Jees...

Kyllä täällä yhä elossa ollaan. Tai siis ainakin enimmäkseen, vähän on ollut huonoa tuuria viime aikoina. Ensin kuoli yksi varsa, se oli alusta asti aika heikko mutta piristyi kyllä, sai sitten valitettavasti ilmeisesti ähkyn ja lopetettin Hannoverin eläinlääketieteellisellä korkeakoululla.

Sitten kuoli valitettavasti toinenkin varsa, meidän oma, se oli vieläpä aivan erityinen söpöliini. :( Niin reipas, suloinen ja utelias...

Varsalla oli joku omituinen vaiva, joka jäi kaikille eläinlääkäreillekin epäselväksi, näin ollen hoitokin oli ihan arpapeliä. Se oli niin kovin reipas ja sitkeä mutta se ei sitten kuitenkaan riittänyt.

Lisäksi kaksi nuorta tammaa vietiin teuraaksi, niillä ei ollut mitään sellaista akuuttia sairautta vaan kummallakin vika, joka esti kaikenlaisen käytön. Lemmikkihevosen pitäminen vuokrapaikalla ei valitettavasti ole kovin järkevää, tosin toinen näistä tammoista ei olisi kestänyt sitäkään pidemmän päälle.

Ja kaiken muun lisäksi sitten se suurin murhe, kouluvalmentaja D:n pitkäaikainen seuralainen ja meidän jokapäiväinen hoitokoiramme Peanut kuoli syliini viikko sitten. :( Sillä oli nopeasti edennyt sydänvika ja ehkä sitten vaihtelevat säät tai jokin muu oli liikaa, mitään ei voinut tehdä enää. Loppu oli onneksi rauhallinen ja ilmeisen tuskaton, mutta jätti kyllä ison aukon ja tietenkin ennenkaikkea omistajansa elämään.

Hmm, olisikohan meillä tapahtunut jotain positiivisempiakin juttuja...? Eipä juuri, toissapäivänä eräs oripihatosta sisään haettu nuori ori onnistui karsinassa pujottamaan yläkautta jalkansa sellaiseen rakoon, johon ei oikeastaan mahdu hevosen jalka. Riuhtoessaan jalkaa pois siitä sitten lähti myös kaikki nahat ja muu mitä siinä karvan ja luun välissä on, oli aika ilkeän näköinen. Omistaja on onneksi eläinlääkäri.

No Anterolle kuuluu hyvää. :) Uskaltauduin laittamaan sen vampyyri-Consensin kanssa samaan tarhaan ja pojista tuli heti kaverit, ihanaa. Consens kun ei voinut entisessä elämässään olla edes muiden hevosten vieressä, koska puri ne melkein hengiltä. Täällähän se on kyllä tarhaillutkin parin ruunan kanssa mutta ei kuitenkaan ole sellainen ihan varauksetta sosiaaliseksi kuvailtava hevonen. Anteroa se ei ole purrut eikä muutenkaan kiusannut, toki pitää sen tiukasti ojennuksessa mutta se on vain hyvä. Ovat oikein tyytyväisiä yhdessä ja seura tekee varmasti molemmille hyvää, nyt kun pääsisi vielä laitumelle. Ne eivät ole enää veden alla mutta liian pehmeitä yhä.

Tässä meidän koulukenttä (oik.) ja tammalaidun muutama viikko sitten, etualalla tie...

Consenskin voi ihan hyvin ja olen suht usein ehtinyt ratsastamaankin. Kaikki on oikeastaan ihan ok mutta jotenkin on nyt motivaatio hukassa. En ole koskaan ollut kovin kiinnostunut kilpailemisesta mutta toisaalta aiemmin olen ratsastanut eri hevosia ja erilaisissa tilanteissa. Tämä päivästä toiseen samalla hevosella samojen asioiden jauhaminen nyt vain ON aika tympeää. Mutta ollaan lähdössä nyt Suomeen melkein kuukaudeksi lomalle ja sinä aikana Consens ei tietenkään taas tee mitään, joten takaisin tullessa saan taas kerran aloittaa kaiken alusta, onhan siinä sitten jälleen haastetta kerrakseen.

Esikoiseni on innostunut vikeltämisestä ihan kunnolla ja on ollut kaksissa kilpailuissakin, joista toisissa tuli ylivoimainen voitto yli kymmenestä joukkueesta! :)

Mutta, jotain hyvääkin sentään: Antero on i-h-a-n-a! Vaikka se onkin vähän rasittava käsitellä (joskin jo parempi kuin ennen epäonnistunutta orilaidunkokeilua) mutta se on niin kaunis että sitä katsoessa tulee aina hyvälle tuulelle, ja niin fiksu ja reipas. Naapuriin rakennetaan taloa ja pari päivää sitten vein Anteroa karsinaansa jättikaivurin ja jonkun traktorihärvelin välistä eikä se korvaansa lotkauttanut. Veikkaan että noin puolet meidän aikuisistakin hevosista olisi tehnyt täyskäännöksen jo ennen kuin olisi edes katsonut mikä siinä pihassa pörisee.

Anterosta ei nyt ole kunnollista kuvaa, pitäisi saada jonkun pitämään siitä kiinni koska tarhassa ollessaan se tulee aina syliin eikä siellä saa kuin lähikuvia turpakarvoista tai omituisesta kulmasta kuroteltuja joissa on enemmän aitaa kuin hevosta. Eikä se nyt noin objektiivisesti tarkasteltuna ehkä tässä kasvuvaiheessa koko maailman kaunein hevonen ole, mutta se on niin upean värinen ja pitkäjalkainen. Täydellinen. :)

Ja joskus toivottavasti läheisessä tulevaisuudessa olisi tarkoitus vähän skarpata Pina-poninkin kanssa. Esikoinen ei ole enää niin innokas ratsastamaan enkä sitten jaksa aina ehdottaakaan, joten Pina viettää varsin leppoisaa elämää. Kuitenkin lapsikin haluaisi kilpailemaan ja toisaalta itsekin haluaisin hänet sinne viedä, kun nyt vain saisin niin paljon itsestäni irti... Pitäisi alkaa säännöllisesti juoksuttamaan ponia ja tuupata lapsi useammin selkään ja tehdä muutakin kuin ravia ja laukkaa viisi kierrosta. Ääh. Toisaalta meillä on myös ollut ajatuksena astuttaa poni ensi vuonna, vaikka tämä varsakato meillä ei nyt niin suunnattomasti innostakaan kasvatushommiin ryhtymään. Mutta toisaalta olisihan se ehkä sitten hienoakin jos kaikki menisi hyvin. Riippuu nyt lapsen ratsastusinnostuksesta, jos se säilyy tällä tasolla niin tämä ratsastelu onnistuu kyllä kantavankin ponin kanssa, jos sitten enemmän innostuu niin odotetaan vielä. Pina on kuitenkin todella hieno poni ja sillä on myös kaksi hienoa varsaa. Jos sen astuttaisi isolla ponilla niin varsasta luulisi tulevan sen kokoinen että voitaisiin se itse ratsuttaa ja sitten joko lapsille jos he haluavat tai myyntiin.

No mutta ensin me mennään lomalle, olen kyllä sen tarpeessakin. Suunnitelmissa olisi loman aikana käydä ainakin tapaamassa Anteron siskoa ja ehkä paria ratsastuskilpailuakin vilkaista...