keskiviikko 1. kesäkuuta 2011

Toissapäivänä harrastin extremeurheilua kun ratsastin MANEESISSA, kun ulkona oli +33 astetta varjossa :D Kenttä oli niin kuiva ettei sinne voinut mennä, pinnasta tulee liukas jos on liian kuiva koska päällimmäinen hiekka on hirveän hienoa, lisäksi se sitten tietysti pölisee ihan älyttömästi. Selvittiin kuitenkin hengissä. Ai niin, ja jäykkistamma todellakin myytiin, toivottavasti ovat tyytyväisiä puolin ja toisin.

Tänään mies sitten teloi itsensä, oli hypännyt ihan kotona rataa, mutta "vähän isompaa" (tarkoittaa noin 150 senttiä), ja kun kyseinen hevonen on itse aika pieni, oli okserilla laskeutumisessa tärsky ollut sitten kai liikaa miehen muutenkin vaivaiselle selälle. Kävi jopa lääkärissä, eli oli ilmeisesti tosiaankin kipeä :D Jotain sieltä oli vinksahtanut, en ole niin tuohon selän anatomiaan perehtynyt että olisin ihan ymmärtänyt, mutta ei onneksi kuitenkaan välilevy, tai ainakaan tällä tietoa. Kävi sitten vielä jollain rusentajalla käsiteltävänä ja on nyt särkylääkepöllyssä suht hyvinvoiva. Perjantain kisojen suhteen näyttää kuitenkin vähän heikolta, mutta en nyt vielä sano ettei onnistuisi. Yksi kaveri teki pari viikkoa sitten täysvoltin esteellä hevosen kanssa ja oli niin kipeä, ettei oikeasti päässyt kävelemään, mutta ratsasti silti kisoissa seuraavana päivänä... Onko se sitten kuinka fiksua on toki eri asia.

Miehen terveydentilasta johtuen ratsastin sitten Consensin tänäänkin, normaalisti mies olisi hypännyt tänään ja mennyt perjantaina kisoihin. Nyt päästiin pitkästä aikaa kentälle, kun eilen vihdoin satoi ensimmäistä kertaa kuukausiin. Ratsuhan intoutui tästä niin, että en tosiaankaan meinannut päästä kyytiin. Meinasi kyllä hermo mennä, ei ole näinkään päässyt vielä kovin montaa kertaa käymään, tiedä sitten onko sitä iän myötä tullut hitaammaksi. Consensilla on tosiaan sellainen rasittava tapa että se ei seiso paikallaan, ikinämissäänkoskaan. Harjatessa se tepsuttelee puolelta toiselle tai edestakaisin, ratsastaessa pysäytys saattaa onnistua sitten kun se on jo vähän rentoutunut, kunhan ei kovin pitkäkestoisia pysähdyksiä yritä. Selkään noustessa se on aina lähtenyt liikkeelle, mutta kuitenkin vasta siinä vaiheessa että olen roikkunut jo enemmän satulan puolella ja ehtinyt mukaan.

Melko pitkällisen jahkaamisen jälkeen onnituin sitten kuitenkin loikkaamaan vauhdissa kyytiin, mikä oli myös sikäli hieman noloa, että kentällä sattui kerrankin olemaan toinenkin ratsastaja, yleensä olen aina yksin. Tämä selkäännousun "alkuverryttely" ottikin sitten ilmeisesti sen verran voimille, että ratsastaessa eteenpäinpyrkimyksessä oli lievästi sanottuna toivomisen varaa. Kyllä se etenkin loppua kohti kuitenkin suht hyvin meni, vaikka aika tahmeaa oli liikkuminen silloinkin. Tosin Consens on aina ollut maneesissa reippaampi ja nyt en ole ratsastanut kentällä niin pitkään aikaan, että ehkä se on ennenkin ollut siellä yhtä tahmea.

Reippaudesta puheenollen, jouduin viime viikolla ostamaan uudet kannukset, kun vanhat muoviset hajosivat. Ja kyllä vähän kirpaisi maksaa melkein 40 euroa kannuksista. :O En ole ajatellutkaan että ne noissa hinnoissa liikkuvat, tosin en tiedä olenko koskaan sellaisia edes kaupasta ostanut. Paitsi nuo muoviset, ne maksoivat jotain 8 euroa, mutta sitä aikaisemmat taisivat olla jonkun vanhat. Netistä tilaamalla tosin samat kannukset olisivat olleet melkein kympin halvemmat, mutta siihen olisi tullut postikulut ja ennalta määrämättömän pitkä odotteluaika, joten kävin sitten tukemassa paikallista yrittäjää. On kyllä aivan ihana liike, onneksi ei sattunut olemaan rahaa kuin se 40 euroa...

Mistä tulikin mieleeni, että oikeastaan ainakin melkein tarvitsisin uudet ratsastushousut... Koska siis oikeastaanhan minulla ei ole kuin yhdet. No ok, kahdet, mutta en oikein pidä niistä toisista. Tai siis kolmet, mutta ne kolmannet ovat jodhpurhousut, ja tykkään enemmän käyttää minichapseja. Ja siis onhan minulla sitten ainakin kuudet muut ratsastushousut, mutta ne ovat kangas-/polvipaikkaisia ja pomo haluaa että käytetään kokopaikkaisia. :D

Ratsastushousujen suhteen olen yrittänyt olla vähän joustava ja kokeilla erilaisia, mutta aina on vain käynyt niin (kuten nytkin), että ne perus-Pikeur Luganat ovat ainoat joita käytän. Ne vain ovat jotenkin juuri täydelliset, ainakin minulle. Ainoa miinus on se, että ne on kai tarkoitettu jonkinlaiselle ampiaisvyötärölle, ja meikäläisen tasapaksun ruumiinrakenteen takia vyötärönauha meinaa olla liian tiukka jos housut ovat sopivaa kokoa. Ilokseni huomasin, että Luganasta on nyt tullut hiukan matalavyötäröisempi malli, pitäisi käydä jossain kokeilemassa olisiko siinä vyötärö sopivampi. Jos ei, niin sitten pitänee vain ostaa se tavis-Lugana, kun kokemuksesta olen ehkä tähän mennessä kuitenkin jo oppinut, ettei minun kannata muuhun rahojani laittaa.

Equitanasta ostin keväällä Pikeurin uutuusmallin, Lucindan.
mutta en oikein pidä näistäkään, en oikein tiedä itsekään miksi :D Kai se olisi vain uskottava, ettei kannata muita hankkia kuin niitä hyviksi todettuja.

Huomenna olisi sitten pyhä, mutta menen kuitenkin pikaisesti töihin. Päiväkoti on kiinni perjantainkin ja olisin muuten kaksi päivää pois, joten menen sitten huomenna ja olen perjantain kotona. Pomo tosin olisi antanut sen perjantain vapaaksikin, mutta en jaksa kökkiä neljää päivää kotonakaan. Huomenna ei ole tosin juuri hommiakaan koska suurin osa hevosista on kilpailuissa ja lopuista huolehtivat omistajat itse pyhän takia, mutta kyllä siinä muutamaksi tunniksi puuhaa riittää silti. Pomo itse on muualla kisoissa tuomarina, joten sikälikin on varsin leppoisa aamupäivä luvassa. Ainakin teoriassa, sitä voi toki hiukan hankaloittaa se, että aiemmin mainitut riitapukarit jäykkistamman entinen omistaja sekä tämä toinen jonka kanssa eivät ole puheväleissä, ovat molemmat lähdössä kisoihin ja joutuvat siis olemaan samaan aikaan tallila (onneksi heidän hevosensa ovat eri tallirakennuksissa)... Minäkin ajattelin mennä niitä kisoja katsomaan ainakin sitten viikonloppuna, mutta saa nyt nähdä jos mies on kokonaan kotona tuleeko kuitenkaan lähdettyä. Ovat kyllä yhdet suosikkikisojani joissa olen käynyt hoitajan ominaisuudessa jo silloin "entisessä elämässäkin".

Ei kommentteja: