten kerrottakoon tiivistetysti, että hevoset asuvat talliteltoissa, ja varusteita säilytetään pääasiassa lukituissa kaapeissa "tallin" käytävillä, tai mahdollisuuksien mukaan hevosautossa, usein ne täytyy kuitenkin pysäköidä niin kauas tallialueesta ettei se ole oikein mahdollista. Ja no nytpä kävi sitten niin, että paikalla kävi varkaita, ja jostain syystä miehen pomo oli tällä kertaa ehkä suurin uhri. Monelta vietiin yksittäisiä tavaroita ja pari satulaakin, mutta miehen pomolta koko kaappi. Mikä on sinänsä ihmeellistä, että se ei tuolla tasolla ole ehkä moderneinta mallia, äärettömän suuri, painava ja hankala käsitellä.

Vakuutusyhtiö laski vahingon arvoksi 12 000 euroa, mikä kuulostaa äkkiseltään hurjalta, mutta kaapissa oli kolme arvokasta satulaa, nahkaisia suojia, useat suitset, uudet mittatilaussaappaat, kisatakki ja kypärä, ja pelkkä sellainen kaappikin maksaa pari tonnia. Vakuutusyhtiö ei laskelmista huolimatta (tai ehkä juuri siksi :D) korvaa MITÄÄN, koska ei ollut tapahtunut murtoa. Kaappi olisi pitänyt olla lukitussa tilassa tai sitten olisi pitänyt murtaa kaappi ja viedä vain tavarat. Miehen pomo on luonnollisestikin aika vihainen, rahallinen arvo on hänellekin tuntuva ja lisäksi uusia tavaroita ei saa tilalle ihan vain sillä että menee kauppaan ja laittaa luottokortin vinkumaan: uudet satulat pitää ensin sisäänajaa, pelkkien saappaiden tilaaminen ja saaminen kestää kuukausia, ja sopivankokoisten ja -mallisten suitsien, rintaremmien, suojien yms. etsiminen joka hevoselle on sekin oma hommansa.

Tavaroiden löytymisestä ei ole juuri toivoa, yleensä asialla ovat ammattimaiset rikollisliigat jotka ovat myyneet tavaran jo etukäteen Itä-Eurooppaan. Tämän vuoksi omina hoitaja-aikoinani oli ihan normaalia että tuon kokoisissa kilpailuissa tallialue oli vartioitu, mutta ilmeisesti siitä on viime vuosina alettu luopumaan, mitään velvoitteitahan sellaiseen ei ole. Toki tärkeämmissä kilpailuissa tallit on vartioitu jo pelkästään siksi, ettei kukaan ulkopuolinen pääse aiheuttamaan miljoonahevosille mitään harmeja, ja usein osa hoitajistakin nukkuu tallissa.

Tänään taas miehen pomolla kokeiltavana oleva nuori hevonen oli arvaamatta esittänyt täydellisen rodepukkisarjan kentällä ja lingonnut miehen esteen sekaan (hän ei siis ollut tosin hyppäämässä :D), niin että mies jopa suostui vastustelematta lähtemään sairaalan päivystykseen. Yleisen kivun ja säryn lisäksi ongelmana oli lähinnä turvonnut polvi joka ei kestä kunnolla painoa, se kuvattiin ja luut ovat sentään kunnossa. Polvi toki on siitä ikävä että siinä pn paljon liikkuvia ja helposti särkyviä osia, mutta sen kummemmin ei päivystyksessä voitu tutkia nyt, kun polvi oli vielä kovin turvoksissa. Mies on nyt saikulla pari päivää ja jos polvessa on vain kolhu ja venähdys sen pitäisi parantua itsekseen, muussa tapauksessa täytyy tutkia onko kierukka hajonnut. Rikkinäinen polvi ei ymmärrettävästi ole ratsuttajan työssä varsinainen bonus, joten se täytyy kyllä hoitaa ihan kuntoon asti.

Ai niin ja lisäksi minä onnistuin vielä työmatkalla runttaamaan auton peilin sellaiseen auraustolppaan (siis ei niitä pikku muovikeppejä mitä talvella käytetään, vaan sellaisia isoja, kiinteitä ja raskaita). Liventävänä asianhaarana mainittakoon, että väistin keskellä tietä vastaan tulevaa rekkaa (ko.tiellä ei saa edes kuorma-autolla ajaa...), mutta ärsyttihän se silti. Onneksi nyt ei sen pahemmin mitään hajonnut, tosin jos se tolppa ei olisi sattunut olemaan juuri siinä ei olisi hajonnut mitään.

Minun piti kirjoittaa myös kevyt vuodatus hevosalan töistä ylipäätään sekä niiden töiden hakijoista, mutta koska kello on TAAS vaikka mitä ja pari tuntia yöuntakin on kai saatava, jätän sen nyt huomiseen.

lauantai 9. heinäkuuta 2011

No niin, sainhan ne kuvat vihdoin ladattua. Viime sunnuntai oli siis Tärkeä Päivä, meidän poikien ensimmäiset oikeat kilpailut. :D



Tai no onhan pojat kilpailleet kerran aikaisemminkin, Suomessa meidän kotitallilla seurakisojen puomiluokassa, mutta nämä olikin ihan OIKEAT kilpailut joihin poni piti ajaa trailerilla (se olikin ehkä tärkeintä koko reissussa :D).

Taluttajana toimi eräs miehen valmennettava, ja ratsuna Veiwil-poni, jolla siis minä normaalisti ratsastan... :D Kyseessä oli "Führzügelklasse" jossa on siis taluttaja, ratsasastusta kyllä hiukan arvostellaan (eli istuntaa ja vaikutusta ratsuun, asianmukaisia varusteita sekä hymyä :D Miehen pomo sanoikin alkaneensa esteratsastajaksi vain siksi, että hymyilemättömyys ei vaikuta lopputulokseen) mutta kaikki saavat silti palkinnon.



Kaikki sujui oikein hyvin ja poni käyttäytyi kerrassaan loistavasti, vaikka ei ole poistunut kotitallilta yli viiteen vuoteen eikä muutenkaan ole ehkä kaikkein kylmähermoisinta laatua. Meillä taisi myös olla kisan suurin poni ja pienin lapsi. :D Juoniori oli oikeastaan yli vuoden osallistujien alaikärajaa nuorempi, mutta eipä tuota nyt niin tarkaan syynätty.

Ja hauskaa oli!

keskiviikko 6. heinäkuuta 2011

Vastaan nyt edelliseen postaukseen tulleisiin kysymyksiin/kommentteihin ihan erikseen, kun voin jo ennustaa vastauksesta tulevan pitkähkö... Todella kiva että kommentoidaan, näköjään pitää sitten vain valittaa että lukijoilla on jotain sanottavaa. :D No ei, itsekin olen todella huono kommentoimaan blogeja, vaikka luen vähintään kaikkien suosikkilistallani olevien blogien päivitykset samantien, niin harvoin sitten kuitenkaan tulee mieleen mitään mikä olisi niin tärkeää, että alkaisin kommenttia rustaamaan. Eli en jatkossakaan painosta kommentoimaan, mutta kyselläkin saa mitä mieleen tulee, ei tarvitse liittyä minun sepustukseeni.

Paitsi että Suvin kysymykseen en nyt kuitenkaan vastaa, koska "elämäntarinani" löytyy tuosta kirjoittaja -välilehdeltä. :D En tosin enää niin tarkkaan muista mitä sinne kirjoitin, mutta uskoisin että sieltä löytyy kuitenkin vastaus. Lyhyesti sanottuna ihan hevoshommiin tänne tulin. En osaa sanoa olisinko jäänyt jos ei olisi tullut perustettua perhettä (en osaa vieläkään sanoa olenko "jäänyt", eihän sitä koskaan tiedä mitä elämässä tapahtuu), mutta todennäköisesti kyllä. Pari kertaa alkuvuosina palasin Suomeen opiskelemaan, mutta jotenkin sieltä tuli molemmilla kerroilla sitten kuitenkin lähdettyä nopeasti pois.

Toisaalta ei minulla ole koskaan ollut mitään varsinaista halua nimenomaan päästä pois Suomesta,  tällä alalla vain elämä on täällä aika paljon helpompaa ja mielekkäämpää. Suomeen en silti varsinaisesti ole kaivannut takaisinkaan alkuaikojen koti-ikävää lukuunottamatta, nykyään ikävöin kyllä muutamia parhaita ystäviäni mutta hekin asuvat ympäri maata (tai Eurooppaa) joten ei heitä Suomessakaan niin paljon useammin näkisi. Ja onneksi on Facebook... Olisi kyllä kva käydä Suomessa useammin, mutta se on vain lasten kanssa aika kallista ja etenkin rasittavaa, ja työtkin tietysti hiukan rajoittavat. Ehkä sitten tulevaisuudessa kun ollaan "vapaampia" työn kannalta onnistuu Suomessa käyminenkin helpommin. Lapsista vanhempi menee kouluun vuoden päästä syksyllä ja nuorempi sitten seuraavana vuonna, joten siitä eteenpäin se sitten rajoittaa.

Mutta niin, siihen edelliseen postaukseen... Pitää nyt sanoa että noin periaatteessa hevosilla on kuitenkin asiat ihan hyvin, riippuu aina mihin vertaa. Niillä on kaikki määräykset täyttävät asialliset tilat, ne saavat riittävästi sekä ihan hyvälaatuista ruokaa, niitä ei hakata ja jos ne ovat sairaita ne hoidetaan. Itsestäni tämä hevosenpito vain tuntui etenkin alkuun kovin vieraalta ja erilaiselta, kun olen aina tottunut siihen, että hevoset liikkuvat paljon. Suomessa tilanne on toki vähän eri, kun joka tallille voi (ja lienee pakkokin?) rakentaa tarhat ja/tai laitumet, täällä se ei välttämättä ole aina niin yleistä, mutta itse olen sattunut sellaisille talleille missä näin on.

En voi sanoa että olisi kysymys tietämättömyydestä, pomoni on kuitenkin ollut alalla 40 vuotta, on suorittanut täkäläisittäin korkeimman ratsuttajatutkinnon, ja tuomarina myös opettaa harrastajille teoriaa (täällä täytyy suorittaa erilaisia ratsastusmerkkejä voidakseen kilpailla, ja niihin kuuluu myös paljon teoriatietoa, pomoni ottaa vastaan näitä merkkisuorituksia sekä valmentaa niiden suorittamiseen). Ennemminkin tottumuksesta, hänen mielestään hevosten on hyvä "saada olla rauhassa", ja silloin hänen uransa alkuaikoina asiat tehtiin kuitenkin aika eri lailla. Eikä hän näe tarpeelliseksi muuttaa mitään, koska hevoset kuitenkin "voivat hyvin". Minun mielestäni taas ne eivät välttämättä voi niin hyvin vatsavaivoineen ja erilaisine jäykistelyineen ja jumituksineen, mutta toisaalta ne kuitenaan eivät juuri koskaan ole vakavasti sairaita, ja noin silmämääräisesti ne ovat hyvässä kunnossa, karva kiiltää, suurin osa on sopivassa lihassa (pari on liian lihavia), ja täytyy myöntää että ne kilpailevat hevoset ovat liikunnan vähyydestä huolimatta varsin lihaksikkaita. Hän kun on tehnyt aina näin, ja se on riittänyt, joten hänen mielestään ei ole tarpeen muuttaa mitään. Toiseksi vaikka pomolla on melkoisen vahva auktoriteetti ja hänellä on etenkin ratsastuksesta varsin vahvat mielipiteet joita ei juuri kyseenalaisteta, on hän kuitenkin ihan vastaanottavainen alan muiden osaajien neuvoille, esim. eläinlääkärin (tai ainakin oman luottoeläinlääkärinsä). Jos eläinlääkäri joskus neuvoisi kokeilemaan vatsavaivoihin vaikka päivittäistä tarhaamista tai laidunta, niin varmaan tehtäisiinkin, mutta tämä antaa vain erilaisia pulvereita ja litkuja, jotka vaikuttavat lähinnä niin, ettei hevonen sitten syö enää ruokiaan, mikä ei välttämättä niihinvatsavaivoihin auta. :D

Lisäksi pomolla on ehkä vähän sellainen perusajatus, että hevosen on "ansaittava ruokansa" vaikka se olisi epämiellyttävääkin, joutuuhan hänkin tekemään töitä vaikka ei huvittaisi. Eli jos hevosella on jotain pikkuvaivaa mistä se ei kuitenkaan kärsi, niin sitä voi käyttää ihan normaalisti, saahan se siitä "palkan", ja kun se kuitenkin lepää loppupäivän karsinassa, ei työskentely ole liikaa vaadittu. Itse taas ajattelen että hevoset eivät ole hommiinsa pyrkineet eikä niillä ole velvollisuutta esim. menestyä kilpailuissa tai suorittaa vaikeita liikkeitä silloin, jos se on niille jotenkin kivuliasta tai epämiellyttävää. En tietenkään voi ajatella ettei hevoselta saisi vaatia mitään, silloinhan niillä ei voisi ratsastaa saati kilpailla ollenkaan ja hevosen pitäminen pelkkänä lemmikkinä on kuitenkin yleensä hiukan liian kallista puuhaa. Mutta hevonen on aika säyseä ja yhteistyöhaluinen eläin, ja mielestäni silloin kun se on terve, tarpeeksi hyvässä kunnossa vaadittuihin asioihin nähden ja asiallisesti koulutettu, se yleensä suorittaa ne pyydetyt asiat ihan mielellään tai ainakin niin, ettei se ole hevoselle epämiellyttävää. Eli silloin kun edellytykset ovat kunnossa, voi hevoselta mielestäni toki vaatia tiettyjä asioita, mutta ei silloin jos se tekee sille kipeää, vain koska sen pitäisi "ansaita ruokansa".

Mutta niin, rahahan se tätäkin hommaa pyörittää. Pomolla ei nyt ehkä ole niin tiukkaa että hänen olisi pakko ratsastaa kipeällä hevosella vain sen ratsutusmaksun vuoksi, mutta noin yleisesti se on varmasti kuitenkin suurin syy sille, ettei kaikki toimi niin kuin kirjoissa. Harvalla hevosella on ideaalit olosuhteet, ihan puhtaasti harrastehevosilla on usein paremmat olot kuin kilpahevosilla, etenkin täällä ne voivat usein elää pihatoissa laumana, kun ei ole hirveästi lunta ja pakkasta. Toisaalta sellaisen harrastehevosen omistaja saattaa ratsastaa niin, että hevonen kipeytyy siitä, vaatia siltä asioita mitä sille ei ole opetettu, eikä ehkä osaa ruokkia hevosta oikein. Treenissä oleva kilpahevonen ei oikein voi elää pihatossa ja ikävä kyllä etenkin jos sen hevosen rahallinen arvo on satoja tuhansia, ei sen kanssa oteta mitään riskejä, jolloin se ei ehkä pääse koskaan liikkumaan vapaana isommassa tilassa. Se tuntuu kyllä ikävältä, mutta toisaalta en usko että kovin moni kritisoijakaan toimisi toisin vastaavassa tilanteessa. Vaikka se oma hevonen ei ikinä olisikaan kolhinut itseään tarhassa, niin se on eri asia kuin täydessä kunnossa oleva kilpahevonen, joka ei ole koskaan ollut siellä tarhassa. Ja kaikki hevosenpito kuitenkin edellyttää sitä rahaa, ja se liikkuu kilpailuissa ja kilpahevosissa.

Pomon kohdalla on niin, että hän ei ota vastaan mitään kritiikkiä koskien hänen omaa hevosenpitoaan, koska se nyt kuitenkin on toiminut sen 40 vuotta, joten minun nyt on aivan turha alkaa häntä opastamaan siinä kuinka minun mielestäni asiat pitäisi tehdä. :D Mutta vähän voi kuitenkin vaikuttaa, kun miettii oikean lähestymistavan. Noin yleensä pomo sanoo mitä minun tulee kulloinkin tehdä, kovin suuri oma-aloitteellisuus ei ole oikein toivottavaa. Jos hän haluaa jonkun hevosen tarhaan, hän käskee laittaa sen tarhaan, muussa tapauksessa on aika turha selittää että kyllä sen pitäisi päästä ulos kun ei eilenkään ollut. Samoin jos hänen mielestään jonkun hevosen ei tarvitse päästä jonain päivänä ollenkaan ulos karsinasta (etenkin kun hän lähinnä katsoo sen palvelukseksi hevoselle, kun se "saa" levätä), en minä voi ottaa sitä ulos vaikka yleensä kyse on yleensä siitä että pomo ei viitsi, kun taas minä viitsisin. Jos sanon että minä kyllä voin ottaa sen hevosen ulos, hän pitää sitä lähinnä kritiikkinä, koska kyllähän hänkin voisi. Olen todennut että kaikkein parhaiten toimii jos sanon, että joku hevonen on ollut niiiiin jäykkä sellaisen vapaapäivän jälkeen ja paaaaljon parempi kun se on ollut joka päivä ulkona, että ehkä sille hevoselle tekisi hyvää vähän oikoa koipiaan joka päivä. :D Lisäksi tietenkin hevoset ylipäätään liikkuvat paljon enemmän nyt kun minä olen siellä töissä, aiemmin pomo on ollut miehensä kanssa kahdestaan, ja hevosilla niitä vapaapäiviä on ollut paljon enemmän. Jo siksikin että pomo on paljon pois ja miehensä taas tekee kaikki tallihommat (aloittaa aamulla kello 4 ja on valmis illalla viiden-kuuden tienoilla...) sekä muut työt pesukoneen korjaamisesta veroilmoitukseen, eikä silloin oikein voi enää liikuttaa hevosia.

Jep, tulihan siitä sen pituinen selostus että ei olisi ehkä ihan mahtunutkaan tuonne kommenttiosioon... Oikeastaan minun piti kirjoittaa jo ihan eri asiasta eli meidän viime viikonlopun Tapahtumasta sekä yleisestikin kuulumisia, mutta se saa nyt odottaa iltaan tai huomiseen, jos saisin kuviin sen verran tolkkua, että saisin niitä tännekin.