Nyt onkin ollut vähän ikävämpiä juttuja. Viikko sitten kuoli Graf von Landsberg-Velen, Woclumin linnan omistaja ja Balve Optimum -ratsastuskilpailujen perustaja ja järjestäjä. Lisäksi Graf oli perustamassa mm. Saksan ratsastajainliittoa ja oli vuosikaudet sen puheenjohtaja sekä FEI:n varapuheenjohtaja. Balve Optimum järjestetään meidän aiemman kotipaikan naapurikylässä ja itsekin olin joskus aikoinaan auttamassa järjestelyissä, silloin tutustuin Grafiin ihan henkilökohtaisestikin. Toki hän oli jo vanha ja oli jo vuosikaudet aika huonossa kunnossa joten kuolema ei nyt sillä tavalla ole mitenkään surullinen asia, mutta siinä taisi kuitenkin mennä yksi täkäläisen kilparatsastuksen uranuurtajista joka todella rakasti lajia ja hevosia. Saa nähdä mitä Optimumille käy, se on upea tapahtuma mutta käsittääkseni aika tappiollinen siellä keskellä korpea, tekivät juuri sopimuksen Saksan mestaruuksien jatkosta muutaman vuoden päähän mutta luulisin, että sen jälkeen ei perillisiä ehkä enää kiinnosta syytää rahaa tapahtumaan, johon heillä ei ehkä kuitenkaan samanlaista tunnesidettä ole.

Toinen vähän järkyttävämpi uutinen tuli sitten perjantaina, Saksan kouluratsastusmaajoukkueen päävalmentaja Holger Schmezer kuoli yllättäen torstai-iltana maailmancupin finaalissa s´Hertogenboschissa, luultavasti sairauskohtaukseen.

 © welt.de

Holger oli appivanhempieni tuttu ja kälyni asuikin hänen luonaan aikoinaan alivuokralaisena. Todella surullinen ja yllättävä tapaus, etenkin kun hän oli aikonut lopettaa päävalmentajana olympialaisten jälkeen ja keskittyä perheeseensä, johon kuuluu myös vasta 6-vuotias lapsi.

Asiasta toiseen mutta aihetta valitettavasti sivuten kuitenkin: meillä on edellisen postauksen jälkeen syntynyt kaksi varsaa. Kumpikin synnytys meni ihan hyvin, mutta toissapäivänä syntynyt varsa (emä on amerikanravuri ja isä westfalenilainen esteori, vähän erikoinen yhdistelmä mutta kukin tyylillään. :D Omistaja on nainen joka asuu Sveitsissä eikä siis ole juuri hevosta käynyt katsomassa) oli koko ajan vähän voimaton, nukkui oikeastaan koko ajan ja hengitti vähän oudosti. Nousi kyllä ylös kun sen hosui nousemaan (mikä oli vähän riskialtista puuhaa, emä kun ei ole ihan kaikkein ystävällisimmästä päästä) ja imi ja teki tarpeensa ihan kunnolla, mutta muuten sitten vain nukkui. Tänään sitten omistaja tuli varta vasten sieltä Sveitsistä varsaa katsomaan kun appiukko sanoi että se ei välttämättä ole ihan kunnossa, ja päätettiin sitten viedä se Hannoveriin eläinlääketieteelliseen korkeakouluun. Siellä se sitten pari tuntia sitten lopetettiin. :( Sillä oli äärettömän huonot veriarvot, tutkimuksissa ei selvinnyt miksi mutta ehkä sitten ruumiinavaus kertoo jotain. Omistajalle toki hurjan ikävä paikka, hänen ensimmäinen hevosensa ja tietenkin myös ensimmäinen varsansa ja heti pitää käydä huonosti. Oli kuitenkin ihan järki-ihminen, sanoi kyllä tietävänsä että ensimmäisinä päivinäkin vielä voi jotain mennä pieleen eikä alkanut varsaa siellä pakkohoidattamaan kun paranemisennuste olisi ollut melko olematon. Joku synnynnäinen sisäelinten vika todennäköisesti.

Kuvia tuli siitäkin kuitenkin otettua:

Minun pikkupoikani ehkä nyt sitten ruunataan ensi viikolla tai ainakin lähemmässä tulevaisuudessa. Jännittää... Vaikka olen ollut seuraamassa varmaan satoja ruunauksia ja vain kaksi on mennyt pieleen, niin onhan se eri asia kun uhrina on oma vauva (ja omat rahat :D). Olin jo ihan täysin asennoitunut myymään sen viimeistään syksyllä, mutta nyt luinkin kertomuksia samantyyppisten yhdistelmien kasvusta netissä ja taidan nyt kuitenkin vielä odotella rauhassa. Eipä tässä nyt oikeastaan mitään kiirettä olekaan, kun kuitenkin ratsastan kunnolla varmaan vasta noin vuoden päästä, ja silloinkin tuskin kovin usein, niin ehkä se ei niin haittaa vaikka ei heti kahta ratsastettavaa olisikaan. Ehtiihän sen sitten myöhemminkin myydä jos tosiaan jää noin pikkuiseksi.

Consens on mennyt viime päivät ihan hyvin, omaa jalkaa tosin särkee vieläkin putoamisen seurauksena mutta sekin on kuitenkin mennyt parempaan suuntaan koko ajan. Nyt tosin Consens on lomaillut ihan kokonaan kaksi päivää joten huominen saattaa olla taas vähän tuskaa. Lähitulevaisuudessa varmaan sitten lopettelen ratsastustakin, ensi viikolla on ultra ja jos kaikki on kunnossa voi sitten kertoa raskaudesta muillekin ja kysyä sitä erästä kaverin miestä josko hän uskaltautuisi ratsastamaan vaikka kerran viikossa, sitten jos oma mies ehtisi vaikka myös yhden kerran niin kai ne loput päivät sitten jollain juoksuttamisella ja laitumella selvittäisiin. Voi olla, että yksi kaveri olisi tulossa kesällä meille vähän pidemmäksi aikaa, tämä on vasta ihan suunnitteluasteella mutta se olisi kyllä mahtavaa, ja hän voisi ratsastaa Consensilla sitten ihan kunnollakin. Ja hätätilassa varmaan meidän kouluvalmentajakin joskus ratsastaisi, hänellä on selkävaivoja joten ei oikeastaan enää ratsasta mutta on täällä ratsastanut Consensilla kerran ja melkein innostui aloittamaan ratsastuksen kokonaan uudestaan sen takia.

Auts

Huoh, putosin toissapäivänä hevosen selästä ja olo on yhä kuin jyrän alle jääneellä... Kumma miten sitä nuorena tipahteli jatkuvasti eikä se hidastanut vauhtia? Meinaakohan tämä siis että olen tulossa vanhaksi?

Ratsuna ei ollut sen villimpi tyyppi kuin Consens jonka selästä en olekaan aiemmin onnistunut putoamaan. On sieltä kyllä pari muuta pudonnut joten ei tämä onneksi ihan mahdotonta ole. Taisinkin juuri hetki sitten mainita että Consens kyylää maneesissa kaikkea jo vähän varmuuden vuoksikin. Nyt sitten laukkasin aika reipasta vauhtia uraa pitkin ja kun olimme maneesin avonaisen seinän kohdalla, istahti siihen laidalle joku lintu. Siis APUA, petoeläin, kyllähän sellaista on pienen puolustuskyvyttomän saaliseläimen syytä paeta... Consens teki hämmästyttävän nopeasti täyden suunnanvaihdoksen paikaltaan (hämmästyttävää siksikin, että jos yritän ratsastaa sillä volttia laukassa, tulee siitä helposti noin puolen maneesin kokoinen ympyrä ja silti hevosparka ähkii kuin vaatisin siltä jotain korkeamman asteen urheilusuoritusta) ja jatkoi tulosuuntaan sellaista vauhtia, josta normaalisti olisin varsin tyytyväinen. Nyt en niinkään, koska roikuin toisella kyljellä. :D Maneesissa ei onneksi ollut muita joten tilanteessa ei ollut sen suurempaa draamaa, jotenkin herra onnistui kolhaisemaan jalkaani siinä tohinassa niin, että se on nyt sinimustankirjava. Joka paikkaan muualle sattuu sitten muuten vain. Toinen käsivarsi on niin jumissa että kottareiden kippaaminen on yhtä tuskaa, mutta toisella puolella on olkapäässä ja kyynerpäässä mustelma... Olisi varmaan pitänyt saada videoitua se tyylinäyte.

Consens-parka järkyttyi syvästi tästä äkkinäisestä teiden erkaantumisesta, enkä saanut sitä niin mitenkään kiinni maneesista. Onneksi siellä ei tosiaan ollut ketään muuta. Lopulta häivyin paikalta ja jätin sen sinne yksin pörisemään, palatessani se oli sitten jo hiukan rauhoittunut. Ja tosiaan, koko tämän spektaakkelin aiheuttaja oli yksi ainoa mustarastas. :D

Päivä jatkuikin sitten vähän samanlaisissa merkeissä: appiukko tyhjensi karsinoita traktorilla ja olin lasten kanssa auttamassa väliseinien siirtämisessä, niin enkös vain onnistunut pudottamaan RAUTAKANGEN sille jalalle, joka ei ollut kärsinyt putoamisessa. Käsittämätöntä.

Tässäpä nämä suurimmat tapaukset sitten taisivat nyt ollakin, muuten ei ole tapahtunut mitään normiarjesta poikkeavaa. Viikonloppuna on hannoverliiton eliittihuutokauppa ja mies on ollut siksi töissä 24/7 kirjaimellisesti, siis myös nukkunut Verdenissä. Tai siis en tiedä onko ehtinyt nukkua. Meiltäkin ovat muut lähdössä katsomaan huutokauppaa mutta minä en yksinkertaisesti jaksa, en ylipäätään kauheasti nauti mistään väentungoksesta ja toisaalta on kuitenkin ihan hyvä että joku on täälläkin. Miehen siskokin tulee lastensa kanssa viikonlopuksi meille ja lauantaina huutokauppaa katsomaan (hän oli aikanaan myös 7 vuotta hannoverliiton ratsuttajana). Minulla taas on eräs tuttu Suomesta hevostenostoreissulla tässä lähistöllä ja minäkin olen katsellut muutamia ehdokkaita hänelle, joten käväistään varmaan viikonloppuna niitä katsomassa. Ja mukana tuli äidiltä laatikollinen tavaraa, vaatteita, suomalaisia karkkeja ja lehtiä, jee! Täytyy koittaa ehtiä ensi tilassa ne hakemaan.

Ei ole tullut nyt otettua kuviakaan, mutta tässä yksi pikaräpsy (alkoi juuri sataa), varsat olivat ensimmäistä kertaa laitumella. Jahka varsoja on enemmän ja sää parempi otan niistä sitten ihan kunnollisiakin kuvia. Tässä ovat nyt ne kolme ensimmäistä, viimeisin on vielä niin nuori että ei ollut ulkona, kun siellä ei kuitenkaan ollut mitenkään erityisen lämmin.

Iloista pääsiäistä!

Niin se aika rientää, juuri oli joulu ja nyt onkin jo pääsiäinen... Hui. ahdistaa kun miettii mitä kaikkea en vieläkään ole saanut aikaiseksi.

Pääsiäistä ollaan vietetty varsin koleassa säässä, onneksi ensi viikolle on luvattu taas lämpimämpää. Meinasi jo usko loppua aamuisin kun raahauduin puoli  kuuden jälkeen talliin pakkaslukemissa.

Kiitos hurjasti edellisen postauksen onnitteluista! Vauva-asia on vielä aika tuore eikä siitä ehkä vielä parane onnitella, mutta jos kaikki nyt menee hyvin niin syntyisi marraskuussa. Se sitten vaikuttaa jonkin verran pikkuhepan ratsastussuunnitelmiin, oikeastaan olin ajatellut että ratsastaisin sen itse alusta lähtien. Jos nyt kaikki menee hyvin niin olisin ratsastuskunnossa ehkä alkuvuodesta, ja tuskin punnertaisin suoraan täysin ratsastamattoman hevosen selkään. Pitää nyt katsoa, tuntuu että se ei ole kasvanut ollenkaan ja jos se tosiaan jää noin pieneksi niin  sitten se on kyllä pakko myydä. Siinä tapauksessa mies voisi sen sisäänratsastaa syksyllä ja sitten voisi laittaa myyntiin, jos se taas kesän aikana vähän kasvaa ja rotevoituu niin ehtiihän sinne selkään sitten vasta keväälläkin.

Chacco-blue aiheutti meillä tässä eräänä iltana jälleen pientä lisäohjelmaa... Sillähän on siis tapana poistua taluttajan hallinnasta aina, kun katsoo sen aiheelliseksi. Yleensä se on häipynyt laitumelle viedessä tai portista otettaessa (pelkää porttia, hui) eikä silloin mene mihinkään, tai korkeintaan sinne laitumelle tai viereiselle laitumelle. Nyt oltiin kuitenkin jo melkein tallissa, jonne päästäkseen täytyy kulkea anopin puutarhan läpi menevää tietä pitkin. No tyyppi säikähti puutarhaletkua ja hävisi paikalta (onneksi mieheltä, ei minulta), ei toki talliin, sehän olisi ollut liian yksinkertaista, vaan anopin puutarhaan... siinä on kukkapenkkien takana sellaista pöheikköä, mikä lie pensas sekä aita. Heppa juoksi sinne pöheikköön (aika tiheään sellaiseen), säikähti ritinää ja peruutti päin puuta. Säikähti sitä puuhun osumista ja juoksi seuraavan pöheikön läpi ja hyppäsi sen aidan yli. Ehkä siinä on siis aihetta kenttäratsuksi?

Tästähän koittikin sitten Suuri Vapaus, koska aidan toisella puolella alkaa kylätie. Se mennä lompsotteli ihan rauhallisena tietä eteenpäin, poikkesi ensin lähimmässä naapurissa (siinä asuu perhe joilla on myös hevonen meillä, rouva oli juuri tullut suihkusta ja lähti pyyheturbaani päässä sandaaleissa ja aamutakissa hevosen perään...) ja jatkoi tien päässä olevaan maatilamyyntiin. Siellä sitten paikan puolalaiset parsanpoimijat pyydystivät sen ja naapurin täti turbaani päässään ja kylpytakissa palautti hepan... Siinä oli taas tien asukeille viihdettä kerrakseen. Tässä voi toki nähdä myös sen positiivisen puolen, että minun pikkuhevoseni on täydellisen tottunut kaikkiin vastaaviin välikohtauksiin, eikä sitä stressaa vähemmissäkään määrin se, että sen kaveri harva se päivä poistuu kiitolaukkaa takavasemmalle kesken matkanteon.

Muuten meillä ei ole kummempia tapahtunut.Consensilla olen ratsastanut nyt oikeastaan joka päivä, tosin on ollut pakko mennä maneesissa ja se ei kyllä koskaan ole ollut Consensille oikein mieluinen ympäristö. Ensinnäkin se "pelkää" maneeseissa kaikkea, vaikka on oikeastaan äärettömän rauhallinen hevonen, ja muutenkin liikkuu siellä aika vastahankaisesti. Nyt se meni muutaman päivän oikein hyvin, mutta eilen sitten taas kuin roskatynnyri. En käsitä, että jos ratsastan joka päivä samalla hevosella, ratsastan kuitenkin aina suunnilleen samalla tavalla ja hevosella ei ratsasta kukaan muu, niin miten se voi mennä yhtenä päivänä hyvin ja seuraavana ei sitten mitenkään? Ja tietenkin nimenomaan eilen satuin ratsastamaan samaan aikaan kuin kaikki muutkin, niin että esitykselle riitti todistajia. Yksi valtionsiittolan tyypeistä suihki omalla hevosellaan piffejä ja paffeja ympäri maneesia ja alkoi sitten analysoimaan minulle sitä, kuinka hankala hänen hevoselleen on siirtyä voltin jälkeen passageen ja miten siitä huomaa että sen toinen kylki taipuu 0,002 mm vähemmän kuin toinen, joten siinä on vielä työsarkaa. Minä naama punaisena mutisin jotain tyyliin "on sulla ongelmat", kun olin noin tunnin koittanut saada hevosta kulkemaan edes pienen pätkän suoraan eteenpäin minun määräämässäni askellajissa... Eh.

Apua, on vähän jäänyt tämä päivittäminen... En ole yksinkertaisesti jaksanut, iltaisin jaksan juuri ja juuri vähän surffailla mutta kirjoittaminen on jo liian vaativaa, se edellyttäisi jonkinlaista ajatustyötä.

No mitään ihmeellistä ei ole oikeastaan tapahtunut. Edellisen postauksen jälkeen on syntynyt yksi varsa, ihan ongelmitta tämäkin. Seuraavaa odotellaan vasta joskus nyt alkaneen kuun lopussa.

Consensin jalassa on yhä jotain ongelmaa, pitäisi näyttää sitä eläinlääkärille. Se ei ole ontunut askeltakaan ja jos jalan paketoi yöksi niin se on ihan normaali, mutta jos ei niin se on aamulla hiukan turvoksissa ja joskus lämminkin. Tosin se ei luultavasti kuitenkaan mitenkään liity samassa jalassa olevaan  "oikeaan" vikaan, koska on ihan eri paikassa. Hyvä niin, koska sitten kun/jos se joskus alkaa oireilla, ei ole kovin paljon vaihtoehtoja, kyseiselle vialle ei voi tehdä mitään. Nyt olen kuitenkin ratsastanut oman jaksamisen mukaan ihan normaalisti (eli aika vähän, olen nimittäin raskaana ja lisäksi jälleen kerran kipeänä), muuten Consens on ollut laitumella ja vaikuttaa ihan elämäänsä tyytyväiseltä. Viime viikonloppuna se meni jopa erittäin hyvin, oli sellainen ilma että päästiin ratsastamaan isolle nurmilaitumelle ja lämpö ja auringonpaiste tekee muutenkin hyvää Consensin selkäjumeille. Sen jälkeen en sitten olekaan ehtinyt kunnolla ratsastaa mutta olen kuitenkin juoksuttanut ja tänään irtohypytettiinkin vähän, ihan pieniä tosin vain verryttelyn nimissä.

Meidän syksyn villihevosista on kuoriutunut kauniita ja pääasiassa toimivia ratsuja, jotka liikkuvat niin maneesissa kuin ulkokentällä ja tuolla kyseisellä pellollakin, ja osa hyppää pieniä esteitä. Nyt alkaa parista olla jo hiukan mehut poissa ja koko jätkälauma onkin tämän kuun tarhailulomalla, kuun lopussa ne menevät laitumelle elämään vielä yhdeksi kesäksi villihevosen elämää. Olen vähän kahden vaiheilla laittaisinko pikkupoikani samaan porukkaan, en sen kanssa kuitenkaan ehdi kesällä mitään tekemään joten sille olisi varmasti mukavampi olla koko kesä siellä laumassa, kuin että kuskaan sitä päivittäin noille meidän pienille ja tylsille "päivälaitumille" tylsistymään. Toisaalta ne muut hevoset ovat kaikki paljon sitä suurempia ja osa melkoisia örmyjä, joten on toki olemassa vaara että joku potkaisee siltä jalan poikki. Olen nyt kuitenkin ajatellut ottaa sen riskin ja jos appiukko antaa siunauksensa niin katsellaan ensin vähän viereisissä tarhoissa tulisiko se alkuunkaan toimeen noiden pahimpien köriläiden kanssa. Ruunaaminen saattaa siinä tapauksessa jäädä syksylle (taas...), nyt saattaisi vielä ehtiä mutta jos paranemisessa olisi minkäänlaisia komplikaatioita niin se ei ehtisi muiden mukaan, ja jälkeenpäin ei sitten enää uskaltaisi siihen porukkaan laittaa.

No laitumella elämisessä on muitakin vaaroja kuin ikävät kaverit. Nimittäin huonosti kasvatetut kakarat! Voi argh, tekisi mieli asentaa joku valvontakamera noille meidän "päivälaitumille", siellä käy jatkuvasti jotain porukkaa hevosia kiusaamassa. Ja ollaan nähty erinäisiä tapauksia vaikka ei kovin usein voida edes laitumia vahtia, en viitsi edes miettiä mitä kaikkea muuta siellä tapahtuu joka päivä 12 tunnin aikana... Laitumet ovat niin kaukana että vaikka näkisikin jotain, niin kakarat ovat jo aikoja sitten karanneet ennen kuin niitä saisi kiinni. Eniten verenpainetta ovat kohottaneet pikkukovikset, jotka heittelevät hevosia isoilla kivilla, melkein tekisi mieli heittää takaisin... Minun pikkumieheni tuskin on suurempia traumoja saanut, mutta sen chacco-blue -kaveri on muutenkin jo aika hermoheikko, tämä tuskin auttaa asiaa. Suurin osa on sitten vain yleistä hölmöyttä, tietämättömyyttä ja ajattelemattomuutta joka ei niin hirveästi suututa mutta ärsyttää silti. Tänään jotkut pikkutytöt olivat laitumella ja taluttivat hevosia siellä edestakaisin (niillä on riimut päässä koska chacco-bluelle on äärettömän hankala saada riimua päähän, ja koska on aina vaara että joku näistä valopääkakaroista päästää ne karkuun). Jonkun 15-vuotiaan puskaponin kanssa se nyt olisi ehkä suht yhdentekevää, saisipa liikuntaa, mutta chacco-blueta on joskus hiukan hankala taluttaa edes liinassa ja se karkaa senkin kanssa säännöllisin väliajoin, koska tosiaan on hieman paniikkiin taipuvainen. Se on yli 170 senttiä korkea ja kaikin puolin aika arvaamaton, se kun kerran rykäisee sellaista 10-vuotiasta pikkutyttöä niin on joko koko käsivarsi irti tai sitten lapsi jaloissa. Minun pikkuorini taas ei turhia panikoi mutta puree mielellään kaikkea mikä on kosketusetäisyydellä (minkä vuoksi en haluaisi että siihen ylipäätään koskee kukaan, joka ei komenna kunnolla siitä puremisesta) ja siinä voi hyvin lähteä pala nenästä tai korvasta kun aikansa lääppii. Sitten mahtaa olla parku ja valitus kova, vaikka nyt ei vanhempia kiinnostakaan tenaviensa touhut. Odotan vain koska keksivät kiivetä noiden selkään, silloin varmaan tulee ruumiita.

Pari viikkoa sitten yksi äiti oli ihan pienen, ehkä kolmivuotiaan lapsen kanssa laitumella syöttämässä hevosille leipää. Nämä olivat eri hevosia ja tällä kertaa ihan aikuisia ja rauhallisempia, mutta niitä oli neljä eivätkä ne nyt kuitenkaan olleet mitään ihqubestiksiä vaikka toimeen tulevatkin, eivät siis ehkä täysin auliisti valmiita jakamaan ruokaansa kaverin kanssa. Silloin tosin yhden hevosen omistaja sattui paikalle ja selitti tälle äidille että homma on melko vaarallista, eikä edes me ikinä ruokita yhdessä tällaisia hevosia jotka eivät normaalisti elä laumassa, kun niitä vahinkoja voi käydä ihan oikeissa laumoissakin ruoka-aikaan. Ei naiselle ollut tullut edes mieleen että siinä olisi mitään ongelmaa... Meillä on kyllä joka laitumella "ei saa ruokkia"-kyltti, mutta juuri siinä kohdassa aitaa ei sattunut olemaan, ja ilmeisesti pitäisi laittaa myös ainakin "ei saa heitellä hevosia kivillä", "ei saa ajattaa hevosia koirilla", "ei saa mennä laitumelle" -kyltit, koska joidenkin mielestä kaikki on sallittua mikä ei ole erikseen selkeästi kiellettyä... Ihme touhua, ei olisi itselle tullut mieleenkään pienenä ylipäätään missään koskea vieraaseen hevoseen ilman lupaa, saati mennä jonnekin laitumille. Tosin täällä ohikulkijat saattavat käppäillä ihan kyselemättä pihaan ja käydä talleissa hevosia katsomassa, parhaassa tapauksessa vielä lastenrattaiden ja rollaattorimummojensa kanssa, eivätkä edes väistä kun sitten joku tulee nurkan takaa jonkun sellaisen hevosen kanssa, jota ei ole ehkä koskaan aiemmin talutettu riimussa. Kai se maalaisjärki tai käytöstavat ovat katoavaa kansanperinnettä joka paikassa.

Harmi, tästä tuli nyt vähän tällainen kiukuttelupostaus. :D Kyllä täällä pääasiassa ollaan oltu kuitenkin ihan hyvillä mielin, välillä oli jo todella kesäistä ja lämmintäkin ja se aina nostaa mielialaa. Nyt on vähän viileämpää mutta ei tämä varmaan ikuisuuksia kestä. ja hiukan sadetta tarvitaan että ruohokin alkaisi kunnolla kasvaa.

Yksi entisistä villihevosista nautiskelee auringosta

Consens

Pina-poni ja ylpeä omistaja

Vuoden ensimmäinen varsa

Quaterback-varsa, eli sama josta edellisessä postauksessa oli vähän tuoreempana otettu kuva

Hengissä ollaan

Päivittäminen on vähän jäänyt, kun en ole yksinkertaisesti jaksanut. Hirveästi hommaa ja oikeastaan noiden päivähommien jälkeen pitäisi tässä koneellakin vähän tehdä jotain opintoihin liittyvää, ei päivitellä blogia...

No joka tapauksessa, miehen työt hannoverliitossa muuttuivat vakinaisiksi, eli tähän meidän tilanteeseen ei ole muutosta tulossa. Toisaalta meidän nuoret hevoset lähtevät noin kuukauden päästä laitumelle, ja sitten ei olekaan enää kauheasti hommia, kun nyt sinne asti jaksaisi. Juhliakin on pitänyt järjestää, vajaa pari viikkoa sitten meidän lapset kastettiin (joo ovat jo vähän isompia, mutta ei oltu saatu aiemmin aikaiseksi...) ja sen jälkeen oli appiukon synttärit. Toinen lapsista kävi leikkauksessa ja siihen liittyen on pitänyt ravata lääkärissä. Ja siinä sivussa on jotenkin tullut tallihommat tehtyä, mieshän siis lähtee töihin aamulla puoli kuudelta ja tulee illalla seitsemältä.

Vuoden toinen varsakin pulpahti maailmaan, kesken iltapäiväkahvien. Luultiin että varsahälytin oli jotenkin viallinen kun sillä lailla keskellä päivää piippaa, ja sitä ihmetellessä varsa ehtikin jo syntyä. :D

Kuvassa varsa on parin tunnin ikäinen, nyt sillä on siis ikää vajaa kaksi viikkoa ja se on aivan järkyttävän huonosti käyttäytyvä pieni mies. :D Maltan tuskin odottaa sitä aikaa, kun se tulee laitumelta villinä kolmivuotiaana... Tämä pikku kullannuppu yrittää purra minkä nysähampailtaan vain voi heti, jos joku on puremaetäisyydellä, ja jos sen ei anna purra se vinkuu ja pukittaa...

Appiukko on kasvattunut aiemmin kolme tämän varsan täyssisarusta, yksi potkaisi kahden päivän ikäisenä anoppia niin, että tämä oli viikon sairaalassa. Yksi on miehellä ratsastettavana ja sen pitäisi suorittaa tammatesti ennen toukokuuta, että saisi Staatsprämie-arvosanan. Mikä saattaa osoittautua aika haastavaksi tehtäväksi, koska ko. neiti ei ole kovin... yhteistyöhaluinen (kuvassa oikealla).

Ja viimevuotinen täyssisarus näytti kesällä tällaiselta, nyt se on toki jo vuotias eikä enää näin suloinen. :D

Oma pikkuheppani on nyt vain lomaillut, ei ole aikaa tehdä sen kanssa mitään. Nyt on onneksi kelit sellaiset että pääsee päiväksi laitumelle, joten kuskaan sen aamulla kaverin kanssa ulos ja haen illalla sisälle. Ruunausasiassa ollaan edistytty sen verran että mies puhui itse ell:n kanssa ja periaatteessa sopii viedä koska vain, nyt on vielä haasteena että saadaan poika kuskattua klinikalle, minulla kun ei ole pikku-e:tä (ei sillä että sillä matkalla kukaan tulisi ajokortteja kyselemään, mutta siis en myöskään käytännössä ole koskaan vetänyt traikkua) ja mies on tosiaan puoli kuudesta iltaan asti pois. Mutta koitetaan saada homma hoidettua.

Consensille ei kuulu ehkä kovin hyvää, sillä on jalassa jotain. Oikeastaan vain ihan vähän turvotusta mutta en tiedä mitä se on, ei ole imppari eikä onnu. Ikävä kyllä tämä on sen viallisessa jalassa, tosin eri kohdassa missä se vika on. Turvotus hävisi jo kerran kääreellä ja levolla mutta tuli takaisin, joten kai tuota täytyy lääkärille näyttää. Toivottavasti ei ole mitään vakavaa, tai no ei se nyt mitään äärettömän vakavaa periaatteessa kai voi olla koska liikkuu täysin puhtaasti, mutta jotainhan siinä on pakko olla. Toivottavasti se ei kuitenkaan ole oireilua siitä vaivasta.

Kevät!

Myönnetään että kuvissa tunnelma ei ole kauhean keväinen, mutta sunnuntaina jolloin nuo kuvat on otettu, oli todellakin iltapäivällä aurinkoista ja jopa lämmintä. Aurinkoa ei ole sen jälkeen näkynyt ja lämpökin on suhteellista, mutta ainakin on valoisampaa ja jotenkin sää vain on keväisempi. Voi kun tulisi pian jo kesä.

Varsa syntyi sitten vihdoin ja viimein viime yönä, nopeasti ja näppärästi vaikka olikin reilusti myöhässä. Hälytys pärähti päälle yhden maissa ja vähän yli puoli kaksi oltiin jo takaisin sängyssä. Varsa on oikein sievä, terve ja ponteva ruunikko tamma, kuvia ei ole koska emä on suorastaan hengenvaarallinen. En ole koskaan vielä tavannut tuossa mittakaavassa varsastaan vihaista tammaa, ja tämäkin oli ihan leppoisa tapaus varsa mahassaan. No onneksi minulla ei varsinaisesti olekaan mitään velvollisuuksia siitostammojen suhteen, appiukko leikkiköön hengellään. :D

Pakollinen valitus, meille on tullut uusia yksityishevosia joilla on perin rasittavia omistajia. :S Ensinnäkin he varasivat jo aikoinaan paikkoihin tutustuessaan parhaat karsinat, jotka eivät oikeastaan edes ole vuokralaisilla vaan varsatammoille. Toinen tuli ensin eikä vielä silloin saanut sitä luksuskarsinaa, mutta aika pian hevonen kuitenkin vaihdettiin sinne koska se ei pystynyt kulkemaan tavalliseen karsinaan eikä sieltä ulos... Hevonen on Consensin kokoluokkaa, ilmeisesti aika pahasti polvivaivainen (omistajan mielestä se vain nostelee jalkojaan niin vetreästi koska on niiiiin nuori ja villi, eli 7...) ja se ei ensinnäkään hallitse takajalkojaan ja lisäksi ei uskalla astua etujaloillaan oikein mihinkään. Nyt tuli sitten tämän omistajan kaveri, jonka hevonen on vielä reiluhkosti tätä toista isompi ja liikuntarajoitteisempi, Se sai myös luksuskarsinan, mutta koska ne ovat olkikatoksen vieressä on sisäänkäynti vähän ahdas, ts. ei mitenkään ahdas normaalille hevoselle mutta näköjään jonkin verran 180-senttiselle betonivalaalle, jonka jalat eivät nouse maasta ja jonka vartalo ei taivu mihinkään suuntaan. No nämä omistajat ilmoittivat kai ihan tosissaan, että ne olkipaalit (kyseessä ei siis ole läjä pikkupaaleja vaan useampi kymmenen suurpaalia) pitää siirtää siitä pois. Olkikatoksesta! :D Onneksi appiukko ei tätä kuullut ja me sitten vain vähän hämmentyneinä totesimme että se ei kyllä taida onnistua.

No hepo pääsee ilmeisesti jotenkin karsinaansa, eilen huomasin että karsinan kynnyksen (alle 5cm korkea) päälle on ruuvattu kumimatto. Ei tuosta nyt toki haittaakaan ole, jotenkin vain huvittaa kun voisi kuvitella, että 180-senttinen hevonen pääsisi parisenttiä korkean kynnyksen yli? Seuraavaksi varmaan rakentavat jonkinlaisen rampin sen kynnyksen molemmille puolille.

Ensimmäisen hevosen omistaja aiheuttaa minussa ärsyynnystä myös sillä, että raahaa liikuntarajoitteisen hevosensa tarhaan "salaa" aina kun olen vaihtamassa tarhoja. Joka IKINEN muu yksityishevosen omistaja tajuaa kysyä, voiko laittaa johonkin tarhaan jopa silloin kun tarha on ihan tyhjillään, saati sitten jos selvästi näkee että olen vaihtamassa hevosia. Ja kyllä, yksityishevosten täytyy toki myös päästä tarhaan ja minä valtaan tarhat suurimman osan päivästä (lähinnä kyllä siksi että minulla on vähintään 25 tarhattavaa, yksityisillä korkeintaan kolme), nimenomaan siksi että saan kaikki hevoset tarhattua niin että tarhat ovat tyhjänä silloin, kun enemmistö yksityisistä tulee. Tämä kyseinen tyttö taas tulee joskus aamuseitsemältä ja joskus samaan aikaan kuin muutkin yksityiset, eikä näissä päivissä ole mitään logiikkaa joten en voi varautua jättämällä häntä varten tarhaa tyhjäksikään kun en tiedä onko tulossa. Argh. Lisäksi hänen hevosensa kuuluu niihin jotka kastavat heinät vesiautomaatissa syödessään, ja tällaisten hevosten heinät laitan aina tarkalleen vastakkaiseen päätyyn karsinaa, koska näitä yksityisten karsinoita ei putsata (ne tyhjennetään traktorilla muutaman kuukauden välein) ja muuten ne lainehtivat, tuolloin oli vielä pakkasta ja koko käytävä jäätyy jos yksi tekee karsinastaan kylpylää. No eikös tämä tyttö käynyt erikseen siirtämässä heinät siihen vesikupin alle, kun on niin söpöä kun heppa kastelee ne heinänsä... Argh x 2.

No onneksi meillä on muuten vain mukavia yksityisiä, niin hevosia kuin ihmisiäkin. Tässä se andalusialainen johon olen kerrassaan ihastunut:

Kuva ei ole kovin laadukas, koska aina jos yritin salaakin hivuttaa kameraa putkien välistä, oli turpa kamerassa kiinni ennen kuin ehdin painaa laukaisinta.

Tämä ei ole varsinaisesti yksityishevonen vaan miehen koulutettavia, 4-vuotias scolarilainen tamma. Piti laittaa kuva koska se oli mielestäni suht onnistunut:

Tässä taas on ehkä tallin "hienoin" hevonen joka on kilpaillut menestyksellä vaikeita koululuokkia ja on myös alunperin hyväksytty jalostukseen, sittemmin tosin ruunattu. Se on meillä "lomalla" aina silloin tällöin, omistajansa on harrasteratsastaja ja ratsastelee tällä satunnaisesti, normaalisti hevonen on eräällä kouluratsastajalla ratsutettavana ja kilpailutettavana.

Ei ole vielä varsa syntynyt, laskettu aika oli eilen joten aika viime hetkiä elellään.

Kasvavien varsamahojen lisäksi alkaa onneksi olla muitakin kevään merkkejä: valoa on enemmän ja kylmyyskin alkaa väistyä, vaikka yöllä on pakkasta niin päivän aikana menee reippaasti plussalle. Voi kun tulisi pian kesä! Ellen ole sattunut mainitsemaan niin VIHAAN kylmää, hrr.

En ole tainnut täällä kertoakaan että miehen työstä hannoverliitossa tuli kokopäiväinen, eli olen täällä nykyään päivät yksin. Toisaalta ihan mukavaakin, toisaalta ärsyttää. En ehdi tekemään yhtään mitään muuta kuin töitä (enkä niitäkään kaikkia) ja lisäksi meillä on vain yksi auto, joten jos joskus pitäisikin käydä jossain niin se onnistuu vain sinä yhtenä päivänä viikossa, jolloin miehellä on iltapäivä vapaa. Hänellä on nyt Verdenissä 15 ratsastettavaa ja täällä meillä taitaa olla yhteensä jotain kymmenisen, toki näitä nyt ei tarvitse joka päivä ratsastaa ja nyt täki ajaksi kun mies on töissä, on "omat" eli miehen vanhempien hevoset lomautettu kokonaan. Pesti on vain kuun loppuun, tosin miestä varmaan rukoillaan jatkamaan :D (kauheasti jonoa ei sielläkään taida olla työnhakijoista) ja toisaalta meidän kaikki 3-vuotiaat ja osa 4-vuotiaistakin menee sitten jo pian laitumelle, joten periaatteessa voisi ainakin jossain vaiheessa vielä jatkaakin.

Sunnuntaina oli taas irtohypytyspäivä, sujui ihan mallikkaasti ja tuo oma pikkuheppanikin on alkanut hypätä vauhdilla ja innolla. Ei se kyllä mikään estetykki ole, mutta eipä sitä ole odotettukaan, ja ainakin se tykkää touhusta. Ei vain paljon haittaa jos vähän puomit kolisee... Ei se niitä nyt urakalla keilaa, mutta ei ehkä kaikkein varovaisimmasta päästäkään ole. Sunnuntaina tapahtui muutakin jännittävää, ensin meidän Superhevonen, 3-vuotias silberschmiediläinen ruuna (joka oikeasti liikkuu niin upeasti, että en ole sellaista vielä koskaan livenä nähnyt) sai ähkyn, edellisenä päivänä se oli onnistunut telomaan molemmat takajalkansa tarhassa. Ähky ei onneksi ollut kovin vakava (olen ollut taluttamassa niin monta kertaa ähkyyn kuolevaa hevosta että kylmät väreet menevät yhäkin heti, kun joku hevonen kuopii karsinassaan) mutta koska kyseessä oli kuitenkin lievästi sanottuna hiukan parempi ja lisäksi ihan ulkopuolisen omistama hevonen niin päätettiin kutsua eläinlääkäri. Kun sitten olin menossa sisälle soittamaan lääkärille, ajattelin että tammatallista kuuluu jotenkin kummallinen ääni, ja poikkesin katsomassa. Tosiaan, varsomiskarsinan juomakupin vesiputki oli katkennut ja vettä suihkusi melkoisella voimalla karsinaan... Siispä minä soittamaan ell:lle ja mies (hänellä tosiaan on sunnuntait vapaata), joka ei ole mikään remonttireiska, tyrehdyttämään tulvaa. Appiukko oli katsomassa jotain orinäytöstä ja luonnollisesti ilman kännykkää, joten oli pakko katkaista pääliittymän vedentulo, mikä tarkoittaa neljää tallikäytävää (+vesikarsinat, satulahuoneet yms.), taloa ja meidän asuntoa. Se oli kerta kaikkiaan todella harmillista, koska siivoan sunnuntaisin ja nyt en valitettavasti voinut, kun lattianpesu ei onnistunut... :D

Heppa tokeni ja appiukko korjasi vesikupinkin vielä samana iltana, joten loppu hyvin.

Tänään taas oli jonkinlainen liittoutuneiden kimohevosten vallankumous... Se alkoi heti aamusta, kun vein kello kuusi ensimmäistä kimoa (koulutettavana oleva, vähän hankala 4-vuotias) tarhaan, se sai jonkun sinkohepulin ja hyppäsi jalalleni. Se ei vielä ollut niin vakavaa koska viime talvesta viisastuneena käytän aina turvakenkiä, valitettavasti vain turvakenkä sukkineen lähti  jalasta ja koska hevonen riehui narun päässä en voinut alkaa sitä mustaa kenkää siinä säkkipimeydessä etsimäänkään. Tunsin oloni varsin maanläheiseksi kun talutin hevosta tarhaan paljaalla jalalla aamukuudelta pakkasessa....

Seuraava kimo-ongelma tuli muutamaa tuntia myöhemmin. Tänään oli nimittäin siivouspäivä, eli karsinat ja lantala tyhjennettiin. Tarkoittaa kahta isoa traktoria ja peräkärryä keskellä pihaa. Kaikki hevoset olivat enemmän tai vähemmän pörheinä ja singahtelivat kuka minnekin, mutta siinä missa meidän puolivillit nuoret pysyivät silti suunnilleen käsissä, kuskasi yksi todellinen tätihevonen (kyseisen hevosen ainoa tehtävä on olla omistajansa katseltavana, omistaja ei ratsasta eikä hevosella ratsasta kukaan muukaan, vaikka siinä ei ole mitään vikaa, omistaja käy vain syöttämässä sille 12 litran sangollisen jotain mössöä iltaisin) minua pitkin pihamaata ja kun se loppui, niin ponilaitumen poikki kylätielle asti... :D Siellä se sitten oli sitä mieltä että noin miljoona autoa on suurempi vaara kuin kaksi traktoria. Päästiin lopulta kuitenkin tarhaan vaikkakin pikku mutkan kautta.

Viimeinen kimo-ongelma oli iltapimeässä, kun tyhjennysurakka oli valmis ja hevoset sai siirtää takaisin omiin asumuksiinsa. Tässä auttoi ihan pyytämättä eräs yksityishevosten omistaja (joka on myös entinen valtionsiittolan ratsuttaja, ja otteet sen mukaiset), ja hän oli sitten siirtänyt myös mieskammoisen andalusialaisen, joskin väärään karsinaan. Tämän huomatessaan hän ei enää saanut hevosta karsinasta kiinni, ja siitä hyvästä antoi sille sitten selkään (minkä kertoi meille vasta jälkeenpäin), joten kun me kaksi kukkahattutätiä eli minä ja anoppi aioimme vaihtaa hevoset oikeisiin karsinoihin, yritti heppa potkaista anopin kanveesiin, onneksi tähtäys epäonnistui parilla sentillä. Tästä hermostuneena anoppi (kukkahattu taisi tipahtaa siinä hässäkässä) humautti hevosta riimunnarulla, minkä jälkeen se seisoi täristen ja pöristen karsinan (sen väärän) nurkassa seuraavan tunnin. Minä Suuri Hevoskuiskaaja sen sieltä onneksi lopulta sain houkuteltua pois, mutta olenkin ainoa koko tallissa joka ei inhoa kyseistä hevosta. Harmitti vain taas turha mätkiminen, kun se hevonen ei sille mitään voi että pelkää miehiä, ja jos herra Ratsuttajamestari huomaa hevosen pelkäävän (en tosin tiedä kuuluuko heidän toimenkuvaansa alkeellisinkaan ymmärrys hevosen käyttäytymisestä) niin voisi ehkä taipua pyytämään jotakuta pitkäpinnaisempaa sitä hevosta käsittelemään. Kyseinen hevonen on siis myös vain hoidossa, mutta sen ylläpitäjä ei halua/uskalla ratsastaa, käy kyllä viikolla juoksuttamassa tai viemässä tarhaan, omistaja taas ei uskalla koskea koko hevoseen. (ja minä taas olen aivan ihastunut kyseiseen hevoseen, harmi etten ole rikas... :D).

No loppujen lopuksi kaikki hevoset pääsivät omiin puhtaisiin karsinoihinsa, hiukan vain venähti tämäkin päivä. Aamulla kello kuusi aloitetaankin sitten taas alusta.