"Näin ammattilaisetkin tekevät"

Jospa nyt olisi vähän tällainen teoreettisemman pohdiskelun vuoro, kun tässä oikeassa elämässä ei yhäkään tapahdu mitään mainitsemisen arvoista.

Hevosväen nettifoorumilla hevosharrastajat ja -ammattilaisetkin ilmaisevat mielipiteitään varsin avoimesti ja kummemmin kaunistelematta. Se on usein aika ärsyttävää, mutta toisaalta antaa myös jonkinlaisen käsityksen alalla vallitsevista ajatuksista. Usein kaikenlaisia asioita perustellaan sillä, että "kyllä ne kilparatsastajatkin", "oletteko koskaan nähnyt ammattilaisen ratsastavan, kyllä nekin..." ja "no maailman huipuilla tämä on ihan arkipäivää" jne. Tällaisia huipuilla/ammattilaisilla/kilparatsastajilla perusteltavia asioita ovat ainakin gramaanien käyttö, hevosen rankaiseminen, rollkur ja mielikuvitukselliset kuolainviritelmät. Jossain vaiheessa keskustelua joku näihin kilparatsastajiin/ammattilaisiin samastuva tulee kertomaan, että se nyt onkin IHAN eri asia mitä ne ammattilaiset puuhaavat, ne kyllä tietävät mitä tekevät. Ja sitten voidaankin alkaa kiistelemään siitä, millä tasolla ratsastaja on oikeutettu käyttämään näitä ammattilaisten keinoja ja juttu alkaa taas alusta.

Minä olen hevosalan (puoli-) ammattilainen, mutta en missään nimessä ratsastuksen ammattilainen enkä edes kilparatsastaja, joten minulla ei ole hevostallinetin myöntämää pätevyyttä kirjoittaa em. asioista. Siksi kirjoitan niistä täällä. Väittäisin kuitenkin, että minulla on kohtalainen käsitys siitä, miten nämä ammattilaiset toimivat, koska olen heidän työskentelyään seurannut varsin läheltä jo aika kauan. Ja täytyy sanoa, että MINULLE ei jonkun toiminnan oikeutukseksi riitä pelkästään se, että ammattilaisetkin tekevät niin, sillä väittäisin että läheskään kaikki eivät ainakaan ensisijaisesti välitä hevosen hyvinvoinnista. Ja samaan hengenvetoon täytyy myös todeta, että toisaalta ymmärrän, että joillekin se mahdollisimman hyvä tulos on tärkeintä. Huipulla liikkuvat isot rahat, ei vain (eikä edes ensisijaisesti) urheilijoiden ympärillä, vaan menestys vaikuttaa myös muiden ihmisten omaisuuteen. Muissa lajeissa menestyksen tavoittelu lähes hinnalla millä hyvänsä on ihan ok, hevosurheilussa vain pitäisi muistaa ajatella myös sitä osapuolta, joka ei itse voi taistella oikeuksistaan.

Itse pyrin aina tekemään hevosen kanssa yhteistyötä, niin että se tekisi pyydettävät asiat mielellään ja vapaaehtoisesti. Tämä taas näyttää ulkopuolisen silmiin aika tylsältä ja pitkästyttävältä, lienee sitä "tätiratsastusta". Se kun aika usein tarkoittaa ihan pelkkää tylsää, "helppoa" perusratsastusta, ilman hienoja koulukiemuroita tai korkeita esteitä. Luonnollisesti hevonen voi suorittaa myös niitä rentona mielellään ja vapaaehtoisesti, mutta se vaatii yleensä (ainakin minulta) pitkää yhteistyötä hevosen kanssa, kun taas minä ratsastan yleensä vain tarvittaessa milloin milläkin hevosella. Silloin on yleensä tarpeeksi haastavaa saada hevonen liikkumaan kaikissa askellajeissa suoraan eteenpäin, itsensä kantaen, helposti ja vaivattomasti. Tähän taas voin käyttää aikaa ihan kuinka paljon tahansa, siksi en vapaaehtoisesti käytä erikoiskuolaimia tai apuohjia, ne kun on mielestäni tarkoitettu lähinnä oikotieksi onneen. Toki kovakin kuolain on vain niin kova kuin ratsastajan käsi, ja käytän kyllä kyseisiä välineitä jos joku ylempi taho niin määrää, kyllähän hevosta pystyy niistä huolimatta ratsastamaan kunnolla.

Jokainen vähän tarkemmin kansainvälistä kilparatsastusta seurannut tietää, että eivät ne ammattilaiset ole mitään jumalia. Tietoa ja taitoa on toisilla enemmän ja toisilla vähemmän, mutta lisäksi vaikuttaa myös aika, raha ja ihmisen luonteenlaatu. Tosiasiassa se nyt vain ON ihan normaalia, että monet kv-tasonkin esteratsastajat "työstävät" hevosiaan vetämällä niiltä gramaaneilla turvan ryntäisiin ja keventelemällä tyytyväisenä etupainoista mummoravia kun hevosen kaula on nätisti kaarella. Kouluratsastuksessa olenkin avautunut rollkurista jo aiemmin riittävästi, mutta yhtä lailla myös kouluhevosilta vedetään gramaaneilla pää ryntäisiin, ja eräskin arvostettu kouluvalmentaja on selittänyt minulle, missä vaiheessa harjoitusta kuuluu sahata hevosta suusta, että se tekisi ko. tehtävän oikein. Hevosten rikkinäiset suupielet johtuvat herkästä ihosta ja kannuksenjäljet kyljissä karvanlähtöajasta. Ja nämä ovat siis vain normaalityöskentelyä, en viitsi paneutua nyt siihen, miten ammattilaiset opettavat hevosia hyppäämään "paremmin" tai liikkumaan "näyttävämmin".

En väitä että kaikki kilparatsastus on hevosten rääkkäämistä, ja kaikki on aina suhteellista. Hevosta ei ylipäätään ole luotu ratsastettavaksi, ja jokainen ratsuhevonen kokee myös niitä epämukavia hetkiä, perinteinen ratsukoulutus kun perustuu pehmeimmilläkin arvoilla siihen, että hevosta palkitaan pääasiassa vain poistamalla pakote. Ja vaikka hevosta ei edes ratsastettaisi, pitää siltä silti yleensä vaatia jotain, ja laitumellakin se kokee epämiellyttäviä asioita. Normaali hevonen ei siis varmasti suoranaisesti kärsi gramaanien käytöstä tai edes siitä kannuksenreiästä kyljessä, etenkin kun sitä kuitenkin ratsastetaan vain aika pieni aika sen elämästä. Mutta koska itselläni toimeentulo ei onneksi ole pelkistä hevosten kilpailutuloksista kiinni, on mielestäni huomattavasti mukavampaa tehdä hevosen kanssa yhteistyötä kuin taistella sen kanssa. Ja toivoisin, että harrastajat kokeilisivat ensisijaisesti muita kuin voimakeinoja, vaikka ammattilaiset niitä käyttäisivätkin. Se, että ammattilainen tekee jotain, ei aina tarkoita että se olisi oikein. Moni ratsastaja pitää jonkinlaisena ylennyksenä sitä, että "saa" käyttää vaikkapa gramaaneja. Itse taas pidän harrastajia etuoikeutettuna, koska heillä (meillä) on mahdollisuus ratsastaa myös ilman voimakeinoja, vaikka toivottuun lopputulokseen pääseminen kestäisikin (paljon) kauemmin, ammattilaisella ei sitä mahdollisuutta välttämättä ole.

Olen silti suuri kilparatsastuksen ystävä ja ihailen taitavia ratsastajia ja hienoja, osaavia hevosia, jotka antavat kaikkensa ja enemmänkin. Kilparatsastuksessa on varjopuolensa, joita ei tarvitse erityisesti korostaa niin kauan, kun hevosia kuitenkin käsitellään sääntöjen mukaisesti. Mielestäni kaikkia ammattilaisten tapoja ei kuitenkaan tarvitse hyväksyä, saati käyttää vain siksi, että ammattilainenkin tekee niin. Enkä tarkoita että kenenkään pitäisi lähteä ristiretkelle ketään tiettyjä henkilöitä vastaan, vaan jokainen voisi omissa ratkaisuissaan miettiä, onko niistä apua hevoselle vai ainoastaan ihmiselle.

Tämän blogitekstin avulla osallistun Horzen bloggauskilpailuun ja minulla on mahdollisuus voittaa 500 euron lahjakortti Horzen verkkokauppaan, horze.fi.