keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Olen hevosenomistaja

Huh mikä titteli. :D

Ostin siis todellakin reilu viikko sitten hevosen, mutta en uskaltanut asiasta vielä täällä iloita ennen kuin ell-tarkastukset oli hoidettu ja heppa kotona. Kaikki on kuitenkin sujunut suunnitelmien mukaan ja eilen vihdoin käytiin hakemassa heppa kasvattajalta ja vietiin se meidän kaikkien tulevaan yhteiseen kotiin eli appivanhempieni luo. Se saa nyt olla siellä kolmisen viikkoa anopin hoidossa tutustumassa uuteen ympäristöön ja sittenhän mekin asutaan jo siellä.

Heppa on oikeastaan vasta heppalapsi, 2,5-vuotias. Tekniset tiedot:
nimi: Flash Dancer
sukupuoli: ori
rotu: hannover
syntynyt: 2009
väri: rautias
suku: i. Falsterbo, ei. Mazaad xx

Ensimmäinen kuva uudessa kodissa eilen, laitettiin suoraan tarhaan pitkän reissun (4 tuntia, jotka pieni mies seisoi traikussa kiltimmin kuin miehen kilpahevoset) jälkeen vähän katselemaan maailmaa, mutta eipä tuo maisemien muuttumisesta pahemmin järkyttynyt

Poika on varsin pienikokoinen, mikä oli ihan toivottu asia. Emä on brittiläis-irlantilainen täykkäri (kantakirjattu hannoveriin, joten pojalla on ihan normaalit hannoverin paperit) ja sen ensimmäisen varsan aikuiskoko on n. 162 cm, tästä saattaa tulla vähän isompi mutta ei mikään jätti. Itse tykkään vähän pienemmistä hevosista (Consenshan on reilut 175cm korkea), vaikka en nyt mikään pieni olekaan, mutta en ihan jättiläinenkään. Mahdollisesti jos poika on ratsastettuna yhtä fiksu ja kiva kuin muuten, voisi siinä olla ainesta myös lasten ensimmäiseksi oikeaksi ratsuksi muutaman vuoden päästä, joten silloinkin kompakti koko olisi ihan hyvä (vaikka pojista ainakin vanhempi taitaakin venähtää melkoiseksi körilääksi, mutta siihen on nyt kuitenkin toivottavasti aikaa vielä kymmenisen vuotta).

Suunnitelmissa on nyt talvella ehkä vähän ohjasajon harjoittelua ja muuten vain paljon ulkoilua ja ehkä vähän lähimaastossa taluttelua, keväällä tai sitten syksyllä pikainen juoksuttamiseen opettelu ja varmaan noin vuoden päästä mies saa kunnian kavuta selkään. Niin ja sitä ennen poika pitää ruunata mutta toinen kives ei ole vielä laskeutunut joten katsotaan sitten missä vaiheessa se on edessä, miehen sisäänratsastettavissa on myös vielä pari ruunattavaa joten katsotaan sitten joku kaikille sopiva ajankohta. Sisäänratsastuksen lupaisin uskaltaa hoitaa näin järkevän hevoslapsen kanssa itsekin, mutta kun mies kerran on siinä hommassa ammattilainen niin hän hoitakoon sen puolen, enköhän minäkin sitten ehdi vielä tarpeeksi ratsastaa.

Kyllä pojassa ihan selvästi on ainesta myös kouluratsuksi!:



Poju on aika kevytrakenteinen ja siro nuorukainen, on ollut koko kesän laitumella kavereiden kanssa joten ruokaa on saanut kyllä vaikka kylkiluut vähän turhan hyvin näkyykin. Eiköhän sekin asia tuossa talvella muutu, kun saa vähän järeämpääkin sapuskaa.

4 kommenttia:

Saija kirjoitti...

Oi, suloinen lapsiheppa, onnea! :)

arroparro kirjoitti...

Onnea hevosenomistajalle :)

Suvi kirjoitti...

Onnea hevosenomistajalle! :)

Pauliina kirjoitti...

Kiitos paljon! :)