Vuosi alkaa sitten taas olla ohi. Monenlaista on taas ehtinyt tapahtua, mutta ei oikeastaan mitään ikävämpiä asioita, joten toivotaan että tuleva vuosi jatkuu samansuuntaisesti.

Minä olen vaihteeksi taas kipeä, ehdinkin olla terveenä viikon tai pari. Huoh. Tänään jopa pidin puoli päivää "vapaata" ja koitin vähän nukkua, se oli kyllä melko mahdotonta koska lapsilla oli kaveri täällä ja ravasivat edestakaisin. Tallilaiset olivat keilaamassa ja olisin oikein mielelläni mennyt mukaan, mutta en yksinkertaisesti jaksanut. Uudenvuoden juhliminenkin taitaa sujua vähän rauhallisemmissa merkeissä...

Huomenna on onneksi irtohypytys joten hevosten suhteen vähän rauhallisempaa. Eilen mies kiipesi kolmen uuden hevosen selkään, ts. hevoset eivät toki ole uusia mutta niillä ratsastaminen. Meni oikein hyvin kaikkien kanssa, ja nyt siis myös Consensin Chacco-Blue -veljen selässä on käyty! Ei se siitä sitten lopulta mitään välittänyt mutta sitä edelsi kyllä perusteellinen väsytys, ja vähän veikkaisin että sen kanssa edessä on vielä jännittäviä hetkiä ennen kuin siitä tulee kunnon ratsu. Kaksi muuta kokelasta olivat kimo holsteintamma joka hyppää ihan hienosti, sekä appiukon itse kasvattama Quaterback-tamma, joka lähtee miehen siskolle heti kun on sisäänratsastettu.

Eilen kävi myös hermoheikon trakehnerin omistaja, hän oli ihan tyytyväinen siihen missä vaiheessa hevonen on, mutta ymmärsi onneksi itsekin että sen kanssa ei voi kiirehtiä. Itse asiassa hän ei voinut itse edes koskea koko hevoseen, se kun pelkää melkoisesti miehiä. Oikeastaan se on mielestäni kiva hevonen, koska se ei harrasta mitään äärimmäisiä pakokeinoja kuten hillitöntä pystyynhyppimistä tai päällekäymistä, ja on muutenkin ihan yritteliäs, säälittää vain kun se on koko ajan niin kauhuissaan. Chacco-Bluehan on myös säikky, mutta se kuitenkin vain säikähtelee asioita ja on muuten ihan rauhallinen, tämä pikkutrakehner kun on aina täysin paniikissa kun se on pois karsinastaan tai tapahtuu jotain vähänkään poikkeavaa. Omistaja oli sitä mieltä että me voimme käydä selässä sitten joskus kun päästään niin pitkälle, mutta mitään sen kummempaa ei tarvitse tehdä vaan keväällä hevonen menee vielä laitumelle.

Tammikuun puolessa välissä tässä lähellä on irtohyppykilpailu, sellainen kyvyt esiin-tyylinen tapahtuma siis. Appiukko on ollut sitä järjestämässä jo muutamana aikaisempana vuonna, taisi alunperin olla hänen ideansakin ja nytkin on toiminut siinä puuhamiehenä. Paitsi että viime viikolla hän huomasi että silloin samana päivänä on eräs perhejuhla reilun 400 km:n päässä, joten nyt sitten se koko käytännön osuus siirrettiinkin näppärästi meidän iloksemme. Mikä on oikein kiva, koska meidän täytyy järjestelyiden lisäksi raahata kaksi hevosta siihen kisaan (toinen on se kattolamppujensärkijä, en menisi vannomaan että sitä saadaan elävänä traileriin, ja toinen on tamma joka ensimmäisellä juoksutuskerralla esitti sen mielettömän rodeon, se on sittemmin hiukan rauhoittunut mutta ei merkittävästi) ja sitten tietenkin siinä ohessa myös hoitaa kaikki tallihommat ja nämä hevoset kotona koska täällä ei silloin ole ketään. Appiukon oripihattolaisten kanssa hevosia on ainakin 60 ellei enemmänkin, joten kyllä siinä ehkä jonkinmoista organisaatiokykyä kysytään.

Satula

Nyt on pakko vähän hehkuttaa, vaikka en meinannutkaan kirjoittaa mitään, kun ei varsinaisesti olisi kokonaisen postauksen verran asiaa (ei sillä, etteikö tekstiä silti saisi kehitettyä...), mutta löysin tänään satulan pikkuhepalle! Aiemmin täälläkin jo murehdin hepan lyhyttä selkää (yhdistettynä takapuoleni kokoon pääsin jo mittatilaussatulaan, joka maksaisi noin kolme kertaa sen verran kuin itse hevonen maksoi...), satulantila on siis oikeasti TODELLA lyhyt. Olen pitänyt sillä juoksutettaessa tuota lasten winteciä, joka ei siis todellakaan millään tavalla sille istu, mutta on niin kevyt ettei sillä nyt ole juoksutettaessa niin merkitystä. Meillä on normaalikäytössä kaksi satulaa, joita ei voi ajatellakaan laittavansa tuon selkään. Tänään sitten löysin ihan sattumalta eräästä kaapista jonkun ikivanhan koulusatulan, ja se on kuin onkin tarpeeksi lyhyt, mutta kuitenkin istuin on sellainen, että eiköhän minun ahterinikin siihen mahdu. Satula on tosiaan vanha eikä kukaan oikein tiedä mistä se on peräisinkään joten ei sitä ihan kylmiltään voi käyttää, mutta ainakin näin että on mahdollista löytää pojalle sopiva satula. Täytyy sitten kun ratsastaminen alkaa olla ajankohtaisempaa viedä tuo satula jollekin ammattilaiselle ja katsoa kannattaako sitä vielä topata, noin päällisin puolin siinä ei kuitenkaan ole mitään hirmuisia vikojakaan. 

Itse tulevaa herra Ratsua tämä asia ei ilahduttanut ihan samoissa mittasuhteissa, vanhanajan koulupenkki istui selässä sen verran napakammin kuin poniwintec että aiheutti muutama erkaannuttamisyrityksen. Aika pikaisesti tuo kuitenkin alistui kohtaloonsa.

Consensin kanssa tein tänään vähän maastakäsinharjoituksia ja juoksutin kahdella liinalla, ja se meni oikein hyvin! Consenshan on rakenteeltaan sellainen, että sille on aika työlästä siirtää painoa takaosalle tai juosta pienehköllä ympyrällä muuten kuin lapa edellä kaahaten, mutta nyt se meni lopuksi oikein kivasti tasapainossa hidasta, mutta ei vetelää laukkaa, jopa sen hankalammassa kierroksessa. Tosin huomasin jälleen mikä erottaa ammattilaisen tätiharrastajasta: tehokkuus. :D Eräs näistä valtionsiittolan miehistä asuu lähellä ja käy treenaamassa hevosiaan meillä, laittaa ne siis kotona valmiiksi ja taluttaa pihaan. Tänään olin jo tehnyt Consensin kanssa hommia hyvän aikaa kun hän tuli ensimmäisen hevosen kanssa, meni maneesiin (minä siis olin maneesin viereisessä juoksutusympyrässä) ja kysyi haluanko että hän laittaa minulle valot (juoksutusympyrän valot laitetaan maneesista). Sanoin että ei tarvitse, olen ihan kohta valmis. Hän ratsasti ja kun oli valmis, kysyi lähtiessään haluaisinko että hän laittaa nyt ne valot... Minä olin yhä suunnilleen samassa pisteessä kuin aiemmin ja sanoin että no ei nyt enää tarvitse, menee ihan pikku hetki vain. Hän vei hevosen kotiinsa ja laittoi pois, laittoi seuraavan kuntoon ja tuli sen kanssa meille, ja kun hän meni maneesiin en ollut vieläkään valmis. Silloin olikin tosin jo pimeää, mihin hän totesi että nyt ei kyllä enää laita minulle niitä valoja, muuten en selviä ennen aamua pois... :D

Krämer, jonka erittäin uskollinen asiakas olen ollut jo useamman vuoden, lähetti tänään jonkun mainoksen s-postiin ja sorruin tuhlaamaan loputkin joululahjarahat. Tilasin nyt pitkällisen harkinnan jälkeen Consensille sen golden wings-kuolaimen ihan ikiomaksi. Sillähän käytettiin sitä miehen entisessä työpaikassa ja se sopi oikein hyvin, en vain ole raaskinut ostaa sellaista omaksi kun meillä kuitenkin on noita tavallisia kuolaimia. Consens on siitä vähän kuolainongelmallinen että ensinnäkin se on hirmuisen herkkäihoinen, ylipäätään joka paikasta mutta etenkin suupielet aukeavat heti, jos kuolaimessa on hiukankin terävää reunaa tai kaikki turparemmit eivät ole justiinsa suorassa ja oikealla kireydellä. Ja joskus sitten kaikesta huolehtimisesta huolimatta. Lisäksi sitten se osaa olla aika vahva, mutta sillä ei voi silti käyttää kovempaa kuolainta koska se ei ota niihin kunnollista tuntumaa. Pehmeämmällä kuolaimella se menee ihan hyvin jos kuolain on sen mielestä tarpeeksi kiva, mutta jos se on liian staattinen tai jos siinä on jotain  epämiellyttävää, niin Consens saattaa asettaa suustaan tuntoaistin täydelliseen off-tilaan. Käytännössä sillä on pitänyt vaihdella erilaisia kolmipalakuolaimia ennen kuin se ehtii tottua johonkin liikaa, mutta kuolaimen pitää olla justiinsa sopivan kokoinen eikä siinä saa olla mitään reunoja tai likaa. Nyt meillä on toiminut viime ajat parhaiten tallin kouluvalmentajalta peritty ihan tavallinen sprengerin paksu kolmipala, mutta se on valitettavasti liian lyhyt joten sen kanssa pitää olla todella tarkkana ja siltikin suupielet aukeavat helposti, kun reikä josta kuolainrengas kulkee osuu ihoon. Nyt sitten tilasin Consensille näin myöhästyneenä joululahjana tuon golden wingsin tarpeeksi pitkänä, se kun ei ainakaan viimeksi hangannut ja toimi muutenkin ihan kivasti. Itse en siitä oikein tykännyt koska se kilisee ärsyttävästi, mutta se on ehkä pieni paha jatkuvaan suupielten rasvaamiseen verrattuna.

Tänään sitten aloiteltiin työt noiden muidenkin kanssa taas joululoman jälkeen, ja meno olikin hiukan sen näköistä. :D No sen suurempia vahinkoja ei onneksi kuitenkaan käynyt. Minä juoksutin Consensin veljen ja pienen trakehnerruunan, joista olen huolehtinut koko ajan koska miehen hermot eivät kestä niitä, ja täytyy sanoa että niillä ratsastaminen tuntuu vielä aika kaukaiselta ajatukselta. Trakehner on aivan täydellisen hermoheikko käsitellessä, tosin liinassa se liikkuu ihan kivasti eikä pelkää ympäristöäänkään niin hysteerisesti kuin kävelyvauhdissa, sen kanssa on sitten vain eri asia pääseekö sinne selkään ikinä kukaan... Jos pääsee, niin en usko että varsinainen ratsastaminen on kovin hankalaa. Consensin veli taas saa hallitsemattomia pakenemiskohtauksia säikähtäessään, muuten se on kyllä rauhoittunut. Alkuunhan se vapisi jo kun siihen koski, nyt kaikki käsittely sujuu ihan hyvin eikä se ole enää koko ajan kauhuissaan, mutta tosiaan pakenee sitten ihan kunnolla kun katsoo sen tarpeelliseksi. Tänään se  oli juossut jo varmaan noin 50 kierrosta kun se yhtäkkiä huomasi juoksutusympyrän vieressä polkutraktorin, joka siis oli siinä koko ajan, ja loikkasi yhdellä hypyllä ympyrän toiselta reunalta toiselle reunalle ja vielä toiseen suuntaan, sillä seurauksella että liina kiertyi sen etujalan ympäri väärältä puolelta. Tämän jälkeen en sitten saanutkaan sitä tietenkään enää pysähtymään, joten seuraavat 15 minuuttia juoksutin sitten niin, että liina oli kiinni ulkopuoleisessa kuolainrenkaassa ja kierretty toisen etujalan ympäri. Kyllä sekin onnistui, pitäisiköhän kehitellä tästä joku oma koulutussuuntaus..? Onneksi ei juuri silloin sattunut mitään korkea-arvoisia vierailijoita paikalle. :D Kyllä se sitten aikanaan pysähtyi ja loppuverryttelyt hoidettiin vähän perinteisemmällä juoksutustyylillä.

Puuh

Nyt on sitten joulunvietto meidän osalta ohi. Onneksi. :D No ei, olihan se ihan mukavaakin, ja hiukan vaihtelua.

Miehen sisko oli perheineen kaksi päivää täällä, perhe tarkoittaa hänen miestään ja kahta lasta, jotka ovat aika tarkalleen meidän lasten ikäluokkaa. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita siis riitti, sekä joululahjoja. Miehen sisko on ihan menestyvä kouluratsastaja ja hänellä on oma talli, joten hänkään ei kovin usein ehdi lähteä kyläilyreissuille. Aiemmin tavattiin vain silloin (harvoin!) kun osuttiin tänne miehen vanhemmille samaan aikaan, nyt sitten tavataan vähän useammin mikä on toki lasten kannalta kiva, kun yhdessä viihtyvät.

Joulua vietettiin muuten niin kuin aina ennenkin, olemme yleensäkin tulleet tänne jouluksi. Tosin miehen töiden takia ne ovat yleensä olleet aika pikaisia reissuja ja viime jouluna ei lähdetty ollenkaan, koska silloin oli lumikaaos. Ei sillä, että Suomi-tyttö olisi varsinaisesti lumisadetta säikähtänyt, mutta täyskaaos moottoriteillä ei sitten houkutellut, tuskin olisimme ehtineet perillekään aaton aikana.

Aattona aloitettiin työt vähän ennen puolta kuutta. Koko yön oli satanut kaatamalla ja aamuisin on niin pimeää, etten näe lantalaan kärrytellessäni yhtään mitään, joten en sitten sinä aamuna myöskään sitä, että lantalan eteen oli yön aikana muodostunut järvi. Joulumieli oli melko kaukana silloin aattoaamuna, kun kahlasin puoli kuudelta kottikärryjen kanssa kirjaimellisesti paskaliejussa... Hevosten liikutus hoidettiin sinä päivänä irtohypyttämällä, pikkupoika hyppäsi taas ihan kivasti. Otettiin nyt vain muutama pieni este mutta se on kyllä parantanut joka kerralle.

Iltapäivä ja ilta olikin sitten vapaata kun hevoset saatiin näin aika pikaisesti valmiiksi, siinä sitten odoteltiin joulupukkia, syötiin ja availtiin lahjoja. Minäkin olin ollut kiltti, sain mieheltä euro-starin jodhpurratsastushousut  jotka koekäytin tänään ja olivat ihan kivat. En kauheasti jodhpurhousuista tykkää mutta nämä ovat kyllä ihan kätevät kun on aina kiire, ja toisaalta chapsini ovat muutenkin hajoamassa joten säästyvätpä nekin hiukan. Muuten housut ovat ihan kivannäköiset, tummanruskeat ja farkkutyylisesti leikattu, ei kuitenkaan farkkuratsastushousut. Ja lämpimät! Miehen vanhemmilta sain kirjan, lahjakortin ja aivan upeita hannoverlogolla varustettuja viinilaseja! Omilta sukulaisilta pääasiassa rahaa mutta sitten myös muutamia mieltä ilahduttavia pikkujuttuja. Ja lapset tietenkin hukkuivat lahjoihin.

Eilen ja tänään ei sitten tehtykään mitään erikoista, oleiltiin ja syötiin. Tallissa tehtiin toki pakolliset hommat ja kaikki hevoset otettiin ulos, mutta niillä oli kuitenkin vapaata, osa oli laitumella ja osa tarhassa. Tänään ratsastin Consensilla hiukan ja mies eräällä kaksivuotiaalla koska sisarensa halusi nähdä sen, muuten ovat lomailleet tänäänkin.

Pikkumiehen joulupäivä näytti tältä:

Koko porukka kävi vähän kierroksilla, eivät olleet aattona laitumella ollenkaan kaatosateen takia ja ilmeisesti unohtivat että olivat koskaan sellaisella käyneetkään...

Tämä 4-vuotiaaksi tuleva kouluhevosen alku olisi myytävänä, jos joku etsii selväpäistä ja kaunista hevosta niin saa ottaa yhteyttä. :D Liikkeiden puolesta ei ehkä tuleva MM-mitalisti vaan ihan tavallinen, mutta hyvätapainen ja oppivainen sekä etenkin ratsastajan alla todella upean näköinen ruuna.

Tänään tosiaan ratsastin hiukan Consensilla, se meni ihan kivasti, viime aikoina kun on välillä ollut vähän ongelmia. Sillä on välillä jumeja, sillä kun on hevosautossa käyneen onnettomuuden takia hiukan lihasongelmia joihin siitä fysioterapeutista oli tosiaan paljon apua, edellisestä käynnistä vain alkaa olla jo aikaa. Nyt se on alkanut nimittäin taas vinoutua ja sitten kun se on tarpeeksi vino, se ei enää oikein siedä suoristamisyrityksiä vaan heittäytyy hieman hankalaksi, ja vaikka minä en nyt hirveän pieni enkä etenkään lyhytjalkainen olekaan, niin Consensilla on kuitenkin sellaiset ulottuvuudet, että sen kunnollinen läpiratsastaminen on minulle silloin melko mahdotonta. No nyt keskityttiin muutama päivä sitten puolentoista tunnin verran pelkästään siihen, että päästään käynnissä suoraan eteenpäin, ja siitä ilmeisesti oli apua (tai sitten vapaapäivistä), koska tänään sujuikin sitten ihan kivasti. Pitäisi kyllä silti mennä taas ihan tunnillekin... Viime viikolla yksi ratsastuskerta jäi väliin kun eräs näistä valtionsiittolan miehistä tuli samaan aikaan maneesiin kahden 2-vuotiaan kanssa, toisella ratsasti hän ja toisella hänen apurinsa. Silloin nimittäin pakenin maneesista kesken kaiken, vaikka tunsinkin sitten itseni pelokkaaksi tädiksi (joita ht-netissä taas arvosteltiin) :D. Jonkun mielestä meidän koulutustahti on varmaan liian nopea, mutta siitä huolimatta mieheni kuitenkin ratsastaa nuorilla hevosilla ilman avustajaa maneesissa vasta sitten, kun niitä pystyy edes jotenkin ohjaamaan ja vauhtia säätelemään, ja yhdessä aikuisen hevosen kanssa, ei toisen samanlaisen... Nämä nimittäin eivät todellakaan pystyneet edes alkeellisesti ohjaamaan hevosia yhtään minnekään saati säätelemään vauhtia (joka oli melko kova) niin että jopa Consens hieman villiintyi siitä kaahailusta. Se nyt ei vielä niin pelottanutkaan, siinä tuskin käy sen pahempaa kuin että saatan pudota selästä, mikä nyt ei ehkä kaada maailmaa. Enemmän huolestuttivat ne täysin vailla kontrollia ympäriinsä sinkoilevat tykinkuulat ja että ne potkaisevat meitä, Consensilla kun on ainakin elämässään ollut jo ihan riittävästi vastoinkäymisiä.

Tänään pidin sitten myös ponituntia, joka ei yhäkään kuulu ihan suosikkipuuhiini. Omat lapset vielä menettelevät, mutta viime aikoina yksi esikoisen kaveri onkin halunnut ratsastaa meidän ponilla minun kanssani, hänen käytössään oleva poni kun on hiukan hankala. Tai no sellainen perus ponimainen, meidän poni kun taas on oikeastaan äärettömän kiltti eikä ollenkaan juntturoiva. Tänään lapset sitten halusivatkin vastavuoroisesti ratsastaa sillä kyseisellä kaverin ponilla, ja lisäksi vielä toinen näistä serkkulapsista... Huh. Samaa ponikin varmaan mietti. :D

Hyvää joulua!

Vähän myöhässä mutta nythän se joulu kai vasta oikeasti on, joten...

Oikein ihanaa ja rauhallista joulunaikaa kaikille lukijoille!

Hyppäilyä

Tänään siis oli taas irtohypytyspäivä. Ensimmäisen kerran olin varautunut aamulla ihan kameran käyttöön, mutta koska hevosia on paljon mutta aikaa ja ihmisiä vähän aloitimme jo kello kuusi. Silloin tuppaa olemaan vielä melkoisen pimeää eikä kamera ihan ehtinyt hyppyihin mukaan. No ei tuo nyt ehkä ole niin vaarallista, tuleehan noita hyppykertoja vielä ja varmaan vähän paremman valaistuksen aikaankin.

Pikkumies on parantanut joka kerta, ei se mikään estehirmu ole ja kuten sanottu, ei sitä sellaiseksi ole hankittukaan joten jokaisen puomin ylitys on pelkkää plussaa. :D Mutta sillä on ihan normaali perushevosen tekniikka (ottaen myös huomioon, että se on hypännyt esteitä nyt tasan kolme kertaa elämänsä aikana) ja kun sillä pitää tarpeeksi kovaa vauhtia yllä se pääsee ihan sujuvasti  ja vaivattomasti tuollaisten metristen esteiden yli. Isompia ei olla laitettukaan. Kuten sanottu minä en osaa hypätä ja miehellä riittää sen verran ihan oikeita estehevosia että ei hänen tarvitse tällä hypätä, mutta JOS lapset haluavat ratsastaa vielä tulevaisuudessakin ja JOS he haluavat hypätä, niin siinä tapauksessa olisi toki ihan kiva jos tämä nyt sen metrin esteradan selvittäisi. Mies toki olisi jo tekemässä tästä kenttähevosta, siellä kun tuota täykkäriverta vielä jonkin verran tarvitaankin, mutta se on sitten eri asia päästänkö minä lapsiani maastoradalle... Mies on itse aikanaan aloittanut (poni-) kenttäratsastajana ja menestynyt ihan hyvinkin. Itse asiassa myös miehen vanha kenttäponi asuu vielä täällä meillä, ei vain taida olla nyt siitä yhtään kuvaa. Ikää herralla on 33 vuotta ja se seurustelee nuorten tammojen kanssa talvilaitumella, siksi ei ole tullut kuvattua kun en niitä oikeastaan koskaan näe.

Tänä aamuna taas tuli testattua hevosten luonteenpiirteitä: ennen hyppäämisen aloittamista annamme hevosten juosta hetken maneesissa edestakaisin lämmittelynä, silloin pitää innokkaampien kanssa katsoa että ne eivät mene vielä estekujaan. Kun mies oli parin ensimmäisen kanssa yksin hän viritti kujan alkuun puutarhatuolikyhäelmän pelottamaan hevoset pois, ettei joudu itse juoksemaan edestakaisin. Meidän koulutettavat 2-vuotiaat meinasivat tipauttaa silmät päästään ja osa ei mennyt edes siihen päähän maneesia missä puutarhatuolihässäkkä oli, kun taas minun kenttähevoseni muisti heti että ai niin tuonne kujaan piti mennä, ei edes vilkaissut koko tuoliviritystä vaan mennä körötteli tyynesti sen ohi kujaan. :D

Ne hyppykuvat eivät nyt onnistuneet mutta otan niitä sitten joku toinen (valoisampi) kerta ja ehkä vähän muistakin hevosista. Muutama on sellainen joka osaa ihan oikeasti hypätä ja onhan niiden meno vähän eri maailmasta kuin näiden tavishevosten.

Ainoa suht onnistunut kuva oli sellainen jossa ei ollut estettä:

Esteellä yritin tavoittaa sitä hetkeä kun ollaan esteen päällä mutta pimeydestä johtuen todellisuus oli sitten tätä:

...tai tätä...

Huomatkaa että nuo seinänpuoleiset tolpat siis eivät ole maassa, eli ei se este ihan niin pieni ole miltä kuvassa näyttää vaan noin metrin korkuinen. Minun pikkumieheni kanssa ei tosiaan ole isompia hypätty koska minua ei kiinnosta minkä korkuisen esteen yli se pääsee, pääasia että saa vähän liikuntaa ja toivottavasti hyviä kokemuksia, ja sille tämäkin korkeus on kuitenkin jo ihan tarpeeksi. Toisaalta meillä on sitten yksi 3-vuotias tamma jolle voi huoletta laittaa 150-senttisen okserin eikä se joudu vielä edes alkeellisesti rasittamaan itseään siinä... Mutta noin pääasiassa pidetään muillakin hevosilla korkeudet ihan maltillisissa lukemissa. Näin sunnuntaisin jokainen saa hypyttää oman hevosensa halutessaan ja yleensä myös ne valtionsiittolan miehet joilla on tässä hevosia hypyttävät omiaan, ja täytyy nyt sanoa että en ehkä aina ihan ymmärrä kaikkia heidän toimintatapojaan. Mutta eipä siitä sen enempää, kukin tyylillään.

Hyppäilyn jälkeen meillä siis oli koko talliväen yhteinen "joulubrunssi", mikä oli ihan mukavaa. Ainoa ikävä puoli oli se, että se oli maneesin kahviossa jota appiukko ei säästösyistä toki raaskinut lämmittää jo eilen, joten siellä oltiin suunnilleen pakkaslukemissa. No pari vadelmasnapsia lämmitti kyllä jonkin verran.

Joskus aiemmin taisin kirjoittaa siitä, että en oikein jaksa sellaista jatkuvaa juoruamista, mitä edellisessä työpaikassa harrastettiin vähän liikaa. Täällä mielestäni on siltä osin paljon leppoisampaa, toki en kaikkia ihmisiä vielä tunne, mutta ne joiden kanssa olen tässä eniten tekemisissä olen kuitenkin tuntenut vuosikaudet, eikä täällä ainakaan minulle juurikaan jauheta jatkuvasti siitä mitä joku teki tai jätti tekemättä, enemmän puhutaan hevosista. Ja niiden suvuista, joista en ole vielä niin perillä, mutta onhan tässä loppuelämä aikaa opetella. :D

Taisin myös (sen kolmannen paukun jälkeen...?) lupautua tammikuusta alkaen ratsastamaan erään yksityishevosen omistajan hevosta kerran-pari viikossa. Hevosella ei ole ratsastettu yli kahteen vuoteen ollenkaan, joten se saattaa olla kevyesti ruosteessa... Mutta toisaalta on ihan kiva ratsastaa välillä muillakin hevosilla, ja tämän luulisin ainakin rakenteen ja luonteen perusteella olevan aika erilainen kuin Consens. Omistaja kysyi myös voisinko pitää hänelle tunteja, mutta siihen en suostunut, se olisi vaatinut suuremmat promillelukemat. :D Minussa ei ole sitten tippaakaan ratsastuksenopettajan ominaisuuksia, en osaa opettaa enkä pidä siitä. Joskus nuorena jouduin välillä pitämään ratsastustunteja ja panikoin niitä aina varmaan viikon etukäteen... Vaikka näkisinkin mitä ratsastajan pitää tehdä, en yleensä osaa pukea sitä sanoiksi enkä ainakaan ymmärrettäväksi lauseeksi, sitten selitän jotain yksinkertaista asiaa niin monimutkaisesti että ratsastajalla on kysymysmerkki naamalla ja sen jälkeen en uskalla selittää sitä enää ollenkaan. Uuh. Jos ratsastan itse ja joku kysyy miksi teen jollain tavalla, osaan kyllä sanoa miksi, mutta jos pitäisikin selittää kuinka jonkun toisen pitää tehdä niin siitä ei tule kerrassaan mitään. Olen opettanut lapsistani vanhemmalle vähän alkeita ja vaikka ollaan nyt kuitenkin edetty jopa niin, että muksu pystyy menemään kaikkia askellajeja liinassa ja joskus vapaanakin, niin eivät nämä lapsen ratsastushetket varsinaisesti ole minun päiväni kohokohtia... Täytynee pikkuhiljaa koittaa saada joku muu opettamaan.

No joka tapauksessa sille kyseiselle naiselle lupasi kyllä mieheni pitää tunteja, joten hän ei joudu kärsimään minun opetusfobiastani. :D

Huono päivä

Tai oikeastaan on ollut nyt useampikin vähän huono päivä, mutta eilinen oli toivottavasti se pohjanoteeraus. Hevoset rokotettiin toissapäivänä ja jostain syystä suurin osa reagoi rokotukseen vähintään turvotuksella, osalla turposi rinta niin paljon että ontuivat siksi. Jotenkin viime aikoina on omalle kohdalle sattunut paljon näitä rokotusvaivoja, tiedä sitten onko aineet vahvistuneet vai hevoset heikentyneet. Edellisessä paikassa rokotettiin kaulaan ja siellä muutama hevonen ei pystynyt sen jälkeen pariin päivään syömään juuri ollenkaan. En muista että aiemmin rokotuksista olisi tullut juuri mitään kenellekään.

Minun pikkupoikani jonka kiltteydestä olen ollut kovin ylpeä puri minua käsivarteen niin että se on ihan puolikuntoinen. :D Ei se tosin sentään ilkeyttään sitä tehnyt vaan leikillään, pitipä muistuttaa että niitä teinihevosten leikkejä leikitään vain lajitovereiden kanssa. Auts. Lapsihevosen ulkoilukaveri taas ryysäsi ovesta niin, että onnistui jotenkin pusertamaan käsivarteni (sen saman, tietenkin) oven väliin niin että siinä on sitten ylempänäkin mustelma.

Eilen hain tätä teiniparia yksi laitumelta (meille on siis nyt valmistuneet ne talvilaitumet, sinne vain on matkaa yli puoli kilometriä per suunta, joten tulee vähän liikuntaa. Eilen mies oli oripihatossa ruokkimassa joten piti hakea hepat yksin enkä voinut jättää toista yksin niin pitkäksi aikaa, joten otin molemmat) kun toinen, eli Consensin Chacco-Blue -veli, juurtui paikalleen eikä liikkunut tasan minnekään. Se saa aina välillä tällaisia muulikohtauksia joista sen voi herättää kun vähän pötkäisee takapuoleen, mutta silloin se ryntää ensin karkuun, mikä taas ei ole niin suotavaa kun toisessa kädessä on kotiin haluava pikkuori. No siinähän sitten seistiin kun ei mikään auttanut. Lopulta oli pakko soittaa anoppi (kyseinen muuli on kuitenkin HÄNEN kasvattinsa) apuun, muuten seistäisiin siinä varmaan vieläkin.

Mies putosi eilen kaksi kertaa yhden nuoren selästä, ei kuitenkaan sattunut mitään. Myöhemmin illalla sitten sattuikin, kun klipatessa hevonen hyppäsi varoittamatta pystyyn ja potkaisi miestä etukaviolla päähän, niin että tämä löi samalla päänsä myös viereiseen metallitolppaan. Päähän tuli aivan järkyttävän kokoiset kuhmut ja anoppi kiidätti miehen sairaalaan (mies oli pienen hetken tajuttomana heti osuman jälkeen mutta muuten kuitenkin ihan järjissään ja pystyi liikkumaan normaalisti) mutta ilmeisesti selvittiin kuitenkin vielä (suurella) säikähdyksellä. Mitään oireita vakavammasta ei ole ollut joten toivottavasti ne kuhmut ja pari ruhjetta olivat kuitenkin ainoat vammat eikä mitään ole rikki.

Kyllähän sitä eilen taas tuli mietittyä että onko tämä homma tosiaan sen arvoista että pitää itsensä tapattaa, mutta kyllä kai sitten. Suurimman osan ajasta pidän kyllä työstäni eikä minua haittaa se että se on raskasta, sormet ovat jäässä tai sataa räntää (kuten tänään), mutta se kun sattuu jotain ikävämpää yleensä pysäyttää hetkeksi. Mutta kai se sitten on sen arvoista, olenhan minä joskus viettänyt pieniä hetkiä ihan "normaaliakin" elämää (siis sellaista, jossa pääosassa eivät aina ja koko ajan ole hevoset) ja kyllä se on tullut silloin todettua että ei se elämä vain taida olla minua varten. Itse olen tosin hevosten kanssa aika varovainen (niiden tuttujen ja turvallistenkin) ja yritän saada lapsetkin siihen opetettua, mutta mies sitten taas ei pelkää yhtään mitään, eikä sekään ole ihan paras mahdollinen asenne tässä hommassa. Kaikki ohjeistivat kyllä jälkeenpäin miestä että pitää olla varovainen, mutta ei se enää itse tässä tilanteessa olisi auttanut, se kävi niin äkkiä. Minä pidin hevosesta kiinni ja tajusin että jotain tapahtuu vasta sitten kun kaikki oli jo ohi, ei siinä pysty reagoimaan enää mitenkään ja tämän kohdalla ei voinut enää siinä vaiheessa myöskään ennakoida, koska kyseinen hevonen on muutenkin sellainen että pakenee sitten lopullisesti kun sietokyky ylittyy, mutta ei varoittele siitä etukäteen. Ainoa keino "olla varovainen" olisi ollut se, että ei ylipäätään olisi klipannut 2-vuotiasta josta tietää, että se hyppää suorilta jaloilta ilmaan kun siitä siltä tuntuu, tai sitten antaisi sille kunnon unilääkkeet jo ennen mitään kokeiluja. No ensimmäinen vaihtoehto ei tule kyseeseen koska hevosten pitää näyttää hyvältä, ja toinen ei sovi koska se maksaa, joten ne varomiskeinot jäävät aika vähiin.

No tästä selvittiin kuitenkin ilmeisesti vielä säikähdyksellä, ja eipä se varmasti viimeinen sairaalareissu täällä ollut.

Tänään tein sitten yksin kaikki hommat, mutta niitä nyt ei ollut hirveästi koska suurin osa hevosista oli tosiaan vähän puolikuntoisia rokotuksen jäljiltä. Itse asiassa hommia oli niin vähän, että minulla oli iltapäivällä tunti joutoaikaa ja käväisin leikkauttamassa hiukset lyhyeksi! :D Ne ovat olleet sellaiset puolipitkät ja pipokauden alettua aina takussa jostain kohtaa, joka ikinen ilta ja aamu sai repiä jotain takkuja auki mikä kävi melkoisesti hermoille. Nyt ei pitäisi tulla takkuja ja muutenkin on kevyempi olo.

Sunnuntaina meillä on "joulujuhla", ei nyt sen kummempi juhla mutta yhteinen aamupala koko talliporukan kanssa. Ihan mukavaa oikeastaan, vaikka tietääkin ylimääräistä työtä (kattamista ja siivoamista, ihmisiä tulee kuitenkin karkeasti arvioiden vähintään nelisenkymmentä). Ja pitäisi varmaan käydä kaupungissa joulumarkkinoillakin, niin ja ne joululahjatkin hankkia...

Piti taas hiukan uudistaa tuota ulkoasua. En sitten todellakaan osaa väsätä mitään bannereita ja tuskin alan koskaan opettelemaankaan, joten tämä valmistarjonta saa luvan riittää...

Consensin ostajaehdokkaat eivät tulekaan, olivat ostaneet jonkun toisen hevosen. Miestä harmitti, minua ei niinkään. :D Olen kyllä tottunut tässä vuosien varrella siihen, että ne hevoset aina lähtevät tavalla tai toisella enkä niihin sillä tavalla kiinny että se haittaisi kun niistä pitää erota, mutta kyllä Consensia olisi tullut ikävä. Myynnissä se toki edelleen on niin kuin on ollut tähänkin asti, mutta eipä tuolla nyt ostajat (enää) ihan jonossa seiso.

Tänään juoksutin pikkupojan (jolle pitäisi kai keksiä joku kutsumanimi) satula selässä, koska juoksutusvyö joka sillä oli eilen ensimmäisen kerran, hankasi karvat pois sen 10 minuutin aikana... Ihanaa, toinen herkkis. Consensia myös hankaavat niin suitset, satula, loimet kuin ratsastajan jalatkin, ihan sama mitä tekee. Ei se tosin sitä taida haitata mutta näyttää rumalta.

Pikkupoika ei sanonut satulasta mitään, tosin oli pakko ottaa meidän poniwintec, koska kunnon satulat olisivat sille ihan liian pitkiä. Minun ahterini ei kyllä tuohon poniwinteciin sovi, joten jos herran selkä ei tuosta yhtään pitene, täytyy ilmeisesti aloittaa ankara laihdutuskuuri. :S

Otin taas vähän kuviakin, oikeastaan piti ottaa joulukortteja varten mutta sitä joulukorttikuvaa en nyt laita tänne, jos tätä lukee joku jolle olen laittamassa joulukorttia... Poikien leikkejä piti kuvat, pojat ovat siis minun pikkuheppani ja Consensin 4-vuotias Chacco-Blue -veli, jolla ei yhä ole nimeä. Meilläkin on nyt sitten mutatarhat kun on hiukan myrskynnyt, tavallisille laitumille ei voi laittaa kun ne ovat niin pehmeitä että pohja menee ihan tohjoksi, mutta nyt viikonloppuna aidataan pari talvilaidunta niin ettei tarvitse tuolla lätäkössä juosta koko talvea.

Ja vielä pari muuta hevosta, tässä on 2-vuotias joka on ehkä koulutettavana, jahka eräs ihminen nyt päättää ostaako sen vai eikö. Sillä on hieman erikoiset pään merkit ja etenkin molempien silmien valkoiset vilkkuluomet tekevät katseesta sen verran, ähm... persoonallisen, että kasvattaja ei pääse siitä eroon vaikka suku on ihan hieno ja hinta ei niin korkea.

Ja tällainen tamma tuli eilen sisäänratsastettavaksi, hienoa holsteinilaista esteverta. Huomenna on irtohypytys niin nähdään osaako se myös hypätä.

Loppukevennykseksi on vielä pakko laittaa kuva koirasta. :D

Lapsihevosesta ratsuhevoseksi

Piti nyt pikaisesti tulla laittamaan todistusaineistoa siitä että matka on alkanut :D

Tämä tosin oli ainoa kuva jossa näkyy lähes koko pää ja ne suitset. Muut kuvat kun ovat tätä osastoa:

Suitsiin pitää tehdä vielä pari reikää että saa turpiksen ylemmäs, tosin kuolaimiin en ole vielä koskenut liikkeessä joten ei tuolla sopivuudella nyt ole sen kummempaa merkitystä kuin että kuolaimet pysyvät suussa.

"Ohjasajo"-harjoitukset edistyivät tänään jo siihen malliin että minä kävelin jo ihan kokonaan takana ja hevonen ihan ypöyksin edellä. Ehkä suhteessa aika pieni saavutus kun täällä saattaa olla että hevosen selässä ollaan jo seuraavana päivänä siitä kun se on ensimmäisen kerran nähnyt suitset, mutta meillä kun ei tosiaan ole kiirettä niin voin treenailla tätä takana kävelyä vaikka koko talven. Tosin ei taida olla tarvetta koska poika kyllä hoksaa varsin nopeasti mitä pyydetään, joten vähän vaihtelua täytyy myös keksiä. Selkään en kuitenkaan aio mennä ennen kuin aikaisintaan ennen kesää tai sitten vasta loppusyksyllä (eli aika tarkalleen vuoden päästä), riippuen vähän siitä miten tuo tässä vielä kasvaa.

Juoksutus

Tämän ei ole tarkoitus olla mikään opetusteksti, mutta tuolla aiemmin joku kaipasi juttua juoksuttamisesta joten kerrottakoon nyt miten MINÄ sen teen. En ole millään tavalla opettajahenkinen enkä halua sanoa että kenenkään muun pitäisi tehdä näin, etenkin kun tuskin osaisin edes sanoa miksi. Kun teen itse jotain minulla on kyllä idea miksi teen niin kuin teen, ja pystyn sen siinä tilanteessa selittämäänkin, mutta en osaisi kuitenkaan sanoa jollekulle toiselle vierestä kuinka tämän tulisi tehdä. Olen kuitenkin juoksuttanut tässä vuosien varrella hevosen jos toisenkin, ja tällä hetkellä juoksutan joka päivä vähintään pari-kolme hevosta, joten itsellä on jonkinlainen näppituntuma kehittynyt siihen mitä pitää tehdä että pääsen toivomaani lopputulokseen.

Noin lähtökohtaisesti haluan juoksuttamiselle tukea ratsastusta, eli hevosen pitäisi jollain tavalla liikkua niin kuin siltä ratsastaessakin toivotaan. Nyt kun juoksutan pääasiassa hevosia joilla ei ole ratsastettu vielä ollenkaan, haen lähinnä sitä, että ne pystyvät rentoutumaan "ohjas" tuntumasta huolimatta. Vanhempien hevosten kanssa kiinnitän sitten huomiota myös takaosan aktiivisuuteen, tasaiseen taipumiseen, kokoamiseen yms., mutta näuden kanssa on vain tavoitteena että ne hyväksyvät sen kevyen kuolaintuntuman ja liikkuvat rennosti kaikissa askellajeissa.

Juoksuttaessa käytän pääasiassa suitsia, satulaa/juoksutusvyötä (tällä ei ole niin merkitystä, paitsi nuorten kanssa mahdollisuuksien mukaan satulaa että ne tottuvat paineeseen) ja sivuohjia. Sivuohjat ovat SE ainoa käyttökelpoinen apuohja joka minulle on aikoinaan opetettu, ja tosiaan en ole tavannut yhtään hevosta jota ei olisi voinut juoksuttaa sivuohjien kanssa. Joillekin sopii paremmin joku muu tapa, mutta kaikille on sopinut myös sivuohjat. Tykkään juoksuttaa myös kahdella liinalla (se on käytännössä ohjasajoa ympyrällä), jolloin hevoseen voi vaikuttaa enemmän niin kuin ratsastaessa, mutta itse olen ehkä sen verran tumpelo sen naruhässäkän kanssa, että en näiden nuorten tai muuten vain villien hevosten kanssa lähde sähläämään kahden liinan kanssa.

Juoksutusliinan kiinnitän suoraan sisäkuolainrenkaaseen. Meillä on täällä käytössä pyöreä juoksutushalli, missä nuoret juoksevat automaattisesti ympyrää eikä niitä tarvitse varsinaisesti opettaa siihen, silloin ne eivät myöskään voi lähteä kiskomaan pois ympyrältä niin, että kuolainrengas menisi suuhun. Alkuun ennen kuin hevoset ovat kunnolla tottuneet kuolaimeen on niillä riimu suitsien päällä ja liina kiinnitetään sekä kuolaimeen että riimun sivulenksuun jolloin kuolaimeen ei tule niin paljon painetta, sitten kun hevonen on päässyt sinuiksi kuolaimen kanssa, voi sille tehdä juoksuttaessakin tarvittaessa kevyitä "ohjasotteita" kun juoksuttaja voi vaikuttaa suoraan kuolaimeen. Jos suoraan kuolaimesta juoksuttaminen ei jostain syystä toimi (hevonen on hyvin herkkä suusta, kovin villi tai suussa on jotain vammoja yms), laitan liinan kiinni riimuun (ajaa suunnilleen saman asian kuin kapsoni, jota ei ole tullut hankittua), mutta en ala vetämään liinaa kuolainrenkaan läpi toiselle puolelle saati käytä juoksutusdeltaa, jolloin kuolain toimii ihan väärällä tavalla.

Sivuohjat tykkään pitää suht löysällä, oikea kireys selviää vain kokeilemalla ja on kovin hevoskohtaista. Sellaisilla hevosilla jotka tykkäävät asettua sivuohjien varaan lepäämään käytän mieluummin kahta liinaa tai ainakin "kolmio-ohjaa", että hevonen ei saa mitään nojaustukea koska sitä ei yleensä toivota ratsastaessakaan. Aika harva hevonen kuitenkaan niin tekee. En laita sivuohjia mitenkään superpitkiksi, kosa moni etenkin nuorista rullaa kaulaansa lyhyeksi jolloin sivuohjat roikkuvat täysin löysinä ja hevosen juostessa ne sitten pyörivät ja höskyvät, mikä oletettavasti tuntuu ikävältä suussa. Tavoitteenani on, että sivuohjat ovat niin kuin kevyt ohjastuntuma, etenkin nuorilla toki kestää aikansa ennen kuin ne uskaltavat tukea kuolaimeen. Itse kun olen vähän tällainen kukkahattutäti haluan että hevonen itse löytää oman tasapainonsa ja sopivan muodon, vaikka se ei tapahtuisikaan samantien. Täällä kun helposti sitten kiskaistaan sivuohjat niin kireälle että soi ja suihkitaan hevosta eteenpäin niin kauan, että se jossain vaiheessa myötää kun ei jaksa enää jännittää kireitä ohjia vastaan. Minä laitan sivuohjat kyllä sen verran kireälle että hevonen voi niiden kanssa hakea sen toivotun muodon, mutta en sido sitä siihen muotoon ja minua ei haittaa jos hevonen alkuun juoksee pää liian ylhäällä tai alhaalla.

Mitä sitten muuhun varustukseen tulee taitaa mielipiteet olla aika yhteneviä. Kunnollinen raippa, eli tarpeeksi pitkä ja ehjä (tämä on meillä melkoinen haaste...), tukeva liina josta on hyvä pitää kiinni sekä hanskat. Kahdella liinalla juoksuttaessa tykkään pitää liinat eri käsissä, mutta jos hevonen tarvitsee myös raippaa (kaikki eivät sitä kahdella liinalla tarvitse, kun toinen liina kulkee sieltä takapuolen takaa) pidän liinat yhdessä kädessä ja raipan toisessa koska muuten raippa sekaantuu jatkuvasti liinaan, tällöin vain ei pysty vaikuttamaan  liinoilla yhtä tarkasti.

Vanhempia hevosia tykkään juoksuttaa maneesissa/kentällä missä ei tarvitse seistä siinä yhdessä ympyrässä koko aikaa, mutta näiden nuorten kanssa juoksutusympyrän olemassaolo helpottaa kyllä alkuopettelua huomattavasti. Aikoinaan ollaan opeteltu nuorten kanssa ympyrällä juoksemista ihan maneesissa ja usein vielä ilman avustajaa ja parhaassa tapauksessa niin että joku vielä ratsastaa samaan aikaan, ja kyllähän ne ovat olleet aika ikimuistoisia tapahtumia... Ympyrässä kun nuoret oppivat ihan itsekseen juoksemaan sitä ympyrää ilman erityistä opettamista.

Vanhemman hevosen kanssa haluan työskennellä ihan kunnolla niin, että juoksutuskerta todella korvaa ratsastuksen tai on jopa vaativampi. Paljon siirtymisiä, temponvaihteluita, ainakin kahdella liinalla voi vaatia myös kokoamista tai vaikka väistöä. Nuorten kanssa tavoitteena on saada ne rentoutumaan ilman että ne ehtivät väsyä, mikä on kyllä melkoista hienosäätöä eikä välttämättä onnistu, riippuu hevosen luonteestakin. Mutta siis vaikka nämä nuoret ovat aika villejä en yritä juoksuttaa niitä väsyksiin, vaan pyrin siihen että ne rentoutuisivat edes hiukan sekä ravissa että laukassa molempiin suuntiin, ilman että niitä pitää laukkuuttaa miljoona kierrosta niin että ne rentoutuvat vain koska eivät enää jaksa jännittää. Haluaisin että niille jäisi työnteosta hyvä mieli, enkä usko että se toteutuu jos ne ovat vaahdossa ja juoksevat itsensä loppuun. Tämä on toki se suurin haaste, nuorilla on kuitenkin vielä huono kunto ja ne väsyvät nopeasti. Jos mahdollista koitan saada ne rentoutumaan käynnissä, tämä ei kuitenkaan kaikilla onnistu koska osa näistä ei mene käyntiä jännitykseltään, osa taas kääntyy ja pakenee paikalta ellei vauhtia ole tarpeeksi.

Täytyy katsoa jos saisin joskus otatettua jotain juoksutuskuvia niin voisin liittää niitä jälkeenpäin sitten tähän tekstiin.

Hevosia alkaa olla nyt sen verran, että päivät kuluvat varsin vauhdikkaasti eikä ikinä meinaa ehtiä tehdä kaikkea mitä haluaisi... Muutama hevonen olisi vielä tulossakin, tosin kaikki tallit alkavat nyt pikkuhiljaa olla täynnä, joten kovin montaa ei enää onnistu. Yksi on lähdössä pois Verdenin tammikuun hannoverhuutokauppaan ja yksi lähtee miehen sisaren ratsastettavaksi, mutta näidenkin paikalle taitaa olla jo jonossa tulijoita.

Consensille on tulossa ostajaehdokas jossain vaiheessa. Oikeastaan emme ole olleet enää myymässä sitä sen röntgenlöydöksen takia, mutta nyt eräs tuttu etsii valmennettavalleen juuri Consensin tyyppistä hevosta, eikä se löydöskään ole este. Toisaalta en haluaisi että se lähtee pois, mutta toisaalta rahalle todellakin olisi käyttöä, ja Consens on vielä sellainen hevonen että sen arvo ei ainakaan kasva tulevaisuudessa, joten oikeastaan olisi ihan lottovoitto saada se myytyä. Toki pidän siitä, se on miellyttävä, fiksu hevonen ja ainoa jolla voi ratsastaa "kunnolla", mutta eiköhän täältä muitakin ratsastettavia tarpeen vaatiessa löydy, ja toisaalta se on kuitenkin hyvä estehevonen, joten kyllähän sen lahjat täällä menevät vähän hukkaan. Mies tuskin ehtii kilpailla ihan lähivuosina, minä en osaa hypätä ja rehellisesti sanoen vaikka Consens on "ihan kiva" ratsastaa, niin ei se ole ollenkaan minun tyyppiseni hevonen. Se on helppo ja mukava, ja on ihan ilahduttavaa kun se menee hyvin, mutta sen kanssa en kuitenkaan ikinä koe mitään hurjia onnistumisen elämyksiä, se on liian "tasainen" ja omaan makuuni ihan liian rauhallinen ja hidas liikkeissään. En ole mikään rohkea ratsastaja enkä missään nimessä kaipaa mitään hurjia hevosia ratsastettavaksi, mutta pidän sellaisista joissa on joku haaste, ei sellainen selviääkö hevosen kanssa hengissä vai ei, vaan jonkinlainen ratsastuksellinen ongelma. Ja lisäksi pidän reippaista ja vauhdikkaista hevosista. Consens ei ole varsinaisesti laiska, mutta se on koko yleiseltä olemukseltaan hyvin rauhallinen eikä turhia hötkyile, lisäksi se on hyvin nöyrä ja koittaa aina tehdä siivosti sen mitä pyydetään. Vaikka se välillä menee hyvin ja välillä huonosti, niin sen hyvän ja huonon välinen ero ei ole kovin suuri, eikä varmaan ulkopuolisen silmään juurikaan havaittavissa.

Mutta siis totta kai olen varsin kiintynyt siihen ja surettaa ajatus että joku sen ostaisi, kuitenkin uskon että siitä olisi enemmän iloa nuoren ratsastajan esteratsuna kuin tällaisena vähän ylimääräisenä harrastehevosena. Consens kuitenkin osaa hypätä, sillä on sekä hyppylahjat geeneissä että se on myös asiallisesti koulutettu hyppäämään, ja vaikka se nyt ei koulutustasonsa puolesta ole vielä mikään opetusmestari, niin se on kuitenkin ihan luotettava ja yhä kehittyvä kumppani hiukan kokemattomallekin ratsastajalle.

Tänään juoksutin Consensia kahdella liinalla, hiukan vaihtelua koska nyt on sitten ollut niin hunot ilmat että ei voi oikein tehdä muuta kuin kiertää maneesia, ja se nyt on vähän yksitoikkoista. Consenshan lomaili koko minun messurupeamani ajan, mutta se ei selvästikään mitenkään ollut haitaksi vaan se meni eilen ja toissapäivänä oikein kivasti joten tehtiin sitten tänään vähän jotain erilaista.

Minun oma hevoslapseni on nyt myös astunut ensiaskeleet ratsuhevosen elämään, sillä on ollut kaksi kertaa suitset päässä ja pikkuhiljaa aletaan opetella ohjasajoa. Siinä onkin suurimpana haasteena saada hevonen kulkemaan ihan itse, se kun kyllä seuraa paremmin kuin meidän koirat vapaanakin, mutta johtoasemassa kulkeminen on sitten ihan uusi asia. Tänään tapailtiin vain hiukan alkeita niin että kävelin vierellä mutta kuitenkin niin, että hevosen etuosa oli minun edelläni, ja kyllä se onnistui vaikkakin hieman hämmennystä oli havaittavissa. :D Mutta sen kanssa on hauska puuhailla, se on niin äärimmäisen luottavainen mutta kuitenkin kunnioittaa ihmistä, eikä ole missään tilanteessa vielä kertaakaan joutunut paniikkiin. Se on niin täydellinen vastakohta näihin medän villihevosiin jotka siis pääasiassa ovat sen kanssa saman ikäisiä: kun niitä pelottaa, ne pakenevat ihan miten tahansa, pääasia että pääsevät pois, kun minun pikkumieheni säikähtää se säpsähtää tai hypähtää mutta huomaa sitten että ai mamma on tuossa vieressä ja sekin on vielä hengissä, eiköhän tästä selvitä.

Villihevosetkin ovat kyllä rauhoittuneet ja mies on ratsastanutkin jo muutamalla. Niitä pystyy jo taluttamaan tuttuja reittejä suht ongelmitta ja jokainen tulee ulos karsinasta, mutta yhä ne pakenevat tarpeen vaatiessa ihan holtittomasti ja keinoja kaihtamatta. Olen tykästynyt kahteen niistä ainakin jossain määrin, toinen on trakehner joka on hirmuisen arka, hermostunut ja kuuma, mutta se ei tule päälle eikä hypi pystyyn ja on siksi paremmin pideltävissä kuin muut. Toinen on se stakkatolainen joka ensimmäisinä päivinä hajotti kattolamppuja ja tuli päälle tai potki karinassa, se ei oikeasti olekaan alkuunkaan vihainen. Se oli ihan yhtä pelokas kuin muutkin, muut menivät karkuun ja tämä sitten potki tai kävi päälle. Se vaati vain yhden päivän porkkanan syöttämistä ja otsan rapsuttelua, nyt se tulee aina karsinan ovelle vastaan. Aluksi se nimittäin meni nurkkaan ja peruutti sieltä potkien ovelle päin jos joku yritti hakea sitä karsinasta, pyydystäminen tapahtui niin että sillä oli karinassa aina riimu jossa oli pitkä naru ja pyydystäjän piti livahtaa karsinaan niin nopeasti että ehti napata narusta kiinni ennen kuin sai kaviosta. Sitten kun narusta oli saanut kiinni se ei enää myöskään vihoitellut. No nyt se on tosiaan kuitenkin ihan normaali ystävällinen hevonen, eikä ole myöskään hyppinyt enää pystyyn.

Tuolla aikaisemmin joku pyysi kirjoittamaan juoksuttamisesta joten ajattelin tehdä siitä ihan erillisen postauksen, ettei se häviä tämän kaiken liirumlaarumin joukkoon.

Huh.

Nyt täytyy sanoa että johan oli rankka viikonloppu, tai siis koko loppuviikko, mutta nyt se on onneksi ohi. Olen niin poikki etten jaksa edes mennä nukkumaan...

Olin siis torstaista sunnuntaihin Hannoverissa Pferd & Jagd-messuilla erään vakuutusyhtiön ständillä töissä. Se oli tosiaan erilaista kuin normaali arki ja fyysisesti varsin kevyttä mutta muuten kaikin puolin varsin väsyttävää. No selvisin kuitenkin kai ihan kunnialla ja nyt on sitten hevosen ruunausrahat tienattu. :D Eli ei kuin klinikka-aikaa varaamaan...

Vakuutusyhtiön pääasiassa eläkeikää hipovat pukusedät olivat tosin täysin erilaisia kuin olen kuvitellut, virallisten myyntipuheiden ulkopuolella ihan normaaleja ihmisiä ja hyviä tyyppejä. Siltä kannalta homma oli siis ihan opettavaista, kuten tosin myös siltä osin, että minusta EI tule koskaan tarjoilijaa eikä vakuutusvirkailijaa. No onpahan se nyt sitten ainakin tiedossa. Ja sain yhden uuden ystävänkin.

Ja ostin ihan liikaa tavaraa, kun tarkoitus oli oikeastaan olla ostamatta mitään...

Ostin:
- Spooksin aivan vastustamattoman ihanan fleecetakin (normaalisti inhoan fleecevaatteita, mutta tämä on sekä kaunis että ihana päällä)
- neljä riimunnarua
- suitset, ohjat ja kuolaimet pikkuhepalleni
- nahkaisen juoksutusvyön
- riimun pikkuhepalleni (sillähän oli vasta kolme...)
- ratsastussukat
- anopille joululahjaksi hv Polon puseron, johon olen varsin tyytyväinen, lisäksi osia miehen ja lasten joululahjoihin
- paksun satulahuovan juoksuttamiseen
- jonkun järjettömän kalliin opetus-dvd:n jonka aihettakaan en enää muista, se vain vaikutti niin pätevältä

no siinähän ne sitten taisivat jo ollakin, eihän tuossa ollutkaan juuri mitään... Messuilla oli yksi hallillinen pelkkää koiratavaraa mutta onneksi päässäni häivähti pieni järjen valo enkä käynyt siinä hallissa ollenkaan.

Koko viikonlopun kohokohta oli kuitenkin Nacht der Pferde -show! Se oli A-I-V-A-N mielettömän upea! Kyseessä oli siis erillinen iltashow, johon Michael (joka siis on siinä ko. vakuutusyhtiössä töissä) oli päättänyt ottaa minut mukaan sen enempiä kyselemättä, eikä minua oikeastaan olisi kiinnostanut edes jäädä sinne koska se oli niin myöhään. En ihan helposti lumoudu mistään hevostemppuilushownumeroista, katselen mieluummin taitavaa ratsastusta enkä siis todellakaan olisi itse tullut tänne lähteneeksi, ajattelin että kyseessä on joku apassionatan halpakopio jossa vähän pyöritetään kivannäköisiä hevosia areenalla ja joku tanssii hassunnäköisessä mekossa keskellä.

Noh, ei ollut. Se oli aivan käsittämättömän mahtava esitys. Ok, kaikki osiot eivät olleet ihan yhtä upeita ja kokonaisuus oli varmaan ainakin hevosia vähemmän tunteville melkoisen sekava, kun lyhyessä ajassa esiintyivät niin keskiaikaiset ritarit, issikat, valjakkoajajat, vikeltäjät, leijonaksi puettu poni, Hannoverin valtionsiittolan orit kuin husaaritkin, mutta lähes kaikki esiintyjät olivat todella taitavia.

Yksi kuitenkin oli aivan ilmiömäinen, Frédéric Pignon. Aivan uskomaton esitys, toivon että kaikki tämän lukevat katsovat allaolevan videon, vaikka todellisuudessa esitys on vielä paljon mahtavampi:

Video on siis eri tilaisuudesta ja siis toki erilainen kuin viikonlopun esitys oli, mutta silti. Aivan uskomaton tyyppi ja mieletöntä katsottavaa. Ihmetys alkoi heti alusta, jossa siis orit lasketaan vapaana hämärältä verryttelyalueelta valaistulle areenalle tuhatpäisen yleisön eteen. Siinä missä moni kisatykki tarvitsee areenalle saapumiseen täyden varustuksen, ratsastajan selässä SEKÄ taluttajan, laukkasivat nämä hetkeäkään epäröimättä Pignonin luo. Ja täytyy sanoa että vaikka toki arvostan saksalaista hevosenkäsittelytaitoa sekä valtionsiittoloiden perinteitä ja oppeja, niin olihan se vähän surkuhupaisaa kun edellisenä ohjelmanumerona valtionsiittolan ratsuttajamestarit (joista yksi muuten oli meidän naapurimme) tuuppasivat orejaan (kukin yhtä) eteenpäin naamat punaisina ja kanget soiden, kun taas tämä ranskalaishemmo esitti ihan samat temput, mutta yksin kolmen hevosen kanssa, joilla ei ei ollut minkäänlaisia hallintavälineitä, ja herran hymy ei hyytynyt kertaakaan koko ohjelmanumeron aikana...

Täytyy sanoa että ihan pelkästään tämän takia oli kyllä kannattava viikonloppu, olen yhä aivan täysin myyty.

Ai niin, kotirintamalla tapahtui myös jotain vaikka en ollutkaan paikalla, entinen pomoni sekä eräs ystäväni kävivät meillä tänään. :) Minähän en siis tosin ollut paikalla, mutta olivat viettäneet kai varsin onnistuneen päivän valtionsiittolan joulumarkkinoilla miehen ja lasten kanssa, ja näin minäkin heidät pikaisesti ennen kuin lähtivät. Eilen mies oli myös koko päivän reissussa, isänsä kanssa hannoverhuutokaupassa jossa oli yksi miehen vanhempien hevonen, siitä ei tosin kovin kummoista hintaa huudettu. Tänään oli jälleen hevosten irtohypytys joka oli sujunut ihan hyvin, yksi eilen laitumelta haettu tamma oli osoittautunut varsinaiseksi hyppyihmeeksi. Consens on viettänyt neljä päivää laidunlomaa, saa nähdä mitä huomenna tulee ratsastelusyrityksestä... :D

Mutta nyt nukkumaan, monta kokemusta ja siis yhtä aivan erityistä rikkaampana.