sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Uusia tuulia

Nyt on kuulkaas kerrankin jotain kerrottavaa, siis täällä meidän arjessa on jopa tapahtunut jotain! Mistäs sitä aloittaisi, varmaan siitä ykkösjutusta.

Nimittäin pikkuruuna lähti tänään uutta kotia kohti, perillä se tosin on vasta tiistaina. Se meni Suomeen, ja vaihdossa minulle tuli sitäkin pienempi ja ennen kaikkea pörröisempi Antero!

Aito, oikea ja alkuperäinen suomenhevonen! Olen täysin rakastunut siihen jo nyt. Antero on siis vasta pikkuinen hevosenpoikanen ja saa ensin kasvaa täällä rauhassa, missä tarkalleen on vielä vähän pohdinnan alla. Oripihattoon ei oikeastaan voi laittaa uusia kesken kaiken, toinen mahdollisuus olisi ruunata se tässä piakkoin jolloin voisi mennä nuorten tammojen kanssa laitumelle. Tai sitten se voi toki olla tässä tallissa ja tarhata jonkun ruunan kanssa, mutta se on aika tylsä vaihtoehto. Pitää nyt miettiä. Mieluiten laittaisin sen tammojen kanssa mutta näin aikainen ruunaaminen vähän pelottaa, ei ole oikein kokemusta kuinka se vaikttaa kun olen tottunut siihen että ruunataan 2-4 -vuotiaana.

Antero on siis ihan minun omani ja sen on tarkoitus jäädä tänne loppuiäkseen ellei nyt mitään suurempia elämänmullistuksia tapahdu. Suunnitelmissa on ratsastaa ihan vain mielenvirkistykseksi mutta kuitenkin kunnolla ja vaikka joskus osallistua kisoihinkin, ja hienoisena haaveena pyytää eräs lapsuudenystävä kylään ja opettamaan se ajolle.

Pikkuruuna lähti Anteron entiseen kotiin, sen on tarkoitus opetella siellä ratsuksi pienikokoisen ihmisen alla ja sitten luultavasti jossain vaiheessa löytää ihan oma, mahdollisimman pysyvä koti. Vaikka jonkun junnun luota, se kun luonteensa puolesta varmasti sopii vähän nuoremman ja kokemattomammankin ratsuksi, kun nyt ensin itse oppii perusasiat.

Toinen isompi muutos viime päivinä oli se, että pikkuruunan bestis Amon lopetettiin.

Pojat laitumella kesähelteellä

Amonin hampaiden todettiin olevan niin huonossa kunnossa, että suurin osa niistä olisi pitänyt poistaa. Iso ja kivulias leikkaus ei sitten lopulta tuntunut omistajastakaan mielekkäältä vaikka päätös taisi ottaa aika koville, heillä oli kuitenkin yhteistä taivalta takanaan 17 vuotta. :( Amon siirtyi sitten ikuisesti vihreille laitumille viime torstaina. Ja täytyy sanoa, että kun jouduin avustamaan tilanteessa päätin kyllä samantien että jos joskus joudun hevoseni elämän loppumisesta päättämään, niin se ei tapahdu nukuttamalla :( Olen toki ollut mukana useammassa lopetustilanteessa, mutta ne jotka eläinlääkäri on lopettanut ovat olleet erittäin sairaita ja tuskaisia ja homma on hoitunut noopeasti, Amon taas ei ollut sillä tavalla akuutisti sairas eikä loppu ollut kovin kaunis. Omistaja itse ei onneksi ollut paikalla.

Pikkuruunakin ehti pari päivää huudella kaveria :( No Suomessa se saa uusia kavereita.

Viimeisen postauksen jälkeen ehdin ratsastaakin pari kertaa, kerran valmentajan silmän alla ja vaikka pystyinkin silloin menemään vain kevyttä ravia ja käyntiä selän takia, oli opeista kyllä hurjasti apua. Toisella kerralla ratsastin yksin ja pystyin laukkaamaankin ja Consens meni hämmästyttävän hyvin ottaen huomioon, että silläkin on ollut aika tavalla taukoa. Sen jälkeen sairastuinkin niin maailman kamalimpaan flunssaan että ratsastus on taas ollut tauolla, ensi viikolla ehkä henki kulkee sen verran että voisi taas kokeilla.

Tilaamani "väärä" kengittäjäkin kävi laittamassa Consensin, pikkuruunan ja lasten Pina-ponin, ja pakko sanoa että lopputulos on kyllä ihan erinäköinen kuin meidän kengittäjällä, positiivisessa mielessä. Eikä hintakaan ollut paha.

Viime viikolla oli pari varsin talvista pakkaspäivää, hepat tykkäsivät.

Consens ja sen veli





Huomenna päästään vihdoin takaisin jonkinlaiseen normaaliin arkeen, viimeiset pari viikkoa ollaan oltu kaikki vuorotellen ja yhtä aikaa kipeänä ja ravattu lääkärissä vuorotellen ja yhtä aikaa... Josko nyt riittäisi sitä lajia hetkeksi.

1 kommentti:

arroparro kirjoitti...

Voi että, suokkipallo Saksanmaalla! Sainpa muuten kerran sähköpostia saksalaiselta suomenhevosenomistajalta (löysi minut YouTubessa olevien videoiden perusteella), jota kiinnosti orin hankinta omille tammoille, että jos et heti ruunaakaan niin sille voisi olla oriina käyttöäkin.. ;)