Klassinen ratsastus

En normaalisti kannata mitään muodikkaita tyylisuuntauksia tai ideologioita etenkään eläinten kohdalla, vaikka se nykyään taitaakin olla tapana. Pari vuotta sitten kuitenkin tajusin, että olen tietämättäni ollut aina, tai ainakin niin kauan kun olen ratsastuksen perusasiat ymmärtänyt, klassisen ratsastuksen kannattaja. Klassinen ratsastus taitaa Suomessa olla yhä joissain piireissä vähän muotitermi jota käytetään ymmärtämättä välttämättä mitä sillä tarkoitetaan (tai jotkut termin käyttäjät ehkä tarkoittavat sillä eri asiaa kuin mitä perinteisesti on tarkoitettu), mutta täällä Keski-Euroopassa kaikki ratsastus on ainakin teoriassa aina pohjautunut klassisseen ratsastukseen, vaikka moni (enemmistö) jossain vaiheessa ajautuukin siitä aika kauas. Ainakin täällä Saksassa kaikki ratsastuksenopetus, joitain harvoja toisinajattelijoita ehkä lukuunottamatta, perustuu samoihin selkeisiin periaatteisiin, jotka voi lukea Saksan Ratsastajainliiton Richtlinien-oppaista.

Ratsuhevonen koulutetaan Ausbildungsskalan (jonka itse olen mm. kandidaatintutkielmassani suomentanut koulutusasteikoksi, vakiintunutta suomennosta ei ole, koska Suomessa käsite ei ole käytössä sellaisena kuin täällä) mukaan. Ausbildungsskalan osat ovat tahti, rentous, kuolaintuntuma, lennokkuus, suoristaminen ja kokoaminen. Ausbildungsskala on saanut etenkin viime vuosina myös kritiikkiä, mutta se on kuitenkin yhä saksalaisen ratsuhevoskoulutuksen virallinen perusta, ainakin teoriassa. Klassisen ratsastuksen periaatteilla kaikki nämä Ausbildungsskalan osat vaikuttavat toisiinsa, ja jos yksi osa puuttuu, eivät muutkaan voi onnistua. Vaikka kyse on aivan perusasioista, tietää jokainen vähän pidemmälle ehtinyt ratsastaja, että nämä asiat eivät kuitenkaan ole koulutetullakaan hevosella mitään itsestäänselvyyksiä (jolloin voisi ajatella, että hevosta ei ole koulutettu oikein, tai sitten se on mahdollisesti kipeä).

Itse olen sillä tavalla "kunnianhimoton" ratsastaja, että minulla riittää vuodesta toiseen tarpeeksi haastetta jo siinä, että saan kaikki ratsastamani hevoset liikkumaan tyytyväisinä Ausbildungsskalan mukaan. Siihen taas menee joissain tapauksissa niin paljon aikaa, että minkäänlaisia "temppuja" ei missään vaiheessa ehdikään alkaa harjoittelemaan. Minulla on tavoitteena se, että hevonen tekee yhteistyötä ratsastajan kanssa luottavaisena ja tyytyväisenä, että siihen ei satu, ja että kaikki Ausbildungsskalan osat onnistuvat.

Vaikka en ole itse juuri kilpaillut (koska en ole kovin usein kokenut olevani jonkun hevosen kanssa siinä pisteessä), olen toki työn kautta seurannut kansainvälisen kilparatsastuksen maailmaa täällä varsin läheltä yli kymmenen vuotta. Pääasiassa esteratsastusta mutta jonkin verran myös kouluratsastusta. Aikaisemmat työpaikkani ovat olleet ammattimaisia kilpatalleja, joilla hevoset ovat urheiluvälineitä. Se ei vielä tarkoita että hevosia kohdeltaisiin huonosti: en itsekään kiinny yksittäisiin hevosiin kovin vahvasti, ja vaikka pidän toisista enemmän kuin toisista, ansaitsevat ne mielestäni kaikki samanlaisen, reilun kohtelun. Pelkästään se, että hevosen rahallinen arvo on satoja tuhansia ja että se kilpailee maailman huipulla, ei välttämättä tarkoita että sitä kohdeltaisiin vain voitto- tai myyntirahat mielessä. En siis vastusta kilparatsastusta enkä myöskään ole sitä mieltä, että harrastehevosilla (edes niillä kokopäivätarhatuilla) olisi välttämättä paremmat olot. Mielestäni hevosta saa kyllä käyttää urheiluvälineenä, kunhan sen kohtelu on reilua ja johdonmukaista ja hevosen fyysinen ja henkinen terveys on rahaa tärkeämpää. Kilpaurheilussa näin ei aina ole, toisaalta harrastehevosten kohdalla tietotaito on joskus niin vähäistä, että hevoset kärsivät siitä hyväätarkoittavastakin hoidosta.

Kuitenkin klassisen ratsastuksen perusteet ja Ausbildungsskala eivät aina kilparatsastuksessa toteudu. Kun kyse on ammattilaisista, on harmillista että kyse ei ole tiedon tai taitojen puutteesta, vaan välinpitämättömyydestä. Kilparatsastajat ovat myös esikuvia, ja esim. apuohjien käyttöä perustellaan usein sillä "kun ne GP-ratsastajatkin". Voimakeinojen käyttö ja hevosen sortaminen ei ole yhtään sen hyväksyttävämpää GP-ratsastajan kuin kenenkään muunkaan tekemänä.

Tähän loppuun vähän kuvamateriaalia selventämään, mitä tällä vuodatuksella ajan takaa. Kyse ei tosin ole vain tästä yhdestä ilmiöstä, joka tällä videolla esiintyy, ja ennen kaikkea sitä ei nähdä pääasiassa kilpakentillä missä näitä kuvia otetaan, vaan paljon paljon enemmän niilla kotitalleilla, niin GP-ratsastajien kuin kovin monenlaisten muidenkin ratsastajien luona.