tiistai 26. huhtikuuta 2011

Juoksuttamista

Juoksuttaminen ei varsinaisesti ole lempipuuhaani, mutta joskus sekin on ihan paikallaan. Työpaikkani harvoihin hyviin puoliin kuuluu se, että siellä on maneesi jossa hevosia voi irtojuoksuttaa. Tallilla jolla Consens majailee, ei tämä ole mahdollista (maneesi sielläkin toki on, mutta ovi on sellainen, että irtojuoksuttaminen ei ole kovin turvallista, etenkin kun kaikki hevoset ovat enemmän tai vähemmän lahjakkaita hyppääjiä... Muutama hevonen on nimittäin oven yli hypännyt ihan liinassa juoksutettavana oltuaan).

Joten ei auta kuin juoksuttaa ihan perinteisesti. Tai kyllä sekin on joillekin hevosille mielestäni joskus ihan tarpeellista, mutta irtojuoksutusmahdollisuus on kyllä myös hieno juttu. Consens nyt varsinaisesti ei tarvitse juoksuttamista koska sen kanssa samat jutut onnistuvat myös selästä, mutta tällä kertaa ongelma oli siinä, että minulla ei ollut lapsenvahtia, ja lasten kanssa yksin tallilla ollessani en uskalla ratsastaa. En nyt toki juoksuttaessakaan voi heitä koko aikaa vahtia, mutta kuitenkin hiukan paremmin, saan hevosen tarvittaessa nopeammin pois, enkä ainakaan putoa selästä...

Minulle on aikanaan opetettu, että sivuohjat ovat ainoa oikea juoksutusapuohja. Ensimmäisen opettajani neuvoista mikään ei tähän mennessä ole osoittautunut vääräksi, ja hyvin harvoissa tapauksissa on löytynyt edes toinen yhtä hyvä, vaihtoehtoinen toimintatapa. Sivuohjien kanssa on kuitenkin täytynyt joustaa, koska kaikilla työpaikoillani niitä ei ole käytetty, joten olen opetellut käyttämään myös Dreieckszügeliä, mikä kai suomennetaan useimmiten kolmio-ohjaksi tai kolmioapuohjaksi. Toimintaperiaate siis sama kuin graamaanilla, joskaan tässä tapauksessa ratsastaja nyt luonnollisesti ei pysty vaikutusta säätelemään. Hevosilla, jotka tarvitsevat enemmän sivuttaisia rajoja tai ovat kovin etupainoisia, toimii paremmin Laufferzügel, joka on sama apuohja kiinnitettynä sivuille, ei etujalkojen väliin. Tosin näillä hevosilla mielestäni toimii sitten myös ne sivuohjat.

Apuohjista noin yleisesti ottaen mainittakoon, että itse en niitä ratsastaessa käytä kuin äärimmäisen pakon edessä, mutta juoksuttaessa kyllä aina.

Consens on vähän hankala juoksuttaa, se on kasvanut nopeasti paljon korkeutta ja pituutta eikä varmaan siksi oikein tykkää juosta ympyrällä, ratsastaessakin oikeaoppinen ympyrä onnistuu vasta kun ratsu on jo vähän väsähtänyt. Juoksuttaessa ravi vielä menettelee, mutta laukka on hiukan haastavampaa, joko se on pukkilaukkaa, lapa edellä kaahaamista tai sitten hevonen hyökkää päälle. Noin yleisesti sen kanssa juoksuttaessa pitää kiinnittää huomiota ihan samoihin asioihin kuin ratsastaessa: pää on kyllä alhaalla ja hevonen on näennäisesti ihan kuuliainen ja liikkuu nätisti, mutta vaatii aika paljon työtä ennen kuin myös takaosa saadaan työskentelemään ja selkä toimimaan kunnolla. Tämä on toki juoksuttaessa ainakin ravissa hieman helpompaa kuin ratsastaessa, koska selässä ei ole huonokuntoista tätiä hytkymässä...

Ratsastuskuvia en saa oikein itse otettua ja vapaaehtoisia kuvaajiakaan ei yleensä ole ihan jonoksi, joten dokumentoin nyt sitten juoksutusta. Se nyt ei sinänsä ole edes niin tärkeää, koska silloin näen muutenkin mitä hevonen tekee mutta silti.

Tässä lähtötilanne, ihan kivaa letkeää ravia mutta takaosa ei ole vielä ihan hereillä

Tämä taas on pienen työskentelyn jälkeen, oikein hyvä
Ratsastaessa jos nyt pääsee tähän pisteeseen (itse en kyllä hirveän usein pääse...) pitäisi etuosaan saada vähän ryhdikkyyttä, mutta näin liinassa tämä riittää minulle.

Laukka onkin sitten tosiaan hankalampaa... Aluksi parhaimmillaan tällaista

Tässä pukkiloikkaan valmistautumassa
Mutta lopulta meni oikein kivastikin


Huomenna pääsen ratsastamaan, taitaa vain olla ainoa kerta tällä viikolla, koska perjantaina mies on menossa Consensin kanssa hyppelykisoihin.

Syksyllä laidunkauden jälkeen miehelle on tulossa vanhempiensa luota Consensin nuorempi veli ratsastettavaksi, jolloin Consensin kisaaminen vähenee ja minä alan ratsastaa sillä enemmän. Nyt kesän ajan vielä ratsastan vain 1-2 kertaa viikossa, mutta onhan aikaa keskittyä enemmän tähän ajatustyöhön.

3 kommenttia:

Suvi kirjoitti...

Olin eka! :D

Pauliina kirjoitti...

Jee! Kiva että näitä selostuksia jaksaa joku lukeakin välillä... :D

Unknown kirjoitti...

Heippa! Tosi mukavan oloinen tää sun blogis ja taisit saada musta lukijan ;) Mä tälläsenä hevosten koulutuksesta ja erilaisista metodeista kiinnostuneena haluisin tietää lisää juoksuttamisesta että miten se tapahtuu ja miksi näin.. jos siis joskus viitsit kirjoitella jotain sellaista (;