Huono päivä

Tai oikeastaan on ollut nyt useampikin vähän huono päivä, mutta eilinen oli toivottavasti se pohjanoteeraus. Hevoset rokotettiin toissapäivänä ja jostain syystä suurin osa reagoi rokotukseen vähintään turvotuksella, osalla turposi rinta niin paljon että ontuivat siksi. Jotenkin viime aikoina on omalle kohdalle sattunut paljon näitä rokotusvaivoja, tiedä sitten onko aineet vahvistuneet vai hevoset heikentyneet. Edellisessä paikassa rokotettiin kaulaan ja siellä muutama hevonen ei pystynyt sen jälkeen pariin päivään syömään juuri ollenkaan. En muista että aiemmin rokotuksista olisi tullut juuri mitään kenellekään.

Minun pikkupoikani jonka kiltteydestä olen ollut kovin ylpeä puri minua käsivarteen niin että se on ihan puolikuntoinen. :D Ei se tosin sentään ilkeyttään sitä tehnyt vaan leikillään, pitipä muistuttaa että niitä teinihevosten leikkejä leikitään vain lajitovereiden kanssa. Auts. Lapsihevosen ulkoilukaveri taas ryysäsi ovesta niin, että onnistui jotenkin pusertamaan käsivarteni (sen saman, tietenkin) oven väliin niin että siinä on sitten ylempänäkin mustelma.

Eilen hain tätä teiniparia yksi laitumelta (meille on siis nyt valmistuneet ne talvilaitumet, sinne vain on matkaa yli puoli kilometriä per suunta, joten tulee vähän liikuntaa. Eilen mies oli oripihatossa ruokkimassa joten piti hakea hepat yksin enkä voinut jättää toista yksin niin pitkäksi aikaa, joten otin molemmat) kun toinen, eli Consensin Chacco-Blue -veli, juurtui paikalleen eikä liikkunut tasan minnekään. Se saa aina välillä tällaisia muulikohtauksia joista sen voi herättää kun vähän pötkäisee takapuoleen, mutta silloin se ryntää ensin karkuun, mikä taas ei ole niin suotavaa kun toisessa kädessä on kotiin haluava pikkuori. No siinähän sitten seistiin kun ei mikään auttanut. Lopulta oli pakko soittaa anoppi (kyseinen muuli on kuitenkin HÄNEN kasvattinsa) apuun, muuten seistäisiin siinä varmaan vieläkin.

Mies putosi eilen kaksi kertaa yhden nuoren selästä, ei kuitenkaan sattunut mitään. Myöhemmin illalla sitten sattuikin, kun klipatessa hevonen hyppäsi varoittamatta pystyyn ja potkaisi miestä etukaviolla päähän, niin että tämä löi samalla päänsä myös viereiseen metallitolppaan. Päähän tuli aivan järkyttävän kokoiset kuhmut ja anoppi kiidätti miehen sairaalaan (mies oli pienen hetken tajuttomana heti osuman jälkeen mutta muuten kuitenkin ihan järjissään ja pystyi liikkumaan normaalisti) mutta ilmeisesti selvittiin kuitenkin vielä (suurella) säikähdyksellä. Mitään oireita vakavammasta ei ole ollut joten toivottavasti ne kuhmut ja pari ruhjetta olivat kuitenkin ainoat vammat eikä mitään ole rikki.

Kyllähän sitä eilen taas tuli mietittyä että onko tämä homma tosiaan sen arvoista että pitää itsensä tapattaa, mutta kyllä kai sitten. Suurimman osan ajasta pidän kyllä työstäni eikä minua haittaa se että se on raskasta, sormet ovat jäässä tai sataa räntää (kuten tänään), mutta se kun sattuu jotain ikävämpää yleensä pysäyttää hetkeksi. Mutta kai se sitten on sen arvoista, olenhan minä joskus viettänyt pieniä hetkiä ihan "normaaliakin" elämää (siis sellaista, jossa pääosassa eivät aina ja koko ajan ole hevoset) ja kyllä se on tullut silloin todettua että ei se elämä vain taida olla minua varten. Itse olen tosin hevosten kanssa aika varovainen (niiden tuttujen ja turvallistenkin) ja yritän saada lapsetkin siihen opetettua, mutta mies sitten taas ei pelkää yhtään mitään, eikä sekään ole ihan paras mahdollinen asenne tässä hommassa. Kaikki ohjeistivat kyllä jälkeenpäin miestä että pitää olla varovainen, mutta ei se enää itse tässä tilanteessa olisi auttanut, se kävi niin äkkiä. Minä pidin hevosesta kiinni ja tajusin että jotain tapahtuu vasta sitten kun kaikki oli jo ohi, ei siinä pysty reagoimaan enää mitenkään ja tämän kohdalla ei voinut enää siinä vaiheessa myöskään ennakoida, koska kyseinen hevonen on muutenkin sellainen että pakenee sitten lopullisesti kun sietokyky ylittyy, mutta ei varoittele siitä etukäteen. Ainoa keino "olla varovainen" olisi ollut se, että ei ylipäätään olisi klipannut 2-vuotiasta josta tietää, että se hyppää suorilta jaloilta ilmaan kun siitä siltä tuntuu, tai sitten antaisi sille kunnon unilääkkeet jo ennen mitään kokeiluja. No ensimmäinen vaihtoehto ei tule kyseeseen koska hevosten pitää näyttää hyvältä, ja toinen ei sovi koska se maksaa, joten ne varomiskeinot jäävät aika vähiin.

No tästä selvittiin kuitenkin ilmeisesti vielä säikähdyksellä, ja eipä se varmasti viimeinen sairaalareissu täällä ollut.

Tänään tein sitten yksin kaikki hommat, mutta niitä nyt ei ollut hirveästi koska suurin osa hevosista oli tosiaan vähän puolikuntoisia rokotuksen jäljiltä. Itse asiassa hommia oli niin vähän, että minulla oli iltapäivällä tunti joutoaikaa ja käväisin leikkauttamassa hiukset lyhyeksi! :D Ne ovat olleet sellaiset puolipitkät ja pipokauden alettua aina takussa jostain kohtaa, joka ikinen ilta ja aamu sai repiä jotain takkuja auki mikä kävi melkoisesti hermoille. Nyt ei pitäisi tulla takkuja ja muutenkin on kevyempi olo.

Sunnuntaina meillä on "joulujuhla", ei nyt sen kummempi juhla mutta yhteinen aamupala koko talliporukan kanssa. Ihan mukavaa oikeastaan, vaikka tietääkin ylimääräistä työtä (kattamista ja siivoamista, ihmisiä tulee kuitenkin karkeasti arvioiden vähintään nelisenkymmentä). Ja pitäisi varmaan käydä kaupungissa joulumarkkinoillakin, niin ja ne joululahjatkin hankkia...