Blogin paluu...

Nyt otan itseäni niskasta kiinni ja aloitan tämän touhun ihan uudella asenteella. Ja samalla myös uuden touhun, siis blogin, koska täältä nuo kuvat katosivat bittiavaruuteen ja kokonaisvaikutelma on enemmän kuin omituinen. Siihen ne uutuudet sitten jäivätkin, luvassa on siis ihan tätä samaa löpinää. Mikäli joku entisistä ihanista lukijoistani jaksaa näitä juttuja vielä tavata, niin lämpimästi tervetuloa UUTEEN BLOGIIN.

Syystunnelmia

Kai se syksy vain on tännekin taas tulossa. Tähän asti on lähinnä satanut enemmän tai vähemmän, ja se nyt oikeastaan on täällä normaalia joka vuodenajalle. :D Mutta viimeiset pari päivää on ollut aamuisin to-del-la kylmä, mikä tosin onneksi vielä tähän aikaan vuodesta tarkoitta sitä, että päivällä on aurinkoista ja suht lämmintäkin. Mutta kyllähän sitä tähän mennessä on jo oppinut, että kesän jälkeen tulee aina syksy, mikä taas enteilee talvea, hrrh. Jos en vielä tässä postauksessa ole muistanut mainita inhoavani talvea, niin sanotaan se varmuuden vuoksi tässä.

Mitään sen mullistavampia asioita ei sitten olekaan sattunut. Hannoveroritestien esikarsinnat saatiin hoidettua, tällä kertaa hieman tyylikkäämin kuin viime vuonna... Joku saattaa muistaa, että herra Isopomo pesi karsintoja edeltävänä iltana tallin sähkökaapin painepesurilla joten meillähän ei sitten ollut sähköä koko tiluksilla. Se oli erityisen ikävää viime vuonna mittelöiden alkaessa kello 8 jolloin oli vielä hämärää. Tänä vuonna koitos oli iltapäivällä ja koko päivä sujui hieman rennommissa merkeissä, pääosin ehkä siksi että näkyvyys oli viimevuotista parempi...

Oreja oli vain parikymmentä, en nyt sen syväluotaavampaa tutkimusta ole aiheesta tehnyt mutta kyllähän täällä on hevoskasvatus melkoisessa kriisissä. Varsoja syntyy huomattavasti vähemmän kuin vielä muutama vuosi sitten, ja lukemat ovat yhä laskusuunnassa (tosin sehän ei kyllä meildän tallilla ole vielä näkynyt). Näin äkkiseltään pikaisesti päättelin oriehdokkaiden määrän joka oli lähes puolet vähemmän kuin viime vuonna, liittyvän samaan asiaan. Onnistumisprosentti oli näinollen korkeampi koska jatkoon pääsi tänäkin vuonna yksi, tosin taso oli kuulemma erityisen huono. Itse en nähnyt touhusta käytännössä yhtään mitään, olin hommissa keittiön puolella ja kaikki oli myös varsin nopeasti ohitse.

No Antero voi edelleen hyvin, samoin Consens.

Taisin aiemmin harmitella täällä suunnilleen koko talliporukan kattavaa eripuraa johtuen erään hevosen ylläpitokuvioista. No se tilanne meni siihen pisteeseen että koko systeemi lakkasi nyt olemasta, varsinainen isompi riitahan alkoi siitä, kun toinen ylläpitäjä lopetti koska ylläpitäjien välillä ei toiminut enää mikään. No lopulta sitten tämä yksin jäänytkään ei ollut kuitenkaan tyytyväinen siihenkään tilanteeseen, lisäksi tuli erimielisyyksiä hevosen omistajan kanssa ja eilen sitten tämä toinenkin päätti lopettaa. Tällä hetkellä vielä tilanne on vähän hankala, kouluvalmentaja D. on loukkaantunut ties mistä ja eiköhän tästä vielä jonkinlainen soppa saada hämmennettyä mutta pidemällä tähtäimellä elämä alkaa ehkä taas rauhoittua, kun se toinen osapuoli poistuu (toisella taas on omia hevosia meillä) ja myös hevonen lähtee lähitulevaisuudessa muualle. Huh.

Sivustaseuraajan vinkki: älkää IKINÄ hankkiko yhteistä hevosta kenenkään tutun tai tuntemattoman kanssa!

Ja ai niin, olen aloittanut uuden harrastuksen! Käyn maanantaisin ratsastajajumpassa. Se on varta vasten ratsastajille tarkoitettu jumppa, jonka vetäjä on fysioterapeutti sekä ratsastusvalmentaja. Kahden kerran perusteella olen todella tykästynyt, ja kiva on päästä säännöllisesti vähän "tuulettumaankin".

Paluu arkeen

Kotiuduttiin lomareissulta pari viikkoa sitten ja nyt on saatu rästihommatkin suunnilleen hoidettua. Mies kaatui töissä jonkun hevosen kanssa ja oli muutaman päivän sairaalassa ja on nyt kotona sairauslomalla näillä näkymin koko elokuun. Saa nähdä kuinka hermot kestää. :D Lasten koulu alkoi eilen ja vauva kasvaa ja vauhti lisääntyy, saa nähdä kuinka käy tallihommien kun se oppii kävelemään...

Suomessa oli mukavaa, leppoisaa, aurinkoista. Ei tehty mitään ihmeellistä, oltiin ja levättiin. Kävin katsomassa muutamia ratsastuskilpailuja ja yritin tietysti nähdä mahdollisimman paljon suomenhevosia, niitä kun ei täällä meidän nurkilla tule vastaan.

Lisäksi käytiin tapaamassa Anteron siskoa Aurooraa, joka esiintyy muutaman viikon päästä suomenhevosten laatuarvostelufinaalissa.

Ja samalla käytiin tietenkin tapaamassa myös entistä pikkuruunaani, joka vaikutti erittäin tyytyväiseltä elämäänsä ja on saanut jo hienosti kilpailumenestystäkin.

Kuvassa oikealla häntä kohti kameraa...

Pikkuruuna esiintyy Suomessa nimellä Mein Freund.

Kotiinpaluu ei sitten ehkä ollutkaan niin riemukas. Tallilla tunnelma oli lievästi sanottuna kireä. Olen tainnut joskus aiemminkin täällä valittaa että en jaksaisi sitä ainaista juoruamista, selän takana haukkumista ja riidanhaastamista jota on esiintynyt jokaisella tallilla, jolla olen pidempään oleillut. Meillähän on ollut nyt puolisen vuotta vähän kireähköt tunnelmat sen jälkeen, kun kouluvalmentaja D:lle ja eräälle tallilaiselle ja hänen oppilaalleen tuli ensin pientä ja sitten suurempaa erimielisyyttä, valmennussuhde loppui ja pikkuhiljaa myös tervehtiminen. Nyt sitten poissaollessani tilanne oli hieman kärjistynyt koskien tämän kyseisen tallilaisen käytössä ollutta hevosta, joka kuuluu appiukolleni mutta on ollut siis tämän kyseisen henkilön ja erään D:n valmennuksessa olevan käytössä puolet-puolet -periaatteella. Systeemi alkoi hankaloitua heti kun D:lle ja toiselle ratsastajalle tuli välirikko, mutta nyt sitten oli tullut se lopullinen välirikko ja hevonen siirtyi kokonaan D:n valmennettavan käyttöön. Nämä entiset kimppahevosen pitäjät eivät nykyään voi myöskään tervehtiä toisiaan, minkä lisäksi suunnilleen kaikilla tallilaisilla on tietenkin asiasta joku mielipide ja oma puoli, ja kova tarve sitten haukkua niitä pahoja vastustajia jollekulle (=minulle). Itseä ei kiinnosta, koska olen ollut ja aion jatkossakin olla ihan tasapuolisesti ystävystynyt sekä D:n kuin näiden molempien ratsastajien kanssa, eikä minua kiinnosta heidän keskinäiset riitansa saati sitten jonkun muun mielipiteet asiasta tai näiden ihmisten ratsastustaidoista. Jessus.

No ehkä iloisempi tapahtuma oli sitten se, että erään tallilaisen perhe osti varsin tunnetun valmennustallin tästä lähistöltä tyttärelleen. Ei nyt siitä sen tarkemmin koska kyseessä ovat täällä yleisesti aika tunnetut ihmiset jotka eivät halua että heidän asioitaan sen kummemmin levitellään eivätkä myöskään leveile miljoonillaan, mutta olen iloinen että kaupat onnistuivat. Heidän tyttärensä ei ole hevosalan ammattilainen mutta varsin osaava ja ennen kaikkea järki-ihminen, ja hän tulee varmasti etsimään tallin toimintaa pyörittämään fiksuja ihmisiä, jotka tarjoavat hevosille erinomaiset olosuhteet.

Antero voi onneksi oikein hyvin. Nyt kun säät ovat suosineet (lomalta palatessamme lämmintä oli +35 varjossa ja koska päivälaitumilla ei ole varjoa, ei tullut paljon hevosia ulkoilutettua) se on ollut joka päivä Consensin kanssa laitumella.

Consenskin voi hyvin. Sille kesä on parempaa aikaa, kun aurinko lämmittää jumivaa selkää ja pää lepää laitumella, silloin se on paljon miellyttävämpi ratsastaakin. Sen kunniaksi harvinaisempi ratsastuskuvakin. Sen verran taustaa että tämä ei yritäkään olla mikään "katsokaa kuinka hyviä me ollaan"-kuva, sen on ottanut poikani 7v. ensimmäisellä ratsastuksella Consensin (ja minunkin) 4 viikon ratsastusloman jälkeen ensimmäisen ravikierroksen aikana. Se on kuvassa kuten muutenkin pääasiassa liian pitkä ja liian etupainoinen, mutta sen kanssa nyt vain ei kovin vauhdilla näitä asioita korjata. Tavoitteena on että se joka ratsastuskerralla liikkuisi hetken edestä kevyenä ja mahdollisimman suoraan, mutta se ei mitenkään onnistu heti alkuravissa kuukauden loman jälkeen.

Eilen olin miehen kanssa hänen työpaikallaan Verdenissä katsomassa kouluratsastuksen nuorten hevosten MM-kilpailuja. Se ei ehkä ole ihan minun maailmani, ei Verden eikä kouluratsastuksen huiput, mutta olihan vähän irtiottoa arjesta. Melkoisia jalkojaan näyttävästi huiskivia heinäsirkkoja siellä oli, mutta sellaisiahan noiden kai kuuluukin olla. Mies olisi itsekin kilpaillut esteluokissa mutta nyt saikkunsa vuoksi hänen kollegansa ratsasti hänen hevosensa.

4-vuotiaiden finaalin palkintojenjakoa:

Jees...

Kyllä täällä yhä elossa ollaan. Tai siis ainakin enimmäkseen, vähän on ollut huonoa tuuria viime aikoina. Ensin kuoli yksi varsa, se oli alusta asti aika heikko mutta piristyi kyllä, sai sitten valitettavasti ilmeisesti ähkyn ja lopetettin Hannoverin eläinlääketieteellisellä korkeakoululla.

Sitten kuoli valitettavasti toinenkin varsa, meidän oma, se oli vieläpä aivan erityinen söpöliini. :( Niin reipas, suloinen ja utelias...

Varsalla oli joku omituinen vaiva, joka jäi kaikille eläinlääkäreillekin epäselväksi, näin ollen hoitokin oli ihan arpapeliä. Se oli niin kovin reipas ja sitkeä mutta se ei sitten kuitenkaan riittänyt.

Lisäksi kaksi nuorta tammaa vietiin teuraaksi, niillä ei ollut mitään sellaista akuuttia sairautta vaan kummallakin vika, joka esti kaikenlaisen käytön. Lemmikkihevosen pitäminen vuokrapaikalla ei valitettavasti ole kovin järkevää, tosin toinen näistä tammoista ei olisi kestänyt sitäkään pidemmän päälle.

Ja kaiken muun lisäksi sitten se suurin murhe, kouluvalmentaja D:n pitkäaikainen seuralainen ja meidän jokapäiväinen hoitokoiramme Peanut kuoli syliini viikko sitten. :( Sillä oli nopeasti edennyt sydänvika ja ehkä sitten vaihtelevat säät tai jokin muu oli liikaa, mitään ei voinut tehdä enää. Loppu oli onneksi rauhallinen ja ilmeisen tuskaton, mutta jätti kyllä ison aukon ja tietenkin ennenkaikkea omistajansa elämään.

Hmm, olisikohan meillä tapahtunut jotain positiivisempiakin juttuja...? Eipä juuri, toissapäivänä eräs oripihatosta sisään haettu nuori ori onnistui karsinassa pujottamaan yläkautta jalkansa sellaiseen rakoon, johon ei oikeastaan mahdu hevosen jalka. Riuhtoessaan jalkaa pois siitä sitten lähti myös kaikki nahat ja muu mitä siinä karvan ja luun välissä on, oli aika ilkeän näköinen. Omistaja on onneksi eläinlääkäri.

No Anterolle kuuluu hyvää. :) Uskaltauduin laittamaan sen vampyyri-Consensin kanssa samaan tarhaan ja pojista tuli heti kaverit, ihanaa. Consens kun ei voinut entisessä elämässään olla edes muiden hevosten vieressä, koska puri ne melkein hengiltä. Täällähän se on kyllä tarhaillutkin parin ruunan kanssa mutta ei kuitenkaan ole sellainen ihan varauksetta sosiaaliseksi kuvailtava hevonen. Anteroa se ei ole purrut eikä muutenkaan kiusannut, toki pitää sen tiukasti ojennuksessa mutta se on vain hyvä. Ovat oikein tyytyväisiä yhdessä ja seura tekee varmasti molemmille hyvää, nyt kun pääsisi vielä laitumelle. Ne eivät ole enää veden alla mutta liian pehmeitä yhä.

Tässä meidän koulukenttä (oik.) ja tammalaidun muutama viikko sitten, etualalla tie...

Consenskin voi ihan hyvin ja olen suht usein ehtinyt ratsastamaankin. Kaikki on oikeastaan ihan ok mutta jotenkin on nyt motivaatio hukassa. En ole koskaan ollut kovin kiinnostunut kilpailemisesta mutta toisaalta aiemmin olen ratsastanut eri hevosia ja erilaisissa tilanteissa. Tämä päivästä toiseen samalla hevosella samojen asioiden jauhaminen nyt vain ON aika tympeää. Mutta ollaan lähdössä nyt Suomeen melkein kuukaudeksi lomalle ja sinä aikana Consens ei tietenkään taas tee mitään, joten takaisin tullessa saan taas kerran aloittaa kaiken alusta, onhan siinä sitten jälleen haastetta kerrakseen.

Esikoiseni on innostunut vikeltämisestä ihan kunnolla ja on ollut kaksissa kilpailuissakin, joista toisissa tuli ylivoimainen voitto yli kymmenestä joukkueesta! :)

Mutta, jotain hyvääkin sentään: Antero on i-h-a-n-a! Vaikka se onkin vähän rasittava käsitellä (joskin jo parempi kuin ennen epäonnistunutta orilaidunkokeilua) mutta se on niin kaunis että sitä katsoessa tulee aina hyvälle tuulelle, ja niin fiksu ja reipas. Naapuriin rakennetaan taloa ja pari päivää sitten vein Anteroa karsinaansa jättikaivurin ja jonkun traktorihärvelin välistä eikä se korvaansa lotkauttanut. Veikkaan että noin puolet meidän aikuisistakin hevosista olisi tehnyt täyskäännöksen jo ennen kuin olisi edes katsonut mikä siinä pihassa pörisee.

Anterosta ei nyt ole kunnollista kuvaa, pitäisi saada jonkun pitämään siitä kiinni koska tarhassa ollessaan se tulee aina syliin eikä siellä saa kuin lähikuvia turpakarvoista tai omituisesta kulmasta kuroteltuja joissa on enemmän aitaa kuin hevosta. Eikä se nyt noin objektiivisesti tarkasteltuna ehkä tässä kasvuvaiheessa koko maailman kaunein hevonen ole, mutta se on niin upean värinen ja pitkäjalkainen. Täydellinen. :)

Ja joskus toivottavasti läheisessä tulevaisuudessa olisi tarkoitus vähän skarpata Pina-poninkin kanssa. Esikoinen ei ole enää niin innokas ratsastamaan enkä sitten jaksa aina ehdottaakaan, joten Pina viettää varsin leppoisaa elämää. Kuitenkin lapsikin haluaisi kilpailemaan ja toisaalta itsekin haluaisin hänet sinne viedä, kun nyt vain saisin niin paljon itsestäni irti... Pitäisi alkaa säännöllisesti juoksuttamaan ponia ja tuupata lapsi useammin selkään ja tehdä muutakin kuin ravia ja laukkaa viisi kierrosta. Ääh. Toisaalta meillä on myös ollut ajatuksena astuttaa poni ensi vuonna, vaikka tämä varsakato meillä ei nyt niin suunnattomasti innostakaan kasvatushommiin ryhtymään. Mutta toisaalta olisihan se ehkä sitten hienoakin jos kaikki menisi hyvin. Riippuu nyt lapsen ratsastusinnostuksesta, jos se säilyy tällä tasolla niin tämä ratsastelu onnistuu kyllä kantavankin ponin kanssa, jos sitten enemmän innostuu niin odotetaan vielä. Pina on kuitenkin todella hieno poni ja sillä on myös kaksi hienoa varsaa. Jos sen astuttaisi isolla ponilla niin varsasta luulisi tulevan sen kokoinen että voitaisiin se itse ratsuttaa ja sitten joko lapsille jos he haluavat tai myyntiin.

No mutta ensin me mennään lomalle, olen kyllä sen tarpeessakin. Suunnitelmissa olisi loman aikana käydä ainakin tapaamassa Anteron siskoa ja ehkä paria ratsastuskilpailuakin vilkaista...

Josko vähän päivitystä sitten

Hups vaan kun on taas aika kulunut. Nyt pitäisi olla jo melkein kesä, mutta siitä ei juuri tällä hetkellä näy paljoakaan merkkejä.

Mitähän kaikkea tässä on sitten jo ehtinyt tapahtua... Varsoja ainakin on syntynyt tasaiseen tahtiin, mutta muutama puuttuu vielä. En ole ihan varma edes kuinka monta niitä nyt on, noin 10 joka tapauksessa. Kaikki synnytykset on menneet hyvin, yksi varsa oli vähän heikompi ja oli pari päivää Hannoverissa eläinlääketieteellisessä korkeakoulussa hoidettavana, mutta voi nyt jo ihan hyvin. Täytyy parit kuvatkin niistä räpsiä jahka JOSKUS paistaisi aurinko... Tällä hetkellä pienemmät varsat ovatkin tallissa kun on vain niin kylmää ja vettä sataa koko ajan, tammikuussa syntyneet ovat ulkona.

Anterolle ei kuulu ihan niin hyvää. Löysin sille pitkällisten tutkimusten jälkeen laidunpaikan, täällä meillä kun ei sille sopivaa laidunryhmää ole ja ajattelin että sen olisi paras päästä painimaan muiden kanssa, jo siksikin että se on välillä ollut aika mahdoton käsitellä. Joten kuskattiin sitten Antero sinne, erään varsin tunnetun hevosihmisen luo. Hänellä oli 13 vuotiasta oria jotka olivat olleet vasta päivän yhdessä, eivät siis vielä mikään yhtenäinen lauma, sellaiseen en olisi Anteroa uskaltanut laittaa. Kaikki näytti hyvältä, laidun oli jättimäinen ja vain yksi jätkä oli sen perässä, muut eivät edes menneet lähelle. Vaikutti aivan täydelliseltä ratkaisulta.

No sitten kahden päivän kuluttua laitumen pitäjä soitti että otti Anteron talliin, se juoksee vain aidanviertä edestakaisin 24 tuntia vuorokaudessa, ei syö eikä juo ja on ihan loppu. Tallissa oli vain maannut eikä halunnut syödä, arveli myös että se on vilustunut koska hengittää huonosti. Sanoi että voi tilata eläinlääkärin ja sen jälkeen jättää sen talliin, olisi yksin mutta se oli sellainen pihaton tapainen, paljon tilaa, mutta päätin että sama sen sitten on yksin tallissa seistä meillä kotona kuin sielläkin, joten haettiin se sitten takaisin. Kotona Antero kyllä söi koko ajan ja ilme oli ihan pirteä mutta hengittäminen oli hankalaa. Kuumetta oli melkein 40 astetta ja eläinlääkäri arveli keuhkokuumetta, sanoi kuitenkin että voidaan hoitaa kotona kun oli muuten niin pirteä ja hyvinvoivan oloinen. Siitä asti sitä sitten kävi joka päivä viikon ajan eläinlääkäri piikittämässä, nyt olen antanut lääkkeet suun kautta vajaan viikon verran ja poika on onneksi kovasti paranemaan päin joskaan ei vielä ihan täysin terve. Henki kulkee yhä pikkuisen normaalia raskaammin ja yskii välillä. Lisäksi toiset varsat (tai luultavasti lähinnä vain se yksi) olivat purreet sitä aika kovasti, vieläpä sillä tavalla että aluksi niitä puremahaavoja ei huomannut ollenkaan kun olivat ihon alla, nyt iho siitä päältä on kuivunut ja irronnut ja näyttää kun siinä olisi jotain jättikokoisia palovammoja. Ihovauriot ovat onneksi kuitenkin vain pinnallisia vaikkakin hyvin silmiinpistäviä.

Nyt Antero sitten vain on täällä kotona, sen ponikaverikin lähti pois. Ponikaveri oli ratsastuskelvoton ja omistajaperhe lähetti sen kesäksi laitumelle minkä jälkeen se menee luultavasti teuraaksi. Muita Anterolle sopivia seuralaisia meillä ei ole, paitsi Benni 32v... Mutta ei nyt vain tällä hetkellä voi mitään, tuo oli tosiaan ainoa laidunpaikka ylipäätään koko osavaltiossa, normaalisti kun nämä nuoret menevät yhteen syksyllä vieroituksen jälkeen (kuten meilläkin) eikä niihin laumoihin voi enää myöhemmin laittaa uusia.

Luultavasti ruunaan sen nyt tulevana syksynä niin voisi mennä viimeistään ensi keväänä sitten meidän nuorten tammojen kanssa laitumelle, niiden kanssa varmaan tulisi paremmin toimeenkin. Meillä on kyllä aina myös nuoria ruunia muutama, appiukko olisi laittanut Anteron jo nyt niiden kanssa mutta en uskaltanut koska olivat ihan älyttömän isoja ja pari vasta ruunattua erittäin orimaista. Ajattelin että ensi keväänä kun Antero on isompi niin voisi sitten mennä tuollaisten 2-3 -vuotiaiden ruunien kanssa mutta enpä nyt enää tiedä, mahtaisiko tuo onnistua sen paremmin koska kyllähän nekin sitä vähän hätyyttäisivät.

Raukka, se on varmasti ollut melkoisen kipeä, kuumeen ja noiden puremajälkien lisäksi mahtoi olla myös melkoiset lihaskivut 48 tunnin taukoamattoman juoksemisen jälkeen. No nyt se on kuitenkin omassa tutussa karsinassaan ja siis kuitenkin on ollut koko ajan ihan pirteä ja hyvinvoivan oloinen.

Lääkkeetkin maistuu

Anteron sisarukset taas ovat loistaneet Suomessa, nuorten suomenhevosten laatuarvostelukarsinnoissa Anteron velipuoli voitti yhden karsintakilpailun ja Anteron sisar, emän ensimmäinen varsa, oli kolmas Ypäjän karsinnoissa. Paljon onnea!

Esikoispoikani on innostunut vikellyksestä kuten olen saattanut mainitakin, ja viime viikonloppuna hänellä oli ensimmäiset kilpailut.

Vikellyshevosena toimii haflinger Astor, 20v. joka omaa terveen ruokahalun

Itse en ymmärrä vikellyksestä yhtään mitään mutta ei onneksi ole tarvinnutkaan. Sen verran pääsin kilpailuissa kärryille että pojan ryhmä sijoittui kolmanneksi aika monesta joukkueesta, eli olivat kai aika hyviä. Vikellyshevosia tuolla oli joka lähtöön, pienille lapsille suositaan vähän pienempiä ja haflingereja oli useampikin, lisäksi vuonohevonen, joku TODELLA muhku matalahko kylmäverinen ja kirjava iso poni. Pienistä lapsista seuraava kokoluokka vikeltääkin sitten jo niiden 180+ senttisten hevosten selässä.

Consens voi onneksi ihan hyvin ja olen hiukan motivoitunut treenaamaankin. Tuossa talvella se oli niin lihakseton ja etenkin porttiin juututtuaan sen lisäksi niin jumissa että meinasi itku tulla kun ajattelikin selkään menemistä, mutta nyt kun on kuitenkin ollut lämpimämpää, vaikkakin kalenteriin nähden pirun kylmää, on kaikki taas ollut paljon helpompaa. Harmi että en ole ottanut mitään vertailukuvia mutta mielestäni se on selvästi kuitenkin saanut jo lihasta talvesta, vaikka jotenkin olen ajatellut että silminnähtäviin muutoksiin (siis ainakin positiiviseen suuntaan) menisi vuosikausia. Olen nyt yrittänyt tehdä joka päivä jotain jos vain ei ole sattunut mitään katastrofeja muissa asioissa, eli viikossa yleensä n. 4 kertaa ratsastusta, kaksi kunnon juoksutusta ja yksi vapaa laitumella. Kunhan tässä kokonaistilanne vielä hiukan kehittyisi niin voisin kysäistä taas kouluvalmentajaakin apuun, hänen kanssaan vain on tällä hetkellä vähän hankala hoitaa mitään asioita kun kaikki nyt vain jotenkin on niin vaikeaa, harmi. Ja jos miehellä joskus olisi aikaa sellaisen päivänä kun estekenttä ei ole veden varassa, niin hän saisi luvan hypätä parit pikku esteet.

Consensin kuvat ovat juoksutuskuvia kuten näköjään viimeksikin vaikka ei me nyt niin usein juoksuteta. Nämä näpsin kännykällä tänä iltana, juoksutusvälineenä oli tälläkertaa tuollainen, ööh?? En tiedä onko sillä nimeä. Apunarujuttu. :D

Kevät!

Kyllä kai nyt jo uskaltaa sanoa että on kevät... Hurjan myöhässä on tänä vuonna mutta nyt ei VOI enää mikään takatalvi iskeä. Ihanaa kun on niin paljon valoisampaa. Ruohokin kasvaa nyt vihdoin täydellä kohinalla kun tuli vettä pari päivää.

Consens ainakin nauttii lämmöstä, huomautettakoon että se ei IKINÄ makaa niin että joku näkee, en ole koskaan nähnyt sen makaavan karsinassa mutta:

Auringon lämmittämä hiekkatarha on kuin biitsillä makoilisi

Huutokauppa oli ja meni, meidän varsasta maksettiin 7 tonnia. Ihan ok, maksoi itsensä takaisin, huonomminkin olisi voinut käydä. Silberschmied-ruunan (Scirocco) kohdalla kävi vähän niin kuin arvelinkin, jäi niiden näyttävämpien jalkoihin, tosin aika vaisusti se esiintyikin, taisi olla vähän mehut pois.

No seuraava eli toukokuun huutokauppa onkin heti samantien jo, vapun jälkeen. Siellä meiltä on mukana ruuna Quincy (tälle on omistajansa antanut itse nimen jo varsana ja se on sama kuin minun koirallani, hassu sattuma :D). Tämä tulee siitä samasta "villihevoslaumasta" kuin tuo Sciroccokin oli, tämä vain ei ollut koskaan ihan henkilökohtainen suosikkini. Mutta nytpä se on pois ja saa nähdä tuleeko se ehkä sittenkin olemaan kalliimpi kuin Scirocco oli. Tällä on mielenkiintoinen suku (kyllä ruunankin suvulla on merkitystä ainakin tässä iässä, kun omasta suorituskyvystä ei ole tietoa) ja se on myös alkanut liikkua ihan mukavasti ja käyttäytyykin ihan hyvin pääasiassa, mutta meillä vain ei kemiat kohdanneet. Toivotaan että uusi omistajansa tulee olemaan tyytyväinen.

Muuten meillä ei ole ihmeempiä tapahtunut. Consenshan tosiaan teloi itsensä silloin lomani aikana ja vaikka se ei ole ontunut koko aikana ollenkaan, niin ei se oikein oma itsensä ole. Muutenkin koko tuo sen takaosa on jotenkin niin onnettomassa kunnossa että päätettiin nyt vihdoin tilata eläinlääkäri-fysioterapeutti sitä katsomaan, tämä vain oli sopivasti lähtenyt lomalle kun vihdoin saimme päätöksen tehtyä... Mutta ennen kuin sitä on nyt kunnolla vilkaistu en aio yrittääkään kovin kummoista ratsastusta koska siitä tulee vain huonolle tuulelle, molemmat osapuolet. Kaviot on sentään saatu kuntoon nyt kun hankittiin uusi kengittäjä, joka tulee säännöllisesti. Tänään vain oli vähän kiusallinen tilanne kun sekä appiukon kengittäjä että meidän "uusi" kengittäjä sattuivat samaan aikaan paikalle.

Nyt kun ratsastaminen ei oikein innosta olen keskittynyt enemmän juoksuttamaan, kahdella liinalla koska se on mielestäni kuitenkin monipuolisempaa ja ratsastuksen kannalta hyödyllisempää.

Pahoittelen kuvien laatua, ne on näpsitty kännykällä.

Varsat kasvavat vaudikkaammin kuin tuo ruoho ja odottelevat jo laidunkautta (tai no ehkä ne eivät, jotka eivät ole vielä syntyneet). Tässä Damsey-De Niro orivarsuli.

Kotona taas

Käytiin pääsiäislomailemassa Suomessa, mutta nyt ollaan taas oltu viikon verran kotona. Suomessa ei nyt pahemmin tullut hevosteltua, mitä nyt kävin toki katsomassa Ypäjän winter festival-kisoja, oripäiviä, kenttäratsastusta sekä issikkammaastossa kaverin kanssa... Oli mukavaa joskin aikamoisen kylmä!

Tädit ja ponit

Kotiinpaluu ei sitten ollutkaan niin miellyttävä. Kukaan ei ensinnäkään ollut tietenkään "ehtinyt" putsata karsinoita kertaakaan koko kahden viikon aikana (niihin oli siis toki viskottu varsin avokätisesti pahnoja, eli ei hevoset nyt  pelkän sonnan keskellä joutuneet seisoskelemaan) ja karsinoiden tyhjentämisessä olikin sitten muuten aikamoinen homma... auts. No saatiin se kuitenkin hoidettua (onneksi miehellä oli pääsiäisloma, kukapa nyt ei haluaisi viettää lomaansa karsinoita tyhjentäen...? :D).

Ikävämpi juttu taas oli se, että Consens oli onnistunut jotenkin telomaan itsensä tarhassa. Mies oli tarhannut sen ja vaikka sanoin ehkä sata kertaa että Consensin aikamiespoikaryhmä EI voi olla yhdessä tarhassa (heitä on siis kolme ruunaa jotka viihtyvät ihan hyvin yhdessä laitumella, mutta tarhassa on liian ahdasta) eikä niitä saa kaikkia yhteen laittaa niin yllätys, ei ollut mennyt perille. Kukaan ei nähnyt mitä pojat siellä oikein puuhasivat mutta joka tapauksessa Consens oli ilmeisesti onnistunut jotenkin solmiutumaan tarhan metalliseen porttiin koska se oli täysin mutkalla ja Consens liikuntakyvytön. Kouluvalmentaja D. sanoi että se ei meinannut päästä tarhasta talliin asti. Mitään näkyviä vammoja ei ollut ja kun tulin viikkoa tapauksen jälkeen kotiin ei se edes ontunut enää varsinaisesti, mutta jo valmiiksi heikon selkänsä on ilmeisesti jotenkin taas niksauttanut. Muutama vuosi sittenhän se kaatui trailerissa riekkuessaan ja jäi jumiin toisen hevosen jalkoihin ja on sen jälkeen ollut hiukan selkäongelmainen, mitään normaalissa ell-tutkimuksessa tai röntgenissä näkyviä vammoja ei tullut mutta eiköhän siellä jotain ole kuitenkin yhä siitäkin tapauksesta vielä vinksallaan. Jahka taloustilanne antaa periksi pitäisi jonkinlainen nikamanniksauttaja tilata sitä käsittelemään.

No nyt se voi kuitenkin taas ihan hyvin, tänään juoksi mielestäni liinassa ihan normaalisti. Kun vain joskus olisi aikaa yritän ensi viikolla kampeutua selkään. Ärsyttää kun ennen lomaa se alkoi jo pikkuhiljaa mennä paremmin ensimmäistä kertaa raskaustaukoni jälkeen, ja nyt se on sitten taas seissyt kolme viikkoa ja mahdolliset selkäkivut vielä päälle.

Tästä syystä ratsastusharrastukseeni hieman turhautuneena innostuin juoksuttamaan meidän Pina-ponia kahdella liinalla ja se meni välillä oikein hienosti. Jälleen, kun vain olisi sitä aikaa... voisi tehdä kunnolla töitä tuonkin kanssa. Kaveri tulee syksyllä opettamaan Anteroa ajolle ja mietin pitäisikö Pinaakin kokeilla. Sillä ei ole koskaan ajettu ja se on toki jo 12, mutta aika fiksu ja hyvätapainen, ja toisaalta eipä se Anteroa isompi juuri ole (no mahan seudulta kyllä) joten onhan se nyt jonkin verran helpompi pitää käsissä vaikka vähän hermostuisikin. Ei nyt kokeilemalla ainakaan paljoa häviä, olisi sitten sillekin jotain puuhaa. En mene takuuseen että meidän lapsista muut innostuvat ratsastuksesta ja jos esikoinen kasvaa samaa vauhtia kuin tähän asti, on hän parin vuoden päästä ponille liian iso. Pina on joka tapauksessa loppuelämänsä meillä (ellei sitten joku naapurissa asuva kaveri tarvitse joskus lastenponia) koska se on puoliksi sokea niin ei lähdetä vieraille myymään ja sillä nyt kuitenkin on normaalioloissa aika monta elinvuotta jäljellä vielä sittenkin, kun poika siirtyy isompiin ratsuihin.

Viikon päästä onkin sitten hannoverilaisten eliittihuutokauppa. Olisi kiva mennä katsomaan mutta en jaksa lähteä lapsikatraan kanssa sinne, etenkin kun tungos lienee aikamoinen. Meiltähän on mukana kaksi hevosta, nelivuotias Silberschmied-ruuna joka sai huutokauppaan nimekseen Scirocco sekä tammikuinen tammavarsa Stolzenbergistä. Ja on nyt pakko mainostaa sen verran että tuo ruuna on aivan upea hevonen ja oikeissa käsissä sille ei varmasti kouluhevosena kovin äkkiä tule rajat vastaan. Se ei näytä videolla kovin ihmeelliseltä koska sillä on tylsästi vain puhtaat, erinomaiset liikkeet eikä se sinkauttele jalkojaan näyttävästi joka ilmansuuntaan, mutta sillä on hienosti toimiva takaosa ja ennen kaikkea mahtava luonne. En usko että se tulee olemaan kovin kallis koska ostajissa on kuitenkin harvoin niitä, jotka tunnistavat varsinaista laatua "näyttävyyden" rinnalla ja toki kyseessä on iso ja hitaasti kehittynyt hevonen jolla ei ole vielä juurikaan lihasvoimaa esittää edes tämänhetkistä tasoaan kovin hyvin. Onneksi sen omistajalle ei rahalla niinkään ole merkitystä, toivottavasti se päätyisi jollekin lahjakkaalle ratsastajalle joka ymmärtää kouluttaa sen kunnolla, vaikka se vähän kauemmin kestääkin.

Loppuun vielä Anteron terkut, kevättä odotellessa...