sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Nyt onkin ollut vähän ikävämpiä juttuja. Viikko sitten kuoli Graf von Landsberg-Velen, Woclumin linnan omistaja ja Balve Optimum -ratsastuskilpailujen perustaja ja järjestäjä. Lisäksi Graf oli perustamassa mm. Saksan ratsastajainliittoa ja oli vuosikaudet sen puheenjohtaja sekä FEI:n varapuheenjohtaja. Balve Optimum järjestetään meidän aiemman kotipaikan naapurikylässä ja itsekin olin joskus aikoinaan auttamassa järjestelyissä, silloin tutustuin Grafiin ihan henkilökohtaisestikin. Toki hän oli jo vanha ja oli jo vuosikaudet aika huonossa kunnossa joten kuolema ei nyt sillä tavalla ole mitenkään surullinen asia, mutta siinä taisi kuitenkin mennä yksi täkäläisen kilparatsastuksen uranuurtajista joka todella rakasti lajia ja hevosia. Saa nähdä mitä Optimumille käy, se on upea tapahtuma mutta käsittääkseni aika tappiollinen siellä keskellä korpea, tekivät juuri sopimuksen Saksan mestaruuksien jatkosta muutaman vuoden päähän mutta luulisin, että sen jälkeen ei perillisiä ehkä enää kiinnosta syytää rahaa tapahtumaan, johon heillä ei ehkä kuitenkaan samanlaista tunnesidettä ole.

Toinen vähän järkyttävämpi uutinen tuli sitten perjantaina, Saksan kouluratsastusmaajoukkueen päävalmentaja Holger Schmezer kuoli yllättäen torstai-iltana maailmancupin finaalissa s´Hertogenboschissa, luultavasti sairauskohtaukseen.

 © welt.de

Holger oli appivanhempieni tuttu ja kälyni asuikin hänen luonaan aikoinaan alivuokralaisena. Todella surullinen ja yllättävä tapaus, etenkin kun hän oli aikonut lopettaa päävalmentajana olympialaisten jälkeen ja keskittyä perheeseensä, johon kuuluu myös vasta 6-vuotias lapsi.

Asiasta toiseen mutta aihetta valitettavasti sivuten kuitenkin: meillä on edellisen postauksen jälkeen syntynyt kaksi varsaa. Kumpikin synnytys meni ihan hyvin, mutta toissapäivänä syntynyt varsa (emä on amerikanravuri ja isä westfalenilainen esteori, vähän erikoinen yhdistelmä mutta kukin tyylillään. :D Omistaja on nainen joka asuu Sveitsissä eikä siis ole juuri hevosta käynyt katsomassa) oli koko ajan vähän voimaton, nukkui oikeastaan koko ajan ja hengitti vähän oudosti. Nousi kyllä ylös kun sen hosui nousemaan (mikä oli vähän riskialtista puuhaa, emä kun ei ole ihan kaikkein ystävällisimmästä päästä) ja imi ja teki tarpeensa ihan kunnolla, mutta muuten sitten vain nukkui. Tänään sitten omistaja tuli varta vasten sieltä Sveitsistä varsaa katsomaan kun appiukko sanoi että se ei välttämättä ole ihan kunnossa, ja päätettiin sitten viedä se Hannoveriin eläinlääketieteelliseen korkeakouluun. Siellä se sitten pari tuntia sitten lopetettiin. :( Sillä oli äärettömän huonot veriarvot, tutkimuksissa ei selvinnyt miksi mutta ehkä sitten ruumiinavaus kertoo jotain. Omistajalle toki hurjan ikävä paikka, hänen ensimmäinen hevosensa ja tietenkin myös ensimmäinen varsansa ja heti pitää käydä huonosti. Oli kuitenkin ihan järki-ihminen, sanoi kyllä tietävänsä että ensimmäisinä päivinäkin vielä voi jotain mennä pieleen eikä alkanut varsaa siellä pakkohoidattamaan kun paranemisennuste olisi ollut melko olematon. Joku synnynnäinen sisäelinten vika todennäköisesti.

Kuvia tuli siitäkin kuitenkin otettua:




Minun pikkupoikani ehkä nyt sitten ruunataan ensi viikolla tai ainakin lähemmässä tulevaisuudessa. Jännittää... Vaikka olen ollut seuraamassa varmaan satoja ruunauksia ja vain kaksi on mennyt pieleen, niin onhan se eri asia kun uhrina on oma vauva (ja omat rahat :D). Olin jo ihan täysin asennoitunut myymään sen viimeistään syksyllä, mutta nyt luinkin kertomuksia samantyyppisten yhdistelmien kasvusta netissä ja taidan nyt kuitenkin vielä odotella rauhassa. Eipä tässä nyt oikeastaan mitään kiirettä olekaan, kun kuitenkin ratsastan kunnolla varmaan vasta noin vuoden päästä, ja silloinkin tuskin kovin usein, niin ehkä se ei niin haittaa vaikka ei heti kahta ratsastettavaa olisikaan. Ehtiihän sen sitten myöhemminkin myydä jos tosiaan jää noin pikkuiseksi.

Consens on mennyt viime päivät ihan hyvin, omaa jalkaa tosin särkee vieläkin putoamisen seurauksena mutta sekin on kuitenkin mennyt parempaan suuntaan koko ajan. Nyt tosin Consens on lomaillut ihan kokonaan kaksi päivää joten huominen saattaa olla taas vähän tuskaa. Lähitulevaisuudessa varmaan sitten lopettelen ratsastustakin, ensi viikolla on ultra ja jos kaikki on kunnossa voi sitten kertoa raskaudesta muillekin ja kysyä sitä erästä kaverin miestä josko hän uskaltautuisi ratsastamaan vaikka kerran viikossa, sitten jos oma mies ehtisi vaikka myös yhden kerran niin kai ne loput päivät sitten jollain juoksuttamisella ja laitumella selvittäisiin. Voi olla, että yksi kaveri olisi tulossa kesällä meille vähän pidemmäksi aikaa, tämä on vasta ihan suunnitteluasteella mutta se olisi kyllä mahtavaa, ja hän voisi ratsastaa Consensilla sitten ihan kunnollakin. Ja hätätilassa varmaan meidän kouluvalmentajakin joskus ratsastaisi, hänellä on selkävaivoja joten ei oikeastaan enää ratsasta mutta on täällä ratsastanut Consensilla kerran ja melkein innostui aloittamaan ratsastuksen kokonaan uudestaan sen takia.

Ei kommentteja: