torstai 17. toukokuuta 2012

Nyt on sitten varsat kasassa! Viimeinen syntyi eilen aamulla seitsemän tienoilla, oikein suloinen tammavarsa. Pari päivää aiemmin, tai itse asiassa miehen syntymäpäivän iltana pari minuuttia ennen puoltayötä syntyi miehen omalle stakkatolaiselle tammalle oikein komea ja raamikas orivarsa Quaidista.

Kaksi varsaa on jo myytykin, toisen kävi valtionsiittolan pomo ihan henkilökohtaisesti valitsemassa, se lähtee heti syksyllä vieroituksen jälkeen sitten heidän oripihattoonsa. Toisen eli appiukon oman Quaterback-varsan osti eräs hänen vanha asiakkaansa aikamoisella summalla. Se jää tänne vielä ainakin siihen asti, että on esitetty oritesteihin.

Minun pikkuheppani meni sitten laitumelle viime viikolla. Aikamoista huutoa ja riehumista se ensikohtaaminen oli, mutta ihan hyvin sujui. Kun otetaan huomioon, että muu porukka kuitenkin tuntee toisensa varsasta asti, ja siihen nähden että ne tallissa olivat melkoisia pikku pullistelijoita, eivät ne tuolla laumassa enää juuri pullistelekaan. Yhdessä läjässä ne siellä makasivat jo seuraavana aamuna.

Mammaa ei olla kauheasti sittemmin kaipailtu ja valitettavasti en saanut herraa poseeraamaan kuin takalistollaan, se kun juuri sattui löytämään niiiiin herkullisen ruohomättään...





Eilen olimme tammanäyttelyssä appiukon kahden Quaterback-De Niro -tamman kanssa. Vanhemmalla eli nelivuotiaalla rautiaalla on jo Staatsprämie eli valtion valion ehdokkuus, ko. palkinnon se siis saa JOS suorittaa tammatestinsä hyväksytysti. Testi on kesäkuun puolessa välissä ja saa sitten nähdä kuinka siinä käy, neiti ei ole kovin yhteistyöhaluinen ratsu. Itse asiassa ratsastuksesta ei tule oikein mitään, täytynee ennen testiä vielä tutkia olisiko siinä sittenkin vikaa jossain muuallakin kuin korvien välissä. Nuorempi tammoista on 2v. ja siis tämän toisen täyssisar, se ei ollut koskaan aiemmin käynyt missään näytillä. Ovat aika erityyppisiä, vanhemmassa on enemmän Quaterbackia (ulkonäössä sekä etenkin käytöksessä), nuorempi on melkein kuin puoliksi täysverisen emänsä kopio ulkonäöltään ja luonteeltaan erittäin fiksu ja ystävällinen.





Nuorempi palkittiin 1a:lla ja se oli 2-vuotiaista tammoista paras. Vanhempi sai myös 1a:n mutta ei sitten muuta menestystä. Mutta täytyy sanoa että hienointa oli kyllä se, että molemmat käyttäytyivät aivan erinomaisesti! Nehän nyt eivät ole juuri maailmaa nähneet ja nuorempi oli ylipäätään ensimmäistä kertaa trailerissa ja pois kotoa, ja vanhempi taas ei aina kotonakaan käyttäydy kovin mallikelpoisesti... Molemmat yllättivät ja käyttäytyivät varmaan parhaiten koko joukosta, siellä oli kyllä loikkijaa joka lähtöön.




1 kommentti:

arroparro kirjoitti...

http://ratsumaen.blogspot.fi/2012/06/paluu-bloginpitoon-tunnustus-ja-haaste.html Tunnustus kiertoon yhdelle lempiblogeista :)