sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Kuvia

Sainpas vihdoin otettua pari kuvaakin, kun oli pari kaunista päivää. Muuten on ollut niin sumuista aamusta iltaan ettei eteensä näe. Sumuista on myös pään sisällä, minulla on aivan hillitön flunssa, korvat ovat lukossa ja keuhkot tukossa, mutta ehkä se tästä taas. Pitänee käydä huomenna apteekissa.

Tässä alkuun pari "yleiskuvaa":



Aloitettiin toissapäivänä ensimmäisen sisäänratsastettavan kanssa, se oli suunnilleen lassottu laitumelta eikä siis osannut tai tuntenut yhtään mitään. Riimu oli kai ollut päässä pari kertaa kun on kavioita vuoltu mutta siinä se. Eipä noita nuoria täällä yleensä sen kummemmin käsitellä, laumoissa elelvät omissa oloissaan niin kauan, että niillä voi ratsastaa. Tämä käyttäytyi ihan yhteistyöhaluisesti siihen asti, että laitettiin juoksutusvyö... En muista että olisin ihan viime vuosina ollut todistamassa sellaista rodeota. :D Ainakin hevonen on notkea. Eilenkin tuli vielä pari pukkisarjaa mutta tuossa pihakivetyksellä, huomasi että siihen on ikävä laskeutua joten otti vähän iisimmin. Tänään ei pukitellut juurikaan mutta nosteli jalkojaan vähän erikoisesti, pitää nyt katsoa onko telonut itseään vai oliko tämän verran rasitusta sitten ehkä jo liikaa.

Olen ollut avustamassa aika monen sisäänratsastettavan kanssa ja kyllähän osa  pukittelee ja toiset vähän enemmänkin, mutta tämä oli jo ihan omaa luokkaansa. Pitää toivoa että muut ovat vähän säyseämpiä. Ne ovat vielä laitumella, kun karsinat maalattiin ja niiden piti kuivua, huomenna pitäisi olla valmista ja sitten onkin talli täynnä. Varsat on nyt vihdoin myös vieroitettu ja jokailtainen varsashow on ohi. Tammavarsat tulevat pihatontapaiseen yhdessä 2-vuotiaaksi kääntyvien kanssa (nyt ne ovat vielä isossa yhteiskarsinassa toipumassa järkytyksestä) ja orivarsat vietiin yhdessä muutamien muualta tulleiden kanssa oripihattoon, joka on kokonaan erillään muusta tallista. Siellä on nyt kai reilu parikymmentä pikkumiestä.

Consens päivää paistattelemassa

Toissapäivänä oli myös kaupungin ratsastustarvikeliikkeessä alennusmyynti, ja kun meidän ponin entinen omistajaperhe kysyi haluaisinko lähteä mukaan, niin vähän pakkohan se oli... :D Onneksi ei ollut kauheasti rahaa mukana, sen sain kyllä kulutettua kaiken. Ostin ainakin harjalaatikon, satulahuovan, harjoja, sivuohjat, hanskoja ja sukkia minulle ja miehelle sekä riimun omalle pikkuhevoselleni. Se kun hukkasin edellisen laitumelle, olin kyllä ostanut sille uudenkin riimun mutta en ole raaskinut käyttää hienoa nahkariimua kertaakaan, hyödyllinen ostos... Ja mainostettakoon että uusi riimu on hevoskokoinen, ensimmäinen oli ponikokoa mutta se oli ennen katoamistaan muutenkin jäämässä PIENEKSI, joten kyllä tuo varmaan on hiukan kasvanutkin.

Tänään kävi kylässä vanha ystäväni jota en ole nähnyt melkein 15 vuoteen...! Hän ei tosin ollut juurikaan muuttunut. Hän on täällä lähistöllä työharjoittelussa, toimii muuten Suomessa eräässä hevoskoulussa opettajana. Oli kyllä hurjan mukava nähdä, vaikka 15 vuoden tapahtumia onkin vähän hankala kerrata parin tunnin kahvikyläilyllä. Täällä on kuin onkin ollut niin kylmä, että kaverin piti lähteä hyvissä ajoin ennen iltaa takaisin, kun oli kesärenkailla liikkeellä. Täytyy koittaa järjestää seuraava tapaaminen vähän pikaisemmin eikä vasta 15 vuoden päästä. :D

Lapsista vanhempi on innostunut kovasti ratsastamaan ja poni onkin ollut ahkerassa treenissä... Mikä on ihan hyvä, poni on kyllä perusluonteeltaan hurjan kiltti mutta alkaa hyvin äkkiä vähän temppuilemaan jos elää ihan pellossa. Ei sellaista ponimaista juntteilua, vaan ennemminkin on pelkäävinään kaikkea ja kaikkia ihmisiäkin, minkä takia on pakko vähän riehua. Mutta kun poika ratsastaa joka päivä ja juoksutan sitä ennen ja lisäksi käydään laitumella, pysyy poni aisoissa. Niin ja ponin nimikin on vihdoin selvinnyt, se on Pina:



Pienempi ratsastaja tarvitsee vielä taluttajaa

Minun uljas orhini on ulkoillut kaverinaan 30-vuotias Benni, tässä kuvassa se on yhä erittäin likainen mutta tämän jälkeen olin ahkera ja totta tosiaan jopa harjasin pojan ensimmäistä kertaa! Kunhan miehen ratsastettavat tulevat sisälle tulee tällekin vähän vaihtelua elämään, ainakin irtohypytystä ja jonkinlaista maastakäsin työskentelyä olisi suunnitelmissa.

1 kommentti:

Jenni kirjoitti...

Tosi kiva ja siisti paikka teillä! Kiva kun teillä on lapsille poni, meillekin pitäis kyllä saada... :)