Pikkumies on parantanut joka kerta, ei se mikään estehirmu ole ja kuten sanottu, ei sitä sellaiseksi ole hankittukaan joten jokaisen puomin ylitys on pelkkää plussaa. :D Mutta sillä on ihan normaali perushevosen tekniikka (ottaen myös huomioon, että se on hypännyt esteitä nyt tasan kolme kertaa elämänsä aikana) ja kun sillä pitää tarpeeksi kovaa vauhtia yllä se pääsee ihan sujuvasti ja vaivattomasti tuollaisten metristen esteiden yli. Isompia ei olla laitettukaan. Kuten sanottu minä en osaa hypätä ja miehellä riittää sen verran ihan oikeita estehevosia että ei hänen tarvitse tällä hypätä, mutta JOS lapset haluavat ratsastaa vielä tulevaisuudessakin ja JOS he haluavat hypätä, niin siinä tapauksessa olisi toki ihan kiva jos tämä nyt sen metrin esteradan selvittäisi. Mies toki olisi jo tekemässä tästä kenttähevosta, siellä kun tuota täykkäriverta vielä jonkin verran tarvitaankin, mutta se on sitten eri asia päästänkö minä lapsiani maastoradalle... Mies on itse aikanaan aloittanut (poni-) kenttäratsastajana ja menestynyt ihan hyvinkin. Itse asiassa myös miehen vanha kenttäponi asuu vielä täällä meillä, ei vain taida olla nyt siitä yhtään kuvaa. Ikää herralla on 33 vuotta ja se seurustelee nuorten tammojen kanssa talvilaitumella, siksi ei ole tullut kuvattua kun en niitä oikeastaan koskaan näe.
Tänä aamuna taas tuli testattua hevosten luonteenpiirteitä: ennen hyppäämisen aloittamista annamme hevosten juosta hetken maneesissa edestakaisin lämmittelynä, silloin pitää innokkaampien kanssa katsoa että ne eivät mene vielä estekujaan. Kun mies oli parin ensimmäisen kanssa yksin hän viritti kujan alkuun puutarhatuolikyhäelmän pelottamaan hevoset pois, ettei joudu itse juoksemaan edestakaisin. Meidän koulutettavat 2-vuotiaat meinasivat tipauttaa silmät päästään ja osa ei mennyt edes siihen päähän maneesia missä puutarhatuolihässäkkä oli, kun taas minun kenttähevoseni muisti heti että ai niin tuonne kujaan piti mennä, ei edes vilkaissut koko tuoliviritystä vaan mennä körötteli tyynesti sen ohi kujaan. :D
Ne hyppykuvat eivät nyt onnistuneet mutta otan niitä sitten joku toinen (valoisampi) kerta ja ehkä vähän muistakin hevosista. Muutama on sellainen joka osaa ihan oikeasti hypätä ja onhan niiden meno vähän eri maailmasta kuin näiden tavishevosten.
Ainoa suht onnistunut kuva oli sellainen jossa ei ollut estettä:
Esteellä yritin tavoittaa sitä hetkeä kun ollaan esteen päällä mutta pimeydestä johtuen todellisuus oli sitten tätä:
...tai tätä...
Huomatkaa että nuo seinänpuoleiset tolpat siis eivät ole maassa, eli ei se este ihan niin pieni ole miltä kuvassa näyttää vaan noin metrin korkuinen. Minun pikkumieheni kanssa ei tosiaan ole isompia hypätty koska minua ei kiinnosta minkä korkuisen esteen yli se pääsee, pääasia että saa vähän liikuntaa ja toivottavasti hyviä kokemuksia, ja sille tämäkin korkeus on kuitenkin jo ihan tarpeeksi. Toisaalta meillä on sitten yksi 3-vuotias tamma jolle voi huoletta laittaa 150-senttisen okserin eikä se joudu vielä edes alkeellisesti rasittamaan itseään siinä... Mutta noin pääasiassa pidetään muillakin hevosilla korkeudet ihan maltillisissa lukemissa. Näin sunnuntaisin jokainen saa hypyttää oman hevosensa halutessaan ja yleensä myös ne valtionsiittolan miehet joilla on tässä hevosia hypyttävät omiaan, ja täytyy nyt sanoa että en ehkä aina ihan ymmärrä kaikkia heidän toimintatapojaan. Mutta eipä siitä sen enempää, kukin tyylillään.
Hyppäilyn jälkeen meillä siis oli koko talliväen yhteinen "joulubrunssi", mikä oli ihan mukavaa. Ainoa ikävä puoli oli se, että se oli maneesin kahviossa jota appiukko ei säästösyistä toki raaskinut lämmittää jo eilen, joten siellä oltiin suunnilleen pakkaslukemissa. No pari vadelmasnapsia lämmitti kyllä jonkin verran.
Joskus aiemmin taisin kirjoittaa siitä, että en oikein jaksa sellaista jatkuvaa juoruamista, mitä edellisessä työpaikassa harrastettiin vähän liikaa. Täällä mielestäni on siltä osin paljon leppoisampaa, toki en kaikkia ihmisiä vielä tunne, mutta ne joiden kanssa olen tässä eniten tekemisissä olen kuitenkin tuntenut vuosikaudet, eikä täällä ainakaan minulle juurikaan jauheta jatkuvasti siitä mitä joku teki tai jätti tekemättä, enemmän puhutaan hevosista. Ja niiden suvuista, joista en ole vielä niin perillä, mutta onhan tässä loppuelämä aikaa opetella. :D
Taisin myös (sen kolmannen paukun jälkeen...?) lupautua tammikuusta alkaen ratsastamaan erään yksityishevosen omistajan hevosta kerran-pari viikossa. Hevosella ei ole ratsastettu yli kahteen vuoteen ollenkaan, joten se saattaa olla kevyesti ruosteessa... Mutta toisaalta on ihan kiva ratsastaa välillä muillakin hevosilla, ja tämän luulisin ainakin rakenteen ja luonteen perusteella olevan aika erilainen kuin Consens. Omistaja kysyi myös voisinko pitää hänelle tunteja, mutta siihen en suostunut, se olisi vaatinut suuremmat promillelukemat. :D Minussa ei ole sitten tippaakaan ratsastuksenopettajan ominaisuuksia, en osaa opettaa enkä pidä siitä. Joskus nuorena jouduin välillä pitämään ratsastustunteja ja panikoin niitä aina varmaan viikon etukäteen... Vaikka näkisinkin mitä ratsastajan pitää tehdä, en yleensä osaa pukea sitä sanoiksi enkä ainakaan ymmärrettäväksi lauseeksi, sitten selitän jotain yksinkertaista asiaa niin monimutkaisesti että ratsastajalla on kysymysmerkki naamalla ja sen jälkeen en uskalla selittää sitä enää ollenkaan. Uuh. Jos ratsastan itse ja joku kysyy miksi teen jollain tavalla, osaan kyllä sanoa miksi, mutta jos pitäisikin selittää kuinka jonkun toisen pitää tehdä niin siitä ei tule kerrassaan mitään. Olen opettanut lapsistani vanhemmalle vähän alkeita ja vaikka ollaan nyt kuitenkin edetty jopa niin, että muksu pystyy menemään kaikkia askellajeja liinassa ja joskus vapaanakin, niin eivät nämä lapsen ratsastushetket varsinaisesti ole minun päiväni kohokohtia... Täytynee pikkuhiljaa koittaa saada joku muu opettamaan.
No joka tapauksessa sille kyseiselle naiselle lupasi kyllä mieheni pitää tunteja, joten hän ei joudu kärsimään minun opetusfobiastani. :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti