tiistai 30. elokuuta 2011

Piristystä

Päivitin vähän ulkoasua, saa vinkata jos se on ihan kauhea, tai jos olen epähuomiossa tehnyt jotkin kohdat teksteistä sen värisiksi, että niitä ei pysty lukemaan...

Niksauttaja tosiaan kävi sunnuntaina ja käsitteli heppaa kaksi tuntia, tuli kuulemma tarpeeseen. En nyt oikein osaa sanoa minkä alan ihminen hän oli, mutta ainakin erittäin suosittu ja arvostettu. Tuskin tuosta ainakaan haittaa oli, saa nyt sitten nähdä oliko hyötyä. Tänään mies juoksutti ja huomenna voi alkaa pikkuhiljaa ratsastamaan, tosin Consens on nyt ollut pari viikkoa ratsastamatta joten tuskin se heti ihan häikäisevästi liikkuu. Tältä viikonlopulta siltä jää sitten minun suosikkikisani väliin, mutta eipä tuo nyt niin haittaa, mennään sitten muuten vain katsomaan. Nyt viikonloppunahan olisi tosin myös Bundeschampionaatti, mutta sinne väenpaljouteen en jaksa lähteä tunkemaan, ja tosiaan nämä viihtyisät oman kylän kilpailut sattuvat olemaan samaan aikaan. Tämä taitaa olla ainakin 8. kerta (niin ja ehkä myös viimeinen) kun olen näihin kisoihin menossa.

Niksauttaja sanoi, että minun pitäisi ratsastaa Consensia mahdollisimman usein, koska hänen mielestään hevoselle ei ole hyväksi, jos vain miehet ratsastavat. Hah.  :D

Kaverille, jonka hevosia olen töissä hoitanut ja ratsastanut, on tulossa uusi hevonen ainakin kokeeksi, vanhin kun on jäämässä eläkkeelle ja yksi hänen hevosistaan on ehkä vähän liian hankala. Toivottavasti tämä olisi vähän paremmin hänelle sopiva hevonen, odotan jo jännityksellä.

3 kommenttia:

Jenni kirjoitti...

Ulkoasu on hieno!
Hah, ei tee hyvää jos vain miehet ratsastavat! xD

Suvi kirjoitti...

Kiva ulkoasu!
Järkipuhetta sillä niksauttajalla..:D

Pauliina kirjoitti...

Hyvä jos ulkoasu toimii muidenkin silmissä. :)

Niksauttaja sai tosiaan lisäpisteitä pelkästään tämän lausunnon perusteella. :D